Hyppää pääsisältöön

"Torille!" Conquer Gaming vei Suomi-Ruotsi-maaottelun – ja jatkopaikan

Conquer Gamingin ja Platiniumin pelaajia
Conquer Gamingin pelaajat kättelivät reilun pelin merkiksi tappion kärsineen Platiniumin jäsenet. Conquer Gamingin ja Platiniumin pelaajia Kuva: Joel Tainio Counter-Strike: Global Offensive,Assembly (tapahtuma),e-urheilu

Helsingin Messukeskuksessa oli perjantai-iltapäivällä suuren pohjoismaisen urheilujuhlan tuntua, kun A-lohkon toisesta jatkopaikasta kamppailivat ruotsalainen Platinium ja suomalainen Conquer Gaming.

Kun tomu Dust2-kartan hiekkamiljöössä laskeutui, juhli Winter Assemblyn CS:GO-lavalla Conquer Gaming. Ruotsi oli lyöty ja katsomossa huudeltiin jo ”torille!”

- Hemmetin mukava on pelata ruotsalaisia vastaan. Vihu ei ennen peliä ollut ollenkaan tuttu, ei oltu katsottu demoja tai muuta. Lähdettiin vain pelaamaan ”sitä omaa peliä” ja luotettiin siihen. Ja sehän meni ihan putkeen tällä kertaa, Conquer Gamingin huojentunut Johannes ’HiSTELI’ Poikela kertoi Yle E-urheilulle jatkopaikan ratkaisseen ottelun jälkeen.

Ottelu Platiniumia vastaan päättyi tiukkiin erälukemiin 16-14. ’HiSTELIn’ mukaan matsin aloittaneessa Mirage-kartassa epäilys oli jo hiipiä Conquer Gamingin niskavilloihin.

- Ekassa mapissa oli vähän sellainen fiilis, kun erät menivät vuorotellen toisille. Siinä ei ollut sellaista itsevarmuutta. Mutta D2:ssa (Dust2) oli sellainen varmuus, että peli on meidän.

Suomalaistiimillä oli allaan jo yksi ruotsalaispäänahka, kun alkukierroksen häviäjien kohtaamisesta laulukuoroon lähti DeadPixels. Turnauksen avauskierroksen 16-5-tappio bulgarialaiselle Outlwasille päätynee Conquer Gamingin historiakirjoissa kuitenkin digitaaliseen Ö-mappiin.

- Ei pelattu siinä pelissä tiiminä hyvin yhteen ja tehtiin hätäisiä ratkaisuja. Siihen se aika lailla kaatui. Keskusteltiin sitten asiasta matsin jälkeen ja päätettiin kuunnella tarkemmin in-game-leaderia, ’HiSTELI’ muisteli.

Lohkon voittanut bulgaaritiimi sai itseään ”rauhalliseksi support-pelittäjämieheksi” kutsuneelta ’HiSTELIltä’ kuitenkin rehdit kehut.

- He pelasivat todella fiksua CS:ää. He eivät tehneet typeriä virheitä, ja jos itse teki, ne rokotti heti. Mutta jos pääsisi pelaamaan uudestaan heitä vastaan, niin voin sanoa, että tulisi paljon tasaisempi peli!

Conquer Gamingin Johannes ’HiSTELI’ Poikela
Johannes ’HiSTELI’ Poikela Conquer Gamingin Johannes ’HiSTELI’ Poikela Kuva: Joel Tainio e-urheilu,Counter-Strike: Global Offensive,conquer gaming

Lauantain vastustaja ei ole vielä selvillä, joten ’HiSTELI’ ja muu Conquer Gaming soi itselleen hetken aikaa nauttia voitosta. Mutta ei liikaa.

- Päätyyn asti tässä on tarkoitus mennä – ei tänne huvikseen ole tultu pelaileen, taipui kynärimieheltä Pirkanmaan(?) murre.

Paranoia eSportsin Assembly-turnaukselle tyly päätös

Ranskalaisjoukkueiden kovaan syliin B-lohkossa joutunut suomalaistiimi Paranoia eSports joutui jättämään Assemby Winterin turnauskentät jo perjantain jälkeen. Avausottelussaan Tuomas “toGe” Juopperin kipparoima Paranoia taipui Vexed Gamingille kierrosvoitoin 11-16.

Lohkon häviäjien otteluparissa toinen ranskalaistiimi Dizlown otti tiukkaakin tiukemman 19-17-jatkoaikavoiton. Ranskalaisten keskinäisestä mittelöstä lohkon voittaneen saksalaisen Planetkey Dynamicsin matkaan jatkopeleihin selvisi lopulta Dizlown.

Kommentit