Hyppää pääsisältöön

10 hyvää syytä nukkua paremmin

Varpaat ja jalkapohjat tulevat esiin raidallisen peiton alta. Kuvan vasemmassa yläkulmassa musta Vaakakapina-logo, oikeassa yläkulmassa Prisma Studio -logo ja oikeassa alakulmassa tekstibanneri: #lepohaaste
Varpaat ja jalkapohjat tulevat esiin raidallisen peiton alta. Kuvan vasemmassa yläkulmassa musta Vaakakapina-logo, oikeassa yläkulmassa Prisma Studio -logo ja oikeassa alakulmassa tekstibanneri: #lepohaaste Kuva: Yle, Tero Kyllönen vaakakapina

Väsyttääkö? Väsymys on ensimmäinen oire huonosta unenlaadusta tai liian vähäisestä nukkumisesta. Uni on meille yhtä elintärkeää kuin ravinto ja liikkuminen, joten uniajasta tai -laadusta ei kannattaisi tinkiä.

Suomalaiset nukkuvat nykyään reippaasti vähemmän kuin vielä muutama vuosi sitten. Prisma Studion ja Helsingin yliopiston viime syksynä teettämään Väsykyselyyn vastasi yli 16 500 ihmistä, ja tulos on merkittävä. Kyselyn mukaan suomalaiset nukkuvat nykyään vajaa 7 tuntia yössä, kun vielä vuonna 2012 yössä nukuttu aika oli hieman yli kahdeksan tuntia. Vajaassa viidessä vuodessa suomalaisten yöunet ovat siis lyhentyneet yli tunnilla.

Ilman riittävää unta ei pärjää kukaan. Moni tutkimustulos puhuukin unen määrään ja laatuun satsaamisen puolesta. Listasimme 10 hyvää syytä, miksi paremmin nukkuminen kannattaa.

1. Elämäsi sujuu iloisemmin

Hyvin nukutun yön jälkeen päivä sujuu iloisemmin ja hymy on herkemmässä kuin huonojen yöunien jälkeen. Liian vähäisten unien jälkeen mieli on usein ärtyisä ja depressioon taipuvainen. Pidemmällä aikavälillä univaje voi laskea mielialaa ja aiheuttaa masennusoireita.

2. Pidät painosi kurissa

Pirteänä ja hyvin nukutun yön jälkeen on helpompi kontrolloida omaa syömistään kuin väsyneenä. Liian myöhään valvominen ja vähäiset yöunet kasvattavat univajetta ja sen myötä lisäävät nälkää ja saavat rapistelemaan kaapeista herkkuja helpommin. Unen puute muuttaa ihmisen ruokahalua säätelevien hormonien tasapainoa ja valveilla ollessa nälkä kehittyy helpommin. Chicagon yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan liian vähäisten unien seurauksena ihmiselle voi tulla helpommin halu tyydyttää nälkänsä nopeita hiilihydraatteja sisältävällä ruoalla tai herkuilla. Pitkällä aikavälillä unenpuutteella voi siis olla vaikutusta liialliseen syömiseen ja sitä kautta lihomiseen. Huonosti nukkuvan voi olla vaikea laihtua tai hallita painoaan. Liian vähän tai huonosti nukkuvan ihmisen elimistössä myös viskeraalisen rasvan määrä voi lisääntyä ja vyötärön ympärys kasvaa helpommin.

3. Torjut flunssaa

Riittävästi nukkuvilla elimistö kehittää paremmin vasta-aineita flunssaa vastaan kuin unenpuutteesta kärsivillä. Väsyneen ihmisen immuunijärjestelmä takkuaa eikä elimistö jaksa välttämättä taistella viruksia vastaan täydellä teholla. Kun tutkimuksissa on rokotettu sekä hyvin että huonosti nukkuneita henkilöitä, on unenpuuttesta kärsivien henkilöiden elimistö kehittänyt vasta-ainetta heikommin eli heidän puolustuskykynsä on ollut huonompi.

4. Suojelet sydäntäsi ja pienennät diabetesriskiäsi

Nukkuminen alentaa verenpainetta ja vähentää stressihormoni kortisolin määrää elimistössä. Hyvin nukutun yön jälkeen myös insuliiniherkkyys pysyy normaalina. Unenpuute sen sijaan laskee rasvasolujen insuliiniherkkyyttä sekä herättää elimistössä puolustusvasteen, joka ilmenee matala-asteisena tulehdusreaktiona. Tällainen elimistön tulehdustila on todettu useimpien kansantautien, kuten liikalihavuuden, sepelvaltimotaudin sekä tyypin 2 diabeteksen, taustatekijänä.

5. Muistat ja opit helpommin

Aivot tarvitsevat haasteita, mutta myös lepoa. Hyvä ja riittävän syvä uni onkin aivotoiminnan edellytys. Päivällä opitut asiat tallentuvat ja vahvistuvat unen aikana. Jos aivot ovat väsyneet, muisti kangertelee ja uuden oppiminen vaikeutuu.

Jo yhden yön valvomisella on muistiin ja oppimiskykyyn huomattavat vaikutukset. Univaje ja sen aiheuttamat negatiiviset vaikutukset eivät häviä kuin nukkumalla. Mikäli univajetta kertyy jatkuvasti, se voi aiheuttaa muistihäiriöitä ja jopa alzheimeria.

6. Jaksat keskittyä ja olet tarkkaavainen

Hyvien yöunien jälkeen päivän töihin ja haasteisiin jaksaa keskittyä paljon paremmin. Univaje sen sijaan vaikuttaa suoraan vireystilaan, keskittymiskykyyn sekä tarkkaavaisuuteen. Kun nämä ominaisuudet heikentyvät, myös onnettomuus- ja virheriskit kasvavat. Väsymys onkin yksi osatekijä useissa liikenneonnettomuuksissa. Ihmisen vireystila on huonoimmillaan aamuyöllä sekä iltapäivällä juuri kotimatkaliikenteessä. Ajamista varsinkin aamuyöllä kannattaa välttää mahdollisuuksien mukaan.

7. Tunnistat helpommin tunteita

Sleep-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan hyvin nukkuvat henkilöt tunnistavat helpommin erilaiset tunteet muiden ihmisten kasvoilta. Univaje voi siis vaikuttaa kykyysi tunnistaa ja arvioida toisten tunteita heidän kasvoiltaan, mutta myös omien tunteiden ilmaiseminen voi olla vaikeampaa.

8. Näytät virkeämmältä ja terveemmältä

Kauneusunet eivät ehkä sittenkään ole pelkkää legendaa, mikäli Karoliinisen instituutin tutkijoita on uskominen. Hyvin nukutulla yöllä voi nimittäin olla meihin hehkeyttävä vaikutus. Tutkimushenkilöt kuvattiin ensin hyvin nukutun yön jälkeen sekä myöhemmin pitkän valvomisajan ja vain viiden tunnin yöunien jälkeen. Tutkimustulos oli meille kaikille tuttu – väsyneenä ihmiset eivät näyttäneet kuvissa niin viehättäviltä ja terveiltä kuin hyvien yöunien jälkeen.

9. Heräät luonnollisesti ilman herätyskelloa

Tarvitsetko aamulla herätäksesi herätyskellon ja kahvia? Jos ihminen nukkuu tarpeeksi, hän herää luonnollisesti ilman herätyskellon pirinää. Jos taas unet jäävät liian vähäiseksi, herättää kello aamulla kesken unien ja liian aikaisin, jolloin koko päivää voi häiritä väsynyt olo. Riittävillä yöunilla aikuinen ihminen pysyy pirtänä koko päivän ilman piristeitä.

10. Päivätorkut pitävät sinut virkeänä

Päiväunet kannattaa! Jos olet nukkunut huonosti yöllä, voit helpottaa päiväväsymystä noin 20 minuutin torkuilla. Paras päiväuniaika on klo 13–16 välillä. Hyvä konsti varmistaa tarpeeksi lyhyet päiväunet, on juoda kahvia ennen unia.

Asiantuntija: Tarja Stenberg, unitutkija, dosentti, Helsingin yliopisto

Lähteet:
Terveyskirjasto: Unettomuus
Terveyskirjasto: Vireys, väsymys ja suorituskyky
Käypä hoito: Unettomuus

Prisma Studio ja Vaakakapina haastavat sinut nukkumaan helmikuussa paremmin.

Lue lisää unesta:

Suomalaisten yöunet lyhentyneet tunnilla - valtaosa kärsii univajeesta
Pärjääkö ihminen muutaman tunnin yöunilla?
Yöunesta katosi tunti – univaje voi sairastuttaa vakavasti

  • Vaakakapina - kansanliike, joka mursi pikadieettien vallan

    Kenenkään ihmisarvo ei ole kiinni kehon koosta

    Vaakakapina veti lääkärit, ministerit, kuntokeskukset ja ikilaihduttajat mukaan rintamaan. Kampanja mursi läskimyyttejä ja haastoi purkamaan kehovihan kulttuuria. Kun ihminen pitää itsestään, hän alkaa haluta itselleen hyviä asioita.

  • Sadun joulukirje: "Ajattelen edelleen, että ihminen on ihana!"

    Olkaamme kanssalaisia, ehdottaa Satu Lähteenkorva

    Millainen kulunut kapinavuosi on ollut Vaakakapinan psykologi Satu Lähteenkorvan näkökulmasta? Tässä Sadun joulukirje! Rakkaat vaakakapinalaiset ja sen rohkeat tukijat, En ole haikealla mielin, en, vaikka kohdallani päättyy yksi vaihe kapinassa, kun tehtäväni asiantuntijan roolissa päättyy. Olen saanut oppia paljon, enemmän kuin arvaatkaan.

Uusimmat sisällöt - Vaakakapina