Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Kuningaskuluttaja pääkuva

Kuningaskuluttajan verkkosivujen päivittäminen on päättynyt. Jatkossa ajankohtaiset kuluttaja-asiat löytyvät Yle uutisten ja MOT-toimituksen sivuilta.

Vertailimme kodin murtohälytysjärjestelmiä: hinnoissa ja palveluissa tuntuvia eroja

Ulko-ovi ja sen vieressä logot Verisure, Securitas ja Sector Alarm
Ulko-ovi ja sen vieressä logot Verisure, Securitas ja Sector Alarm Kuva: Securitas/Verisure/Sector Alarm/kuvankäsittely Yle sector alarm,hälytysjärjestelmät,Verisure,Securitas

Murtohälytysjärjestelmiä ostetaan yhä useammin kotien turvaksi myös Suomessa – tosin vielä Pohjoismaisia naapureitamme hitaampaan tahtiin. Me vertailimme kolmen suuren palveluntarjoajan hälytysjärjestelmiä, joihin kuuluu myös palvelupaketti vartijakäynteineen. Kysyimme myös, riittäisikö valvonnasta kertova tarra pitämään vorot loitolla?

Norjassa jo neljäsosa pientaloista kuuluu jonkin hälytysjärjestelmän piiriin. Suomen suurimman toimijan Verisuren arvion mukaan meillä noin 5 % pientaloista, eli noin 100 000 kotitaloutta, omistaa hälytysjärjestelmän, joka on yhdistetty johonkin palveluntarjoajan palvelupakettiin.

Me vertailimme kolmen suuren, Sector Alarmin, Securitaksen ja Verisuren murtohälytysjärjestelmiä, joihin sisältyy mm. vartijakäynnit sisältävä palvelupaketti.

Vertailun yritykset lupaavat valtakunnallista palvelua, ainakin suurimmissa kaupungeissa. Maan joka kolkkaan eivät näidenkään yritysten palvelut kuitenkaan ulotu. Vertaillun kolmikon lisäksi alalla toimii paikallisia palveluntarjoajia.

Näitä vertailimme

Markkinajohtaja Verisurella on Suomessa noin 60 000 asiakastaloutta. Toiminta-alueena on Manner-Suomi.

Sector Alarm kertoo olevansa Suomen toiseksi suurin kodin hälytysjärjestelmien ja turvapalveluiden toimittaja, jolla kotitalousasiakkaita on 6 100. Tällä hetkellä myyntialueena on laajennettu pääkaupunkiseutu, Turku, Tampere, Jyväskylä ja Vaasa sekä näiden ympäryskunnat. Vuoden 2017 aikana kertoo laajentavansa myös Pohjois- ja Itä-Suomeen.

Yrityspuolella paremmin tunnettu Securitas, turvaa myös noin 5 000 kotitaloutta. Toimii yli sadalla paikkakunnalla Suomessa, toimipisteitä on 38.

Aloitusmaksuissa iso hintahaitari

Hälytysjärjestelmän kustannukset muodostuvat aloitusmaksusta ja kuukausimaksusta. Aloitusmaksu kattaa perustasoisen murtohälytyslaitteiston sekä sen asentamisen. Ilmaiset vartijakäynnit hätätilanteessa kuuluvat jokaiseen vertailumme yrityksen tarjoamaan palvelupakettiin. Vertailuun valittiin kunkin yrityksen halvin "peruspaketti".

Sector Alarmin paketissa aloitusmaksua ei ole lainkaan. Securitaksesta aloituspaketin saa alle kolmellasadalla eurolla, Verisuren aloitusmaksu on yli kaksi kertaa kalliimpi kuin Securitaksen

Murtohälytyspalvelujen hinnat
YritysAloitushintakk-hinta5-v hinta
Sector Alarm0 e 39,90 e2 394 e
Securitas250 e 31,50 e2 140 e
Verisure599 e39,90 e2 993 e

Peruspaketti ei välttämättä joka kohteeseen riitä.

- Pääsääntöisesti 1-3 ilmaisinta tulee lisää. Yleensä lisätään muutama ovikosketin, kosteusilmaisin ja savuilmaisin, Securitaksen asiakaspalvelupäällikkö Pekka Topp sanoo,

Securitaksen mukaan räätälöity aloituspaketti keskikokoiseen omakotitaloon maksaakin usein 300-400 euroa.

Myös Sector Alarm myöntää, että peruspakettiin usein joudutaan lisämään muutama lisätunnistin.

- Keskimääräinen hinta kahdelle lisäkomponentille on 250-300 euroa riippuen mitä lisälaitteita valitsee. Jokainen lisäkomponentti nostaa kuukausihintaa kahdella eurolla, kertoo Sector Alarmin talousjohtaja Maria Tevajärvi.

Palvelusta veloitetaan kuukausittainen maksu, joka Securitaksessa on halvin 31,50 €. Verisuren ja Sector Alarmin hinnat ovat identtiset, 39,90 €. Kaikilla kolmella kuukausihintoihin sisältyy myös valvonnasta aiheutuvat tiedonsiirtokustannukset.

Jos asiakas muuttaa, Verisure lupaa uuden järjestelmän asennettuna uuteen kotiin alennettuun hintaan. Securitas ja Sector Alarm puolestaan asentavat veloituksetta samaisen järjestelmän asiakkaan uuteen kotiin.

Kaikilla vertailumme yrityksillä on kolmen kuukauden irtisanomisaika.

Irtisanomistilanteissa yritykset myös toimivat kaikki samalla tavalla: laitteisto ja hälytyspalvelusta kertovat tarrat haetaan pois asiakkaalta. Securitas myös veloittaa tästä 110 euron purkumaksun.

Mitä tapahtuu, kun murtohälytin laukeaa?

Hälytyksen sattuessa Verisuren järjestelmän kamera ottaa kolmen kuvan kuvasarjan, joka analysoidaan Verisuren omassa hälytyskeskuksessa. Yritys lupaa reagoida hälytykseen 30 sekunnin viiveellä ja selvittää sen syyn. Vartija välitetään paikalle, jos on tarvetta.

- Vartijat partioivat 24/7 ja paikalle lähetetään lähin partio. Jos olemme todentaneet valvontakameran kuvien avulla kyseessä olevan murtotilanteen, välitämme tiedon myös hätäkeskukseen. Kun murto on todennettu, voimme hälyyttää poliisin paikalle, kertoo Verisuren myyntijohtaja Asko Kauravaara.

Kun murto on todennettu, voimme hälyyttää poliisin paikalle.― Asko Kauravaara, Verisure

Hätätilanteessa järjestelmän puhekeskuksen kautta on mahdollista ottaa puheyhteys Verisuren hälytyskeskukseen. Myös hälytyskeskuspäivystäjä voi ottaa yhteyttä kotiin ja keskustella siellä olevien ihmisten kanssa.

Verisuren puhekeskus myös mittaa kodin lämpötilaa.

Securitaksen järjestelmässä kodin sisälle ei sijoiteta kameroita. Securitas luottaa perinteisiin liikeilmaisimiin ja oven ja ikkunan avaamisen tunnistaviin magneettikoskettimiin.

Jos murtohälytin laukeaa, Securitas kertoo lähettävänsä vartijan paikalle, jos asukasta ei tavoiteta tai tavoitettu asukas sitä pyytää. Securitaksen mukaan poliisi hälytetään paikalle vain, jos paikalla ollut vartija on todennut, että kohteessa on tapahtunut rikos. Pelkkä murtohälyttimen laukeaminen ei siis siihen riitä.

Mitään kohteen tavoitettavuusaikaa ei luvata.― Maria Tevajärvi, Sector Alarm

Sector Alarmin halvimmassa paketissa on Securitaksen tavoin liiketunnistimet. Jos murtohälytin laukeaa, Sector Alarm lupaa, että päivystäjä ottaa hälytyksen käsittelyyn viipymättä. Vartija lähetetään paikalle, mikäli ei voida varmentaa hälytyksen olevan aiheeton.

Sector Alarmin valikoimissa on myös kameravalvontaan perustuva murtohälytin, jonka aloitushinta on 149 euroa.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että minkään vertailumme murtohälytinpalvelun hälyttämillä vartijoilla ei ole samoja oikeuksia kuin poliisilla. Oikeutta esimerkiksi hälytysajoon ei ole.

- Kohteelle saapumiseen vaikuttaa kohteen sijainti ja liikenneolosuhteet, joihin taas vaikuttavat mm. viikonpäivä, kellonaika ja sää. Mitään kohteen tavoitettavuusaikaa ei luvata, sanoo Sector Alarmin Tevajärvi.

Kotien kameravalvonta jakaa mielipiteitä

Verisure luottaa palvelussaan kameravalvontaan, Securitas liiketunnistimiin. Sector Alarmin aloitusmaksuton paketti perustuu vain liiketunnistimiin, kalliimmassa vaihtoehdossa on kamera. Yritys kuitenkin kertoo, että lähes kaikki sen asiakkaat valitsevat kamerallisen pavelun, jota he lähtökohtaisesti kaikkiin kohteisiin myös suosittelevat. Aloituspaketti kameralla maksaa 149 e ja sen kuukausihinta on alk. 39,90 e.

Kamera mahdollistaa oikean avun saamisen hätätilanteessa.― Maria Tevajärvi, Sector Alarm

Kameravalvonnan edut ovat Sector Alarmin ja Verisuren mukaan kiistattomat.

- Suosittelemme aina asiakasta valitsemaan paketin kameralla, koska se mahdollistaa oikean avun saamisen hätätilanteessa kamerakuvien avulla, Sector Alarmin Tevajärvi toteaa.

Hälytinyritykset kertovat, ettei poliisia tai palokuntaa hälytetä paikalle pelkästään hälytyksen laukeamisen perusteella. Yrityksen vartijoiden on erikseen käytävä varmistamassa, että hätä on aito, tai todistettava avun tarve kameran ottamin kuvin.

Yksityisyydestä ei voi olla 100% varma.― Pekka Topp, Securitas

Securitas perustelee liiketunnistimien käyttöä teknisillä syillä ja tietoturvalla.

- Kameravalvonnalla ei nähdä joka paikkaan, eikä sen kuvan perusteella poliisikaan välttämättä riennä apuun, Kameralla voidaan katsoa, että siellä on joku, mutta ei se hälytyskeskuksen päivystäjä tiedä kuka, Pekka Topp perustelee.

Kameravalvontaa ei koteihin tuputeta.

- Olemme hyvin varovaisia kodin sisäpuolella tapahtuvan kameravalvonnan ja yksityisyydensuojan suhteen. Ei ole loppuasiakkaan valvonnassa kuka sitä katsoo. Me kyllä myymme kameravalvontaa, mutta emme kovin mielellämme kotien sisätiloihin. Yksityisyydestä ei voi olla 100% varma, kun kuvayhteys muodostetaan aina verkon yli, Topp toteaa.

Kaikilla mobiilisovellus, tekniikassa eroja

Yritykset eroavat toisistaan myös muiden teknisten ominaisuuksien perusteella. Verisuren halvimmassa paketissa ei ole lainkaan savuilmaisimia, vaan palvelu kattaa vain murtosuojauksen. Securitaksen ja Sector Alarmin halvimmissa paketeissa on murtohälyttimen lisäksi myös savuilmaisimet.

Verisuren myymä tekniikka on oman tuotekehitystyön tulosta. Securitas ja Sector Alarm ostavat laitteensa muilta yrityksiltä.

Peruspakettiin sisältyvä tekniikka:

Verisure Home

  • 1 kpl Keskusyksikkö
  • 2 kpl Kamerailmaisin
  • 2 kpl Ovivahti
  • 1 kpl Käyttönäppäimistö
  • 1 kpl Puhekeskus
  • 1 kpl Avaimenperä
  • Ovi- ja ikkunatarrat sekä kyltit

Securitas 24Koti

  • 1 kpl Keskuslaite + varakäyntiakku
  • 1 kpl Ovikosketin (=oven/ikkunan avauksen tunnistava magneettikosketin)
  • 2 kpl Infrapunatunnistin (=liikeilmaisin)
  • 1 kpl Savu-lämpöilmaisin
  • 1 kpl Käyttönäppäimistö
  • 3 kpl Avaimenperä-tagi (etätunnistin) tai koodeja
  • 1 kpl kaukosäädin
  • tarrat

Sector Alarm

  • 1 kpl Keskusyksikkö
  • 1 kpl Liiketunnistin
  • 1 kpl Savuilmaisin
  • 1 kpl Ovitunnistin
  • 1 kpl Älypistorasia
  • 1 kpl Käyttönäppäimistö sisäänrakennetulla sireenillä
  • avaimenperätunnistimet
  • tarrat

Kaikkia järjestelmiä voi myös käyttää mobiilisti tai netissä. Älyratkaisujen valikoimassa eroja löytyy.

Securitaksen mobiilisovellus on vain käyttöliittymä laitteen etäkäyttämistä varten.

- Pystyy käyttämään laitetta, näkee lokitiedot sekä reaaliaikaisesti ilmaisinten tilan, Topp kertoo.

Securitaksen peruspakettiin ei kuulu älyratkaisuja. Lisäpalveluita on erikseen saatavissa, mutta silloin hintaa tulee yleensä useita tuhansia euroja lisää.

Myös Verisuren Omat Sivut -palvelun ja mobiilisovelluksen kautta etäohjataan ja valvotaan kodin murtojärjestelmää.

- Voit mm. ajastaa järjestelmän menemään päälle/pois päältä haluamanasi ajankohtana automaattisesti, esimerkiksi joka ilta, kytkeä järjestelmän päälle/pois tai tarkistaa, onko järjestelmä päällä, Kauravaara kertoo.

Lisäksi Verisuren palvelulla voi vastaanottaa ilmoituksia, vaikkapa siitä, kun lapset saapuvat kotiin tai jos kotona on sähkökatkos.

Peruspakettiin ei kuulu älypistorasioita, mutta lisämaksusta Verisuren järjestelmää voi laajentaa esimerkiksi älypistorasioilla sekä älylukolla. Näiden avulla voit puhelimestasi ohjata ja valvoa kodin lukitusta, valaistusta tai muita laitteita. Voit esimerkiksi ajastaa kahvinkeittimen.

Myös Sector Alarmin paketteihin kuuluu internetissä tai mobiilissa toimivat sovellukset, joiden avulla hälytystä voi kytkeä päälle ja pois etänä sekä vastaanottaa ilmoituksia.

Peruspakettiin kuuluu yksi älypistorasia. Pakettia on mahdollista laajentaa lisähintaan useammalla älypistorasialla.

- Älypistorasioilla asiakas voi ohjata valitsemiaan laitteita tai varmistaa, etteivät ne jää vahingossa päälle kun koti jää tyhjäksi. Älypistorasioille voidaan luoda myös erilaisia aikaohjelmia tai toiminteita hälytyksen sattuessa. Älypistorasioita ja itse hälytysjärjestelmää voi ohjata mobiilisovelluksella tai internetissä Omien Sivujen kautta. Asiakas saa esimerkiksi ilmoituksen sähkökatkoksesta tai kun lapsi on tullut kotiin sekä voi seurata kodin lämpötilaa sovellusten avulla, Sector Alarmin Tevajärvi selventää.

Sector Alarmilla peruspakettiin kuuluu yksi älypistorasia.

Pitääkö tarra voron poissa?

Järjestelmän tehokkuutta asiakkaan on vaikea mitata. Kysyimme kaikilta kolmelta vertailumme yritykseltä, montako kertaa murtovaras on yrittänyt murtautua heidän suojaamaansa kotitalouskohteeseen viimeisen vuoden aikana.

Vastaukset olivat hyvin samanlaisia.

- 1.12.2015 - 7.12.2016 välillä ei ollut yhtään tapausta, kertoi Securitaksen Topp.

- Meillä ei ole tiedossa tapausta, jossa suojattuun kohteeseen olisi yritetty murtautua, vastasi Sector Alarmin Tevajärvi.

- Verisuren suojaamiin kohteisiin yritetään murtautua erittäin harvoin, sillä järjestelmällä on vahva ennaltaehkäisevä vaikutus. Murtotilanteessa varas usein säikähtää voimakasta hälytysääntä ja pakenee, Verisuren Kauravaara toteaa.

Suurin osa hälytyksistä on asukkaiden itsensä aiheuttamia.― Pekka Topp, Securitas

Vastaukset hämmentävät. Pelkkä murtohälytintarrakin siis voisi riittää pitämään murtovarkaat kaukana kodeista!

Securitaksen mukaan suurin osa hälytyksistä on asukkaiden itsensä aiheuttamia vääriä hälyytyksiä.

Selvitä nämä ennen hankintaa:

  • Kaipaatko murron lisäksi suojaa mm. tulipalon tai vesivahingon varalta? Näiden suhteen palveluissa on eroja.
  • Mitä palveluntarjoajia alueellasi toimii? Mistä vartija hälyytyksen sattuessa tulee paikalle ja kuinka nopeasti?
  • Haluatko kotiisi kameravalvontaa vai esim. liiketunnistimiin perustuvaa valvontaa?
  • Minkälaiset ovat palvelun irtisanomisehdot?
  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Kokonaisvaltainen näöntutkimus optikolla teetetty ja kaikki kunnossa?

    Optikon tekemä laaja näöntutkimus on vain suuntaa antava.

    Silmälasiliikkeiden optikot ovat laajentaneet toimenkuvaansa silmälasien määräämisestä “laajempaan silmäterveyden seurantaan”. “Helpot, halvat ja nopeat” näöntutkimukset houkuttelevat kuluttajaa edullisuudellaan. Harva kuitenkin hoksaa, että esimerkiksi silmänpohjakuvaus on optikon tekemänä vain suuntaa antava.

Kuningaskuluttaja

  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Youtube-mainontaa sipsipalkalla

    Youtube-markkinoinnin pelisäännöt puuttuvat.

    Youtube-markkinoinnissa pelisääntöjä ei vielä ole. Videoiden tekijät eli tubettajat ovat usein nuoria - ja heidän seuraajansa vieläkin nuorempia. Mainostajista erityisesti vaate- ja meikkifirmat ovat löytäneet tubettajat, joille tarjotaan tuotteita mainosvideoita vastaan. Tube-suosikit IinaPS, Tume ja Lakko saavat yhteistyöehdotuksia laidasta laitaan.

  • Näin korjaat itse vetoketjun

    Kuinka korjata vetoketju ilman että sitä tarvitsee vaihtaa?

    Vetoketjut ovat vaatteen tai laukun ainoita liikkuvia osia. Siksi ne menevät useimmiten rikki ensimmäisenä. Vetoketjun vaihtaminen uuteen on työlästä puuhaa. Se vaatii sekä taitoa että ompelukoneen. Helpommallakin voi päästä.

  • Hyötykasvit parvekkeella: ravintoa ja silmänruokaa

    Syötävätkin kasvit jalostetaan yhä kauniimmiksi.

    Keittiöpuutarhan tai hedelmä- ja marjatarhan perustamiseen ei tarvita enää välttämättä maatilkkua tai viljelypalstaa. Monimuotoisen hyötypuutarhan saa myös omalle parvekkeelle. Pihi puutarhuri ehtii vielä kylvöhommiinkin.

  • Kesän ötököitä torjutaan järein myrkyin

    Luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

    Marketin hyllystä löytyy metrikaupalla valmisteita, jotka tappavat lentäviä ja ryömiviä ötököitä tai kasveja vaivaavia tuholaisia. Kymmenen valmisteen tarkastelu paljasti, että oikeasti luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

  • Kymmenen kysymystä reilusta matkailusta

    "Se ettei matkusteta mihinkään, ei ole kestävin vaihtoehto."

    Reilu matkailu, jossa turismin ja matkailun aiheuttamia epäkohtia pyritään minimoimaan, on monelle tuttu ideatasolla. Mutta mitä se konkreettisesti tarkoittaa? Videolla Turre Turisti matkailee reilusti Helsingissä. Pyysimme myös Reilun matkailun yhdistykseltä vastaukset kymmeneen kysymykseen, jotka stressaavat lomailijoita eniten.

  • Kuntotarkastus ei pelastanut homepommilta

    Tarkastusraportissa ei ainuttakaan ”riskirakennetta.”

    Vantaalaisperheen taloa mainostettiin hyväkuntoiseksi. Kuntotarkastaja ei merkinnyt raporttiin yhtään riskirakennetta. Korjaamiseen ja selvityksiin on kuitenkin mennyt 200 000 euroa. Talon omistaja kehottaakin lukemaan kuntotarkastusraporttia kuin piru raamattua.

  • Katsastaja: Lunastusautojen turvallisuudesta ei takeita

    Katsastaja joutuu tekemään päätökset purkamatta ajoneuvoa.

    Timo Ojala K1 Katsastajista haluaisi tiukentaa lunastusautojen korjaamisen valvontaa. Ojalan mukaan lunastusautojen korjauksen kontrollointi on katsastajille epämieluisa tehtävä, koska autojen turvallisuutta ei voi taata katsastajan keinoin.

  • Yksityiselläkin myyjällä on iso vastuu käytetyn auton vioista

    Apua korjauskuluihin saada auton myyjältä.

    Jos auto hajoaa ennen aikojaan, voi apua korjauskuluihin saada auton myyjältä. Kuluttajansuojalaki määrittelee autoliikkeen virhevastuun, mutta myös yksityiselle myyjälle voi syntyä vastuu korjauskuluista. Lähtökohta on, että auton moottorin pitää kestää auton elinkaaren ajan.

  • Hakkerit vievät jättimäisiä määriä luottokorttitietoja

    Kuluttajan ei kuitenkaan kannata pelätä hakkeria. Kortin haltija ei lähtökohtaisesti joudu vastuuseen vahingosta, jos hakkeri vie korttitiedot ja onnistuu hyödyntämään niitä. Luottokorttilaskuja pitää kuitenkin seurata ja ilmoittaa viivyttelemättä epäilyttävistä tapahtumista.

  • Pelko myy, mutta mitä meidän oikeasti pitäisi pelätä?

    Eniten pelkäävät usein ne, joilla pelkoon on vähiten syytä.

    Itselleen ja läheisilleen on helppo ostaa turvaa kaupasta. Tuotteita löytyy muutaman kympin turvasumuttimista satojen ja tuhansien eurojen hälytinjärjestelmiin. Pelko myy, mutta pelossa on myös paradoksi: ne jotka pelkäävät eniten, ovat pienimmässä vaarassa joutua rikoksen kohteeksi. Katso video siitä, mitä ja miten meille pelolla myydään.

  • iPhone eurolla — aikuisten oikeastiko?

    Ensin urkitaan käyttäjän tekniset tiedot, lopussa tilausansa

    Euroopan kuluttajaviranomaiset ovat helisemässä uskomattoman upeiden tarjousten takia. Miljoonia liki ilmaisia älypuhelimia, taulutelevisioita, merkkilenkkareita ja hyvinvointirannekkeita tunkee kuluttajien sähköposteihin ja Facebookin uutisvirtaan. Vaikka kaikki tietävät, että onnenpotkut ovat äärimmäisen epätodennäköisiä, silti moni hullaantuu kun huikea tarjous osuu omalle kohdalle.

  • Kotitalouksien hävikkiruoasta yhtä isot ilmastovaikutukset kuin 100 000 auton päästöistä

    Neljänneksellä ruokahävikistä ruokkisi kaikki aliravitut.

    Jääkaapin ylähyllyllä on vanhaksi mennyttä ruokaa eikä viime viikon illallisjämiä syönyt kukaan. On pakko heittää pois ja kompostiin. Taas. Juuri näin syntyy ruokahävikki. Ruoan haaskauksen mittasuhteet ovat jo ekologisesti ja taloudellisesti kestämättömät. EU:n alueella heitetään pois vuosittain 88 miljoonaa tonnia ruokaa, noin viidennes tuotetusta.

  • Näin säilytät hedelmiä ja kasviksia oikein

    Etyleeni ja lämpötila vaikuttavat oikeaan säilytykseen.

    Rahaa säästyy ja ruokahävikki vähenee, kun juurekset, vihannekset ja hedelmät säilyttää oikein. Säilymisessä kannattaa ottaa huomioon oikea lämpötila sekä hedelmistä erittyvä etyleeni-kaasu.

  • Vanhaakin ruokaa voi syödä

    Testasimme voiko kolme päivää yliaikaisia ruokia syödä.

    Miten uskollisesti elintarvikkeiden viimeistä käyttöpäivää ja parasta ennen -merkintää pitäisi noudattaa? Johtopäätös oli, että kolme päivää yliaikaista ruokaa voi yleensä syödä.