
Norma Johnin tummanpuhuva, jylhä ja skandinaavisen karu balladi Blackbird sekä upean vähäeleinen ja kuulas lavaesitys sai Uuden Musiikin Kilpailun raatien ja yleisön sydämet puolelleen.
Norma John Jatkot-haastattelussa välittömästi UMK-voiton jälkeen:
UMK17-showssa jännitettävää riitti viimeisille sekunneille saakka. Ennakoon viisufanikunnan pinnan alla kuplinut duo voitti kilpailun lopulta selvästi. Voidaanko puhua ihan pienen pienestä yllätyksestä!? Tuomaripisteiden jälkeen Norma Johnilla oli 94 pistettä. Tässä vaiheessa kakkossijaa piti Zühlke 74 pisteellä ja kolmatta sijaa Emma 53 pisteellä. Yleisöäänillä yhtye sai 88 pistettä ja piti ykkösasemansa loppuun saakka yhteispisteillä 182! Myös Zühlke ja Emma pitivät sijoituksensa pistein 145 ja 106.
Voidaanko puhua ihan pienen pienestä yllätyksestä!?
Norma Johnin UMK-kilpailukokoonpanoon kuuluivat pianisti Lasse Piirainen ja laulaja Leena Tirronen, jotka ovat myös Blackbirdin tekijät.
Norma John lähtee edustamaan Suomea ensi toukokuussa Eurovision laulukilpailuun Kiovaan, Ukrainaan. Vuoden 2017 Euroviisujen semifinaalit käydään 9. ja 11. toukokuuta. Finaali nähdään toukokuun 13. Osallistujamaiden semifinaalipäivät arvotaan 31. tammikuuta 2017.
Blackbird-kilpailuesitys:
Kiovan Euroviisut järjestetään 9.-13.5. Suomen Norma John esiintyy Semifinaali 1:ssä tiistaina 9.5. järjestysnumerolla 7. Semifinaalit ja finaalit näkyvät Ylen kanavilla ja Yle Areenassa suorana. Semifinaali 1 näytetään poikkeuksellisesti Yle TV1:llä tiistaina 9.5. kello 22.00. Yle TV2:lla taas nähdään Semifinaali 2 torstaina 11.5. kello 22.00 alkaen ja Finaali lauantaina 13.5. kello 22.00.
Tutustu Ylen euroviisutarjontaan!
Muokkaus 30.1.: lisätty tieto kappaleen tekijöistä.