Hyppää pääsisältöön

Abitreenit hakee abeja ja opettajia mukaan suoriin yo-koelähetyksiin!

Hae studiovieraaksi Abitreenien lähetykseen.
Hae studiovieraaksi Abitreenien lähetykseen. Kuva: Yle/ Jenni Honkanen Abitreenit,abitreenit

Abitreenit tuo saman pöydän ääreen ylioppilastutkintolautakunnan sensorin, aineen opettajan ja kokeeseen osallistuneen abiturientin. Lähetyksissä ylioppilastutkintolautakunnan asiantuntijat vastaavat kysymyksiin päivän kokeista ja pohtivat, mitä täydellisiin vastauksiin vaadittiin. Tunnelmaltaan leppoisa ja rento lähetys on ainutlaatuinen tilaisuus kysyä ja kommentoida päivän koetta. Hae mukaan!

Abivieraaksi lähetykseen

Abit ovat suurin yleisö, jolle lähetystä tehdään. Tarvitsemme heitä lähetykseen edustamaan lukiolaisia.

Abien rooli on kommentoida koetta kokelaan näkökulmasta. Miltä koe tuntui, vastasiko se odotuksia, herättikö kysymyksiä tai hämmästystä? Toivomme, että abit tarkastelevat koetta oman suorituksensa lisäksi myös yleisemmin kokelaan näkökulmasta.

Toivomme jokaiseen aineeseen mukaan yhtä abivierasta. Mikäli välimatka on liian pitkä saapua Pasilaan koepäivän päätteeksi, otamme abeja mukaan lähetykseen myös Skypellä.

Opettajavieraaksi lähetykseen

Lukion oppimäärän tunteva opettaja, joka ei ole ollut laatimassa koetta, rikastuttaa keskustelua. Opettajien rooli on kommentoida koetta omasta näkökulmastaan. Heillä on pitkä kokemus kirjoituksiin valmistautuvien opiskelijoiden valmentajina ja työnsä kautta tuntevat lukiolaisten haasteet ja sudenkuopat.

Toivomme lähetykseen yhtä opettajaa jokaista ainetta kohden.

Yo-koelähetysten aikataulu

Huomioithan, että yo-koelähetykset kuvataan koepäivän iltana Helsingissä, Pasilassa. Vieraiden tulee olla paikalla mahdollisuuksien mukaan 1,5 tuntia ennen lähetyksen alkua.

Päivämäärä Aineet Lähetysaika Vieraiden saapumisaika
MA 13.3. Äidinkielen esseekoe klo 18.00-19.30 klo 16.30
KE 15.3. Reaali I: psykologia, fysiikka ja biologia klo 17.00-19.30 klo 15.30
PE 17.3. Englanti, pitkä oppimäärä klo 18.00-19.30 klo 16.30
MA 20.3. Ruotsi, keskipitkä- ja pitkä oppimäärä klo 18.00-19.30 klo 16.30
KE 22.3. Matematiikka: lyhyt ja pitkä oppimäärä klo 18.00-19.30 klo 16.30
PE 30.9. Reaali II: terveystieto, maantiede ja kemia klo 17.00-19.30 klo 15.30

Katso Abitreenien aikaisempia yo-koelähetyksiä.

Yle korvaa osallistujille kohtuulliset matkakulut ja maksaa palkkion.

Lisätietoja lähetykseen osallistumisesta saat toimittajaltamme Jenni Honkaselta:
jenni.honkanen(at)yle.fi
puh. 040 583 7513

Ilmoittaudu täyttämällä alla oleva hakemus 15.2. mennessä. Olemme yhteydessä lähetyksiin valittuihin 22.2. mennessä.

Hae tästä!

  • Myös pojat stressaavat

    Onko stressaaminen hyväksyttävämpää tytöille kuin pojille?

    Onko stressaaminen ja siitä puhuminen hyväksyttävämpää tytöille kuin pojille? Entä miten pojat suhtautuvat opiskelupaineisiin?

  • Nollaa ajatukset harrastuksilla

    Mien tasapainoilla opiskelun ja vapaa-ajan välillä?

    Mistä tunnistaa kun harrastus muuttaa voimavarasta stressin aiheuttajaksi? Miten tasapainoilla opiskelun ja vapaa-ajan välillä?

  • Ole realistinen

    Miten kirjoituksiin ei kannata valmistautua?

    Miten kirjoituksiin kannattaa ja ei kannata valmistautua? Entä miten järkevät lukutavoitteet asetetaan?

  • Ota stressi vakavasti

    Millainen on tyypillinen stressaaja?

    Millainen on tyypillinen stressaaja? Entä milloin opiskelustressi voi äityä uupumukseksi?

Abitreenit

  • Navigaatiokuva aineelle Biologia.
    Navigaatiokuva aineelle Biologia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Elämänkatsomustieto.
    Navigaatiokuva aineelle Elämänkatsomustieto. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Englanti.
    Navigaatiokuva aineelle Englanti. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Espanja.
    Navigaatiokuva aineelle Espanja. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Filosofia.
    Navigaatiokuva aineelle Filosofia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Fysiikka.
    Navigaatiokuva aineelle Fysiikka. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Historia.
    Navigaatiokuva aineelle Historia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Italia.
    Navigaatiokuva aineelle Italia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Kemia.
    Navigaatiokuva aineelle Kemia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Latina.
    Navigaatiokuva aineelle Latina. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Maantiede.
    Navigaatiokuva aineelle Maantiede. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Matematiikka.
    Navigaatiokuva aineelle Matematiikka. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Portugali.
    Navigaatiokuva aineelle Portugali. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Psykologia.
    Navigaatiokuva aineelle Psykologia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Ranska.
    Navigaatiokuva aineelle Ranska. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Ruotsi.
    Navigaatiokuva aineelle Ruotsi. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Saame.
    Navigaatiokuva aineelle Saame. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Saksa.
    Navigaatiokuva aineelle Saksa. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Suomi.
    Navigaatiokuva aineelle Suomi. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Terveystieto
    Navigaatiokuva aineelle Terveystieto Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Uskonto.
    Navigaatiokuva aineelle Uskonto. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Venäjä.
    Navigaatiokuva aineelle Venäjä. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Yhteiskuntaoppi.
    Navigaatiokuva aineelle Yhteiskuntaoppi. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Äidinkieli.
    Navigaatiokuva aineelle Äidinkieli. Abitreenit
  • Terveystiedon sensorin vakuuttaa looginen ja asiapitoinen teksti

    Terveystiedon sensori antaa vinkkejä yo-kokeeseen

    Omien mielipiteiden kertominen terveystiedon yo-kokeessa on sallittua, kunhan mielipiteet kytkee hyvin tutkimustietoon. YTL:n sensori Olli Paakkari kertoo, miten sähköistyminen vaikuttaa terveystiedon kokeeseen ja mitä vastatessa olisi hyvä pitää mielessä. Lisää sensorien vinkkejä eri aineisiin löydät oppiaineiden omilta sivuilta.

  • Maantieteessä etsitään suuria linjoja yksityiskohdilla maustaen

    Viisi vinkkiä maantieteen yo-kokeeseen.

    Maantieteellinen ajattelu edellyttää laajaa kokonaisuuden tarkastelua ja asioiden syy-seuraussuhteiden ymmärtämistä. Koevastauksen tulee olla ytimekäs, jäsennelty kokonaisuus, jossa huomioidaan useat eri näkökulmat. Maantieteen sensori Sanna Mäki kertoo, miten tämä kaikki tehdään yo-kokeessa.

  • 10 kysymystä filosofeista – katso miten pärjäät!

    Ylioppilaskokeessa hyötyy paljon filosofien tuntemisesta.

    Valmistaudu filosofiseen koetukseen vastaamalla kymmeneen kysymykseen kuuluisista filosofeista. Ylioppilaskokeessa filosofien tuntemuksesta on iso hyöty, joten ota testi treenin kannalta äläkä lannistu, jos et saa heti kaikkia oikein – tehtävä on haastavammasta päästä. Kun olet vastannut kaikkiin kohtiin, tarkista koe.

  • Terveystiedon pistokoe: Kuinka hyvin tunnet kansantaudit?

    Testaa tietosi kansantaudeista

    Mitä ovat tuki- ja liikuntaelinsairaudet? Kuinka paljon suomalaiset käyttävät alkoholia? Miten ykkös- ja kakkostyypin diabetekset eroavat toisistaan? Terveystiedon pistokokeella voit testata, kuinka hyvin tunnet suomalaisten kansantaudit. Lisää eri aineiden pistokokeita löydät oppiaineiden omilta sivuilta.

  • Kymmenen kiperää kysymystä yhteiskuntaopista

    Testaa, miten tietoinen olet suomalaisesta yhteiskunnasta.

    Mitä Euroopan unioni saa tehdä? Mitä tarkoittaa kiireelliseksi julistettu laki? Abitreenien uusi yhteiskuntaopin pistokoe testaa, kuinka huolellisesti olet yhteiskuntaoppia lukenut. Mikäli et suoriutunut niin hyvin, hätä ei ole tämän näköinen: voit harjoitella lisää vanhoilla ylioppilaskokeilla Abitreenien sivuilla!

  • Satoja matematiikan tehtäviä eri aihealueista

    Sujuuko yhtälön ratkaisu ja todennäköisyyslaskenta? Testaa!

    Osaatko jo ratkaista rationaaliepäyhtälöitä tai laskea keskihajontaa ja vuotuisia korkoja? Abitreeneissä on iso määrä matikan laskuja, joilla kerrata ja oppia uutta!