Hyppää pääsisältöön

Teodor Currentzisin johtama Don Giovanni pitää pihdeissä

Euroopan itäisimmässä kaupungissa Permissä vanha kunnianarvoisa Tšaikovski-oopperatalo on noussut uuteen kukoistukseensa. Kaiken takana on kreikkalaissyntyinen, 34-vuotias Teodor Currentzis, jonka takia Sony-yhtiö on tallentanut kolme Mozartin niin kutsuttua da Ponte -oopperaa Uralilla asti. Oopperoista tehdään nykyisin hyvin harvoin aikaa ja rahaa syöviä studiotuotantoja. Oopperan pakeilla tehtyyn äänitykseen on panostettu ja sen kuulee. Koko paketti on tyylikäs ja sisältää libreton peräti neljällä kielellä. Tällaisen levy-yhtiön jättisatsauksen tekee ymmärrettäväksi Currentzisin poikkeuksellinen näkemyksellisyys ja hänen nauttimansa noste.

Currentzis / Don Giovanni
Currentzis / Don Giovanni Uudet levyt

Kivisen vieraan kivikkoinen tie

Mitä pidemmälle levytyshanke eteni, sitä kivisemmäksi tie kuitenkin kävi. Don Giovannin ollessa jo työn alla, leikkuri iski Permin oopperan budjettiin vieden siitä liki puolet. Huhujen mukaan Currentzis ei ollut myöskään kaikin osin tyytyväinen äänityssessioiden tulokseen ja niinpä Don Giovannin julkaiseminen siirtyi vuodella. Levy-yhtiössä painettiin paniikkinappulaa ja harottiin tukkaa, mutta kaivettiin lopulta kiltisti taskuista melkoinen rahatukko, joka on todennäköisesti saatu kasaan jonkun Alician, Ellen, Mileyn tai Beyoncén levymyynnillä. Satsaus kannatti. Siinä missä Figaron häät ja Cosi fan tutte jättivät toivomisen varaa etenkin laulajien suhteen, Don Giovannissa miehitys toimii sangen mainiosti.

MusicAeternan loistoa

Currentzis on onnistunut luomaan Giovanninsa noususta, uhosta ja tuhosta kihelmöivän jännitysnäytelmän, josta ei aidon dramma giocosan (leikkisän draaman) tavoin puutu huumoriakaan. Edes juonenkuljetuksen kannalta välttämättömät seccoresitatiivit eivät uuvuta kuulijaa. Aiemmissa levytyksissä ajoittain liiankin touhukas fortepianisti on tällä kertaa riemastuttava. Osuus on jaettu kahden soittajan kesken ilmeisesti aikataulusyistä. Erityisen ihastuttavasti fortepiano soi orkesteriosuuksia rikastuttamassa.

Virtuoosisesti musisoiva MusicAterna toteuttaa yläluokan mahtipontisen sointiloiston yhtä taidokkaasti kuin se repäisee rahvaan renkutukset tai ilmentää italialaista elämäniloa. On hämmästyttävää, kuinka Currentzisin Giovanniinsa loihtima sointimaailma eroaa selkeästi hänen kahden edeltävän da Ponte -oopperalevytyksensä sointikuvista. Currentzisin onnistuu luoda musiikin ylle "ombra", varjo, jonka Mozart on säveltänyt moniin näennäisesti riemullisiinkin kohtiin.

Alfauros häviää tossumaiselle Don Ottaviolle

Libertiini, kaikkia säädyllisyyden ja kohtuullisuuden ihanteita vastaan rikkova Don Giovanni porautuu tajuntaamme ja vie mennessään. Onko siis ihme, että Donna Annan mielestä säädyllinen ja kunniantuntoinen Don Ottavio on yhtä kiihottava kuin kotoinen tohveli. Ottaviona suurenmoisesti laulava yhdysvaltalaistenori Kenneth Tarver on suosikkini Currentzisin tasavahvassa solistikaartissa. Heti kannoilla kirivät sopraanot Karina Gauvin hehkeänä Donna Elvirana ja Christina Gansch viehkeänä Zerlinana. Currentzis suosii kevyttä ja omien sanojensa mukaan luonnollista laulutapaa. Hän valitsee ensemblensa laulajat siten, etteivät yhtyekohtaukset uppoa vibratosuohon.

Sinänsä taitavasti ja ilmavasti laulava kreikkalainen Myrtò Papatanasiu jättää kuitenkin Donna Annan raskaan sarjan roolissa vaisuhkon jälkimaun. Erityisen mehukas ei ole myöskään baritoni Dimitris Tiliakos Don Giovannina, mutta sekä huikeatempoinen Samppanja-aaria että kehräävä Mandoliiniserenadi ovat mainiosti karakterisoituja. Usein lähes statistiksi sulautuva Masetto nousee levyllä Guido Loconsolon ilmeikkään esityksen ansiosta esiin varjosta.

Ja lopulta suomalainen avaa helvetin portit

MusicAterna musisoi pääosin periodi-instrumentein. Yhtyeen käyttämä viritys on noin neljäsosasävelaskeleen nykystandardia matalampi ja tällä on suuri vaikutus sekä laulajien kurkkuihin että sointikuvaan. Tummanpuhuvassa finaalissa kohtalo kolkuttaa suomalaisin voimin, sillä Mika Kares vakuuttaa Don Giovannin kutsumana Kivisenä vieraana eli Komtuurina. Leporellona tutisee kautta esityksen varmaotteinen ja ketterästi laulava Vito Priante.

W.A. Mozart: Don Giovanni. - MusicAeterna/Teodor Currentzis sekä Dimitris Tiliakos, Vito Priante, Mika Kares, Myrto Papatanasiu, Kenneth Tarver, Karina Gauvin, Guido Loconsolo, ja Christina Gansch. (Sony, 88985316032)

Kuuntele Uudet levyt 3.2.2017, toimittajana Kare Eskola.

  • Kalevi Ahon sooloteokset haastavat esittäjänsä ja kuulijansa

    Kalevi Ahon sooloteokset haastavat esittäjänsä ja kuulijansa

    Säveltäjä Kalevi Ahon ja BIS-levy-yhtiön vuosikymmeniä kestänyt yhteinen taival jatkuu, kun tasaiseen tahtiin ilmaantuu uutta Aho-äänistöä uusina tallenteina. Noin kolmenkymmenen profiilijulkaisun ansiosta alkaa valtaosa Ahon laajan tuotannon tärkeimmistä teoksista löytyä soivina dokumentteina.

  • Unohdettua orkesterimusiikkia laadukkaasti

    Unohdettua orkesterimusiikkia laadukkaasti

    No nyt! Musiikinhistorian sameat kerrokset kirkastuvat jälleen, kun Göteborgin sinfoniaorkesteri esittelee kapellimestari Johannes Gustavssonin johdolla kolme aiemmin äänitteillä kuulematonta teosta. Kiinnostavan kokonaisuuden säveltäjänimiä ovat Ida Moberg, Valborg Aulin sekä Elfrida Andrée. Ruotsalainen Elfrida Andrée (1841–1929) oli muun muassa säveltäjä, kapellimestari ja urkuri.

  • Trumpetti pelasti amerikansuomalaisen Allan Sihvolan hengen – Suomalaissoittajat Stalinin vainoissa

    Amerikansuomalainen muusikko vankileirien saaristossa.

    Amerikansuomalainen Allan Sihvola muutti 12-vuotiaana 1933 perheensä mukana ihanneyhteiskuntaa rakentamaan Neuvosto-Karjalaan. Toisen maailmansodan aikana hän joutui suomalaisena Tsheljabinskin vankileirille. Vähän yli 20-vuotias Sihvola laihtui luurangon laihaksi, mutta säilyi hengissä, sillä trumpetistina hänet hyväksyttiin leirin soittokuntaan. Kun Neuvostoliitto romahti 1990-luvun alussa, Sihvola ryhtyi kirjoittamaan muistelmiaan. Vei 25 vuotta ennen kuin kirja "Stalinin taivaan alle" julkaistiin.