Hyppää pääsisältöön

Yle vastaa: Ylen tehtävä on löytää uutta tietoa

Kuva jota käytetään kuvituksena vastineiden yhteydessä
Kuva jota käytetään kuvituksena vastineiden yhteydessä Yle,yle vastaa

Julkaisemme Ylestä lähetettyjä kirjoituksia, vastineita ja oikaisuja. Tämä vastaus on julkaistu Kalevassa 31.1.2017.

Terttu Kuusela kysyi Kalevassa (24.1.2017) miten Yle sai liikenneministeriön selvityksen autoilun verotuksesta käsiinsä ennen muita, ja toimiiko Yle hallituksen käsikassarana tiedotuksessa.

Kiitämme kirjoituksesta.

Yle Uutisten tehtävänä on kertoa kun jotakin uutta, poikkeuksellista tai muutoin merkittävää tapahtuu. Lisäksi uutisjournalismin tehtävänä on suhtautua kriittisesti kaikkiin vallanpitäjiin.

Silloin tällöin erilaisia tietoja vuodetaan tiedotusvälineille. Vuotajien motiivit ovat hyvin erilaisia. Aina saadessaan informaatiota Yle Uutiset arvioi, onko uusi tieto niin merkittävä kansalaisille, että siitä pitää julkaista uutinen.

Ylen keskeinen arvo on riippumattomuus ja olemme siitä hyvin ylpeitä. Riippumattomuudelle perustamme työmme myös näinä kansainvälisen ja kansallisen politiikan myrskyisinä aikoina.

Jukka Niva
yhteiskuntatoimituksen päällikkö
Yle Uutiset