Pihlaja on omasta mielestään poikatyttö, vaikka promokuva antaa ymmärtää jotain ihan muuta. Tutustutaan poptulokkaaseen hieman tarkemmin.
22-vuotias tulokasartisti Pihlaja eli Titta Pihlajamaa poseeraa promokuvassaan rohkeassa mustassa pitsiunelmassa nahkaisen nojatuolin päällä. Flirttaileva promokuva on kaukana siitä Pihlajasta, joka tervehtii arkiaamuna iloisesti huoleton ponnari päässään ja harmaa t-paita yllään lähikahvilassa.
Luonnonkaunis Pihlaja kuvailee itseään hieman yllättäen poikatytöksi.
- Mussa on monta puolta. Laastareita-sinkun promokuvauksissa mulla oli tosi monta luukkia. Välillä oli Vansin paita päällä ja skeittilauta kädessä eli sellainen tosi rento tyyli. Sitten sattumalta löydettiin hieno nojatuoli, jonka päällä olen kuvassa. Siitä vaan tuli flirttaileva, herkkä ja kaunis kuva, Pihlaja kertoo YleX:lle.
Pihlaja ei kuitenkaan harrasta skeittaamista, vaan kyseessä oli rekvisiitta. Voi tuntua liioittelulta kiinnittää yhteen kuvaan paljon huomiota, mutta uuden artistin promokuva on yllättävän merkittävä. Kun laulajasta ei vielä tiedetä paljoa, promokuva esittelee, millainen artisti on kyseessä. Pihlaja tietää tämän hyvin. Artisti pohti tarkkaan, kannattaako sellaista kuvaa julkaista vai olisiko joku rennompi asu kuitenkin parempi.
"Mussa on se puoli, että olen 15 sentin koroissa tyttöjen kanssa ja sitten ajan motocrossia tai pelaan jalkapalloa äijäporukassa."
- Mietin, annanko itsestäni ristiriitaisen kuvan, kun laitan snäppiin meikittömiä kuvia ja sitten mun promokuva on tällainen. Mussa on se puoli, että olen 15 sentin koroissa tyttöjen kanssa ja sitten ajan motocrossia tai pelaan jalkapalloa äijäporukassa.
Pihlaja ymmärtää, että hän otti riskin. Laulaja uskoo, että jengin olisi helpompaa tarttua yhteen Pihlajaan, muttei hän vain ole sellainen.
- Se ei ole ehkä levy-yhtiön pomon mielestä imagollisesti hiottua. Seuraava promokuva voi olla vaikka tämä ponnari päässä. Mussa on paljon kontrasteja. Se on ollut haaste brändäämisessä.
Brändääminen on musamaailmassa nykyään erityisen tärkeää, kun uusia artisteja nousee pinnalle koko ajan. Pitää erottua muista ja löytää oma yleisö soittolistoilla ja keikoilla.
Musiikillisesti Pihlajalla on kuitenkin hyvin selkeä linja. Lahjakas artisti kirjoittaa biisinsä itse tuottaja Kiron kanssa. Pihlaja tekee demot pianolla, jota hän on soittanut ihan pienestä pitäen. Seuraava haaste on hallita kitara vielä paremmin.
EDM-poppia tekevä Pihlaja on lähtöisin Tampereelta, mutta opiskelee nykyään Helsingissä toimintaterapeutiksi musiikkiuransa ohella. Pihlaja on julkaissut aiemmin singlet Flippaan ja Laastareita. Tuorein julkaisu on YleX:n soittolistaltakin tuttu Aaveet-kappale, jossa on mukana räppäri Adi L Hasla. Artistin tähtäimessä on pitkäsoitto, joka Pihlajan mukaan julkaistaan vielä tämän vuoden puolella.
Laulaja tutustui Adi L Haslaan yhteiskeikalla Lappeenrannassa.
- Siellä vaan keikan jälkeen jatkoilla hengailtiin ja puhuttiin musasta. Mietin, että olisi hienoa saada Aaveet-biisiin joku vastaus ja toinen näkökulma.
Pihlaja kysyi Adi L Haslaa rohkeasti mukaan ja sai juuri sitä mitä ei edes osannut tilata.
- En tiennyt silloin, millä tyylillä hän vastaa, mutta toi sopii hyvin. En sörkkinyt tekstiä millään lailla.
Pihlaja rakentaa brändiään rauhassa juuri omalla tyylillään. Hän tahtoo olla sekoitus poikatyttöä ja naisellista naista. Hän haluaa tehdä kappaleensa itse ja kehittyä entisestään biisinkirjoittajana ja muusikkona. Seuraamme mielenkiinnolla, mitä on luvassa seuraavaksi.
YleX:n soittolistaan voit tutustua tarkemmin täällä.
Lue myös:
Tulokasartisti Pihlaja innostui pianonsoitosta kavereiden takia ja tapasi tuottajansa baarissa
Pihlaja: Sanoin 4-vuotiaana mutsille että musta tulee Madonna