Tina Cavén
Yle
Pasi Heikura
Yle
Poliitikkojen työ on pääasiassa sanoilla tekemistä: neuvottelua, lobbaamista, mielipiteiden ilmaisua ja päätösten tekoa. Poliitikon intressissä on tuoda jokin asia esiin, eli keskustelun piiriin. Yksi sanojen vaarallinen vaikutus on niiden taipumus luoda todellisuutta, muuttaa asioita todeksi toiston kautta.
Jos esimerkiksi pakolaista kutsutaan toistuvasti laittomaksi maahantulijaksi, hän lopulta muuttuu muiden ja omissa silmissäänkin rikolliseksi ja alkaa toimia kuten rikollinen. Luomme kaiken aikaa uusia tosiasioita maailmaan sanojen avulla, siksi niiden kanssa kannattaa olla huolellinen.
Sanat ovat siten myös tekoja. Puhuja käskee, laskee leikkiä, lupaa ja lyö vetoa. Tämä saattaa kuulostaa itsestään selvältä, mutta vasta brittifilosofi John L. Austin kiinnitti asiaan järjestelmällistä huomiota.
John Langshaw Austinin (1911–1960) luentoihin pohjautuva, postuumisti julkaistu Näin tehdään sanoilla (How to Do Things With Words, 1962) on puheaktiteorian klassikko. Useiden nykyfilosofien lisäksi muun muassa monet feministiset ajattelijat, kirjallisuudentutkijat, kielitieteilijät ja politiikantutkijat ovat hyödyntäneet ja jatkojalostaneet Austinin käsitteitä. Kirjan on kääntänyt suomeksi filosofi Risto Koskensilta.
Kaikki lauseet eivät ole toteamuksia. On myös kysymyksiä ja huudahduksia sekä lauseita, jotka ilmaisevat käskyjä, toiveita tai myöntöjä
Kieli on usein muutakin kuin kohteen kuvailua. Puhuja pyrkii sanomisellaan vaikuttamaan kuulijoihin ja maailmaan. Ihmisten kanssakäymisessä on erilaisia sopimuksia ja käytäntöjä, joita pidetään yllä kielen avulla. Pappi vihkii, poliisi pidättää ja poliitikko antaa lupauksen. Koskensilta muistuttaa, että valat, lupaukset ja vihkikaavat ovat merkityksellisiä vain, jos niiden lausujalla on yhteisössä asema, jota teko edellyttää.
Austinin teoriat ovat helposti nykypäivään sovellettavia. Ne perustuvat arkikielen käyttöön ja erilaisiin käytännön puhetilanteiden sopimuksiin. Puheaktiteoriaa on sitten Austinin aikojen kuitenkin kritisoitu erityisesti siksi, että siinä on liiaksi korostettu puhujan näkökulmaa. Puhumista ei voi pelkistää vain tavoitteisiin, joita puhujalla on kuulijaan nähden. Vuorovaikutuksessa olennainen osa on myös kuulijalla ja hänen tulkinnoillaan.
On muistettava, ettei puhujan alkuperäinen tarkoitus ehkä saavutakaan kuulijaa. Lisäksi lausumalla voi olla useita käyttötarkoituksia eri tulkitsijaryhmän mukaan. Aina on tahallisen tai tahattoman väärinymmärryksen mahdollisuus!
Yhdysvaltojen presidentin tai kenen tahansa valtaapitävän valehtelu ja erityisesti välinpitämättömyys valheesta kiinni jäädessä järkyttää, koska saavutettu asema edellyttää erityistä rehellisyyttä ja luotettavuutta. Jos luvataan ennen vaaleja ettei koulutuksesta leikata, mutta vaalien jälkeen heti leikataankin, ei murenneta pelkästään luottamusta itseen tai puolueeseen vaan koko lupaamisen käytäntöön, Koskensilta huomauttaa. Lupaus on tapaan perustuva käytäntö, joka voi hävitä kokonaan, jos lupausten pettämisestä ei seuraa mitään, ja lupaaminen sitä kautta menettää merkityksensä. Miten sanoilla sitten herätetään toivoa ja rakennetaan tulevaisuutta?
