Muutokseni alkaessa olin 35-vuotias. Olin ollut melkein koko aikuisikäni vähintäänkin pyöreä, ja ison osan ajasta selvästi lihava. Suunnanmuutoksen kynnyksellä painoindeksini oli 36 eli olin vaikeasti ylipainoinen.
Tietenkin olin yrittänyt laihduttaa monta kertaa. Väitän, että jokainen selvästi ylipainoinen on. Olin myös laihtunut monta kertaa. Ja lihonnut uudelleen.
Kun nyt monen vuoden jälkeen ajattelen tuota nuorta naista, joka säännöllisesti aloitti itsevihassaan jonkin kuurin tai ryhtiliikkeen kaikenlaisine kieltoineen, aikatauluineen ja tavoitteineen, minun käy häntä sääliksi.
Runsas ylipaino ei kerry vahingossa, vaan siihen löytyy aina syy, kun sitä jaksaa etsiä. Syy ei ole huono itsekuri tai persous herkuille, vaan usein se on jotain näiden perinteisten selitysten takana. Siksi runsaan ylipainon pudotusyritys laihdutuskuurilla on kuin laittaisi laastarin haavaan, joka on niin syvä, että se tarvitsee oikeasti tikit. Apu on hetkellinen, ja pidemmän päälle tilanne vain pahenee.
Runsaan ylipainon pudotusyritys laihdutuskuurilla on kuin laittaisi laastarin haavaan, joka on niin syvä, että se tarvitsee oikeasti tikit.
Olin tottunut hoitamaan pahaa oloani syömällä. Se ei ollut herkuttelua tai ruuasta nauttimista, päinvastoin. Kyse oli ahmimiskohtauksista, joiden avulla turrutin tuskaani. Menin kauppaan, ostin karkkia tai ruokia, jotka sisälsivät paljon rasvaa ja sokeria, ja kotiin päästyäni söin ne kaikki hyvin nopeasti ja lopetin vasta kun mitään ei ollut jäljellä. Kyse ei ollut yksittäisestä leivoksesta tai jäätelötuutista, vaan sekä kokonaisesta kakusta että jäätelölitrasta - noin esimerkiksi. Kohtauksen jälkeen hävitin todisteet eli ruokapakkaukset ja vaivuin horroksessa lepäämään.
Se oli kuin alkoholismia, mutta minun addiktioni kohde oli viinan sijaan ruoka. Joitain oireita oli jo kouluiässä, mutta pahimmilleen tilanne ryöpsähti ruuhkavuosina. Helpompina aikoina oireilin lievemmin, joko lohtu- tai stressisyömällä, mutta vaikeimpina aikoina ahmimiskohtauksia oli monta kertaa viikossa. En ikinä oksentanut ahmimaani ruokaa. Siksi on itsestäänselvää, että kiloja kertyi paljon.
Se oli piinallinen kierre. Häiriintynyt syöminen toi aina hetken helpotuksen, mutta laajemmassa mittakaavassa se tietenkin vain pahensi oloani. Itsekunnioitukseni oli murusina, eikä mikään saavutus millään elämänalueella tuntunut enää miltään. Vaikeaksi muuttunut elämäntilanne pahensi oireilua. Surematta jääneet surut hautautuivat aina vain syvemmälle keräämään painetta. Samalla fyysinen vointini heikkeni koko ajan.
Ylipainoni oli oire pitkään jatkuneesta pahasta olosta.
Näin jälkeenpäin minun on helppo nähdä, että ylipainoni oli oire pitkään jatkuneesta pahasta olosta. Pahaan oloon ei auta laihtuminen. Se ei ole ratkaisu elämän solmuihin. Pahaan oloon auttavat esimerkiksi elämässä olevien ristiriitojen ratkaiseminen, ahdistuksen ja surun purkaminen sekä itsetuntemuksen lisääminen.
Kun ne asiat ovat kunnossa, on yleensä itsearvostuskin terve. Silloin ei halua pahoinpidellä itseään häiriintyneellä syömisellä.
Tämä tie ei ole nopea reitti ihannepainoon, mutta se on varma reitti parempaan oloon - ensin psyykkisesti ja sen myötä usein myös fyysisesti.
Kun elämä alkaa tuntua paremmalta, voi olla, että ylipainoisen suhde ruokaan muuttuu pakottamatta siinä sivussa, ja paino putoaa. Tai sitten alkaa nähdä itsensä uusin silmin, ja pitää itseään hyväksyttävänä juuri sen kokoisena kuin on. Minun kohdallani toteutuivat nuo molemmat. Kiloihin liittyvä paine katosi kokonaan korvien välistä. Aloin nähdä peilistä arvostettavan ihmisen, eikä häiriintyneeseen syömiseen ole tarvinnut sen koommin palata.
Radio Suomen juontaja Maria Jyrkäs aloitti oman vaakakapinansa lähes seitsemän vuotta sitten. Hyvää oloa etsiessä muuttui lopulta lähes koko elämä. Painon suhteen Maria on todella kapinallinen, sillä hän ei ole omistanut vaakaa enää kolmeen vuoteen. Kolumneissaan Maria käy läpi omaa onnistunutta elämänmuutostaan.
Radio Suomen juontaja Maria Jyrkäs aloitti oman vaakakapinansa lähes seitsemän vuotta sitten. Hyvää oloa etsiessä muuttui lopulta lähes koko elämä. Painon suhteen Maria on todella kapinallinen, sillä hän ei ole omistanut vaakaa enää kolmeen vuoteen. Kolumneissaan Maria käy läpi omaa onnistunutta elämänmuutostaan.
