Hyppää pääsisältöön

Kolme kertaa Amen, Mikko Joensuu kulkee ahdistuksesta avaruusmatkalle

Katso desktopilla tästä:

Katso kännykällä VR-lasien kanssa tai ilman

Kun Mikko Joensuu luopuu Jumalasta ja ahdistuksesta, syntyy jotain kaunista ja konkreettista, kaikkiaan kolmen levyn verran. Joensuu esittää yle.fi/musiikin ja Metropolia Ammattikorkeakoulun yhteistyönä syntyneessä kokemuksellisessa 360-videossa Drop Me Down -kappaleensa, jossa kiteytyy levytrilogian sanoma.

Videon visuaalinen maailma tukee kappaleen tunnelmaa. Se pyrkii ruokkimaan mielikuvitusta ja herättämään tuntemuksia. Seitsemänminuuttinen kokemus vie paikkoihin, jotka vaikuttavat etäisesti tutuilta, mutta eivät kuitenkaan ole tässä maailmassa.

mikko joensuu_360_kuva3
mikko joensuu_360_kuva3 Kuva: Joonas Josefsson/Yle mikko joensuu

Mikko Joensuun debyyttialbumiprojekti venähti kymmenen vuoden mittaiseksi. Soololevyjä syntyi yhden sijaan kolme, Amen-trilogia. Levyt julkaistaan puolen vuoden välein, kaksi ensimmäistä osaa julkaistiin toukokuussa ja marraskuussa 2016 ja levysarjan päätös kuullaan keväällä 2017. Levyissä uidaan syvällä, kappaleet kuvaavat ahdistusta, vapautumista ja jäähyväisiä. Mies luopuu uskostaan Jumalaan ja irtautuu masennuksesta.

Levytrilogian kappaleet ovat syntyneet Mikko Joensuun omista kokemuksista ja sanoitukset ovat hyvin henkilökohtaisia. Teemat olivat niin isoja, että niiden käsittelyyn kului vuosia. ”Ekat kappaleet olen kirjoittanut 2007 tienoilla. Tuolloin minulla ei ollut selkeää suunnitelmaa julkaisemisesta tai muutenkaan. Kärsin masennuksesta ja olin henkisesti niin huonovointinen, etten olisi konkreettisesti voinut saada niitä eteenpäin, joten jatkoin vain kappaleiden kirjoittamista. Sitä jatkui oikeastaan 2013 asti, kunnes tajusin, että siinä on kolme levyä. Viime yönäkin olen jatkanut kolmannen levyn viimeistelyä, prosessi on edelleen kesken”, Mikko Joensuu kertoo.

mikko joensuu_360_kuva8
mikko joensuu_360_kuva8 Kuva: Joonas Josefsson/Yle mikko joensuu

Joensuu kasvoi helluntailaisessa perheessä ja usko oli luonnollinen osa hänen lapsuuttaan ja nuoruuttaan. Hän oli vahvasti uskovainen etenkin varhaisina teinivuosinaan. Parikymppisenä aktiivinen uskon harjoittaminen jäi taka-alalle, mutta Jeesus kulki mukana taustalla. Jossain vaiheessa kuitenkin takaraivosta hiipinyt epäilys piti käsitellä. ”Se, että Jeesusta ei ole olemassa, on uskovaiselle tai sellaiselle ihmiselle, joka on ollut uskova, vähän sama kuin sanoisi, että jotain perheenjäsentä tai rakasta ihmistä ei ole ikinä ollutkaan. Kyllä sen käsittelyyn voi jokunen vuosi mennä. Varmasti sen on syytäkin kestää pitkään. Arvostan toisten henkistä prosessia myös ihan eri tavalla. Se vaatii aikaa. Nyt tässä asiassa on rauha laskeutunut sydämeeni.”

Mikko Joensuun soololevytrilogia kuvaa muun muassa Jumalasta luopumista. Vielä konkreettisemmassa roolissa laulujen kirjoittamisen aikaan oli miehen masennus ja siitä toipuminen. Prosessia läpikäydessä asiat eivät olleet täysin selkeitä, mutta ne ovat kirkastuneet matkan varrella. Laulujen kirjoittaminen oli osa parantumista. ”Tämä oli varmasti terapiaa. Mietin, millaisia laulut ovat, mutta en tietoisesti tehnyt niitä tietynlaisiksi. Varmaan 2013, kun aloin käydä niitä läpi intensiivisemmin kokonaisuutena perheen kesämökillä, minulle oli selkeää, että tässä on myös luopumisprosessi monista asioista. Uskonnollisten asioiden lisäksi olen prosessoinut masennusta ja monia muita asioita.”

mikko joensuu_360_kuva5
mikko joensuu_360_kuva5 Kuva: Joonas Josefsson/Yle mikko joensuu

Mikko Joensuu vapautuu ahdistuksesta toisen levyn kappaleilla, jotka eroavat ensimmäisen levyn lauluista selvästi. ”Mulle on aika selkeää, että toinen levy on vapautuminen. Eka levy on ahdistuksen tila. Sen kappaleet ovat mulle itselleni aidosti synkkiä. Ne ovat levyjen vanhimpia kappaleita myös, päiväkirjamaisia tunnetilojen taltiointeja. Siinä levyssä on monia puolia. Uskonto ja Jumala sekä vuoropuhelu Jumalan kanssa ovat vahvasti läsnä, se on tapa peilata ja heijastaa omia ahdistuksen tuntoja. Toinen levy käsittelee ahdistuksesta ja masennuksesta väliaikaisesti poispääsyä. Kolmannella levyllä jätetään tietynlaiset hyvästit entiselle, siinä on hyvästelyfiilis. Se on ehkä melankolinen, mutta hetkittäin aika synkkäkin. Matkustuslevy, avaruusmatka tietyllä tavalla. Siinä matkataan sellaisten ajatusten tilaan, jotka eivät ole ihan selkeitä, ihan hyvällä tavalla.”

Amen II -levyn aloituskappale Drop Me Down konkretisoi Mikko Joensuun läpiviemän henkisen prosessin ja tietyllä lailla paketoi trilogian. Siinä kirjaimellisesti tiputaan vapaaksi Jumalasta. ”Se oli pitkään tosi erilaisen kuuloinen kappale, iso äänivalli alusta loppuun. Aloin ehkä 2014 tekemään siihen sanoja ja siinä vaiheessa levyn teemat olivat sisäistyneet niin paljon, että kappale on hyvin alleviivaava ja summaava. Tämä on tavallaan kolmen levyn keskikohta. Se on tuki kaiken rakentumiselle.”

”Se oli pitkään instrumentaali, mutta siihen tuli sanat ja se alkoi muuttua. Ja se muuttui kovasti Johanneksen kirkon keikkaa varten. Siitä piti tehdä erilainen versio. Unohdin äänivallin ja riisuin kappaleen.”

mikko joensuu_360_kuva4
mikko joensuu_360_kuva4 Kuva: Joonas Josefsson/Yle mikko joensuu

Mikko Joensuu on ollut hieman hämillään Amen-levyjen saamasta ylistyksestä. Myös keikoilla ihmiset ovat kertoneet laulujen tulleen tosi lähelle. Henkilökohtaiset teemat ovatkin olleet univesaaleja, vaikkei laulujen vastaanotto ollut niiden tekovaiheessa mielessä. ”Samoja juttujahan me pyöritellään, ihmiset ovat hyvin samanlaisia loppujen lopuksi”, Joensuu sanoo.

Kysymys siitä, millaiseksi artistiksi Mikko Joensuu haluaa kasvaa tulevaisuudessa, panee miehen mietteliääksi. ”Ylitse kaiken ehkä pyrkisin olemaan rehellinen niin musiikissa kuin elämässäkin. Liian vahvaan suunnitteluun tuskin tulen ikinä uskomaan. Mutta matkan varrella rehellisenä pysyminen sille, että milloin asiat tuntuvat hyvältä, kenties sitä voisin seurata.”

Livenä