Hyppää pääsisältöön

Yle vastaa: Meidän maamme -sarja herättää tunteita

Kuva jota käytetään kuvituksena vastineiden yhteydessä
Kuva jota käytetään kuvituksena vastineiden yhteydessä Yle,yle vastaa

Julkaisemme Ylestä lehdille lähetettyjä kirjoituksia, vastineita ja oikaisuja. Tämä vastine on julkaistu Kainuun Sanomissa 3.2.2017.

Jari Kaakinen kritisoi mielipidekirjoituksessaan (Kainuun Sanomat 1.2.2017) Meidän maamme - Vårt land -ohjelmasarjaa tasapuolisuuden puutteesta.

Meidän maamme -sarja on saanut runsaasti tunteikasta palautetta, sekä ruusuja että risuja. Se osoittaa, kuinka me suomalaiset rakastamme paitsi maatamme, myös omaa kotiseutuamme ja lähiympäristöämme.

Suomi on kaunis ja monimuotoinen maa. Suomi on myös valtava, 337 000 neliökilometriä laaja alue. Kun suunnittelimme sarjan kuvauspäiviä ja helikopterin reittejä, olimme hyvin tietoisia siitä, ettei kaikkia upeita paikkoja saada mukaan. Vaikka valitsimme kuvauksille ajankohdan, jolloin sää on todennäköisimmin hyvä, oli myös päiviä, jolloin kuvauksia ei voitu tehdä. Jokainen päivä, jonka helikopteri oli käytössämme, maksoi silti.

Meidän maamme oli Suomen oloissa aivan poikkeuksellisen suuri kuvausurakka ja iso satsaus. Mielestämme onnistuimme siinä kohtuullisen hyvin.

Olen pahoillani siitä, että tekemämme valinnat ovat aiheuttaneet mielipahaa. Minkäänlaisesta kainuulaisvastaisuudesta ei kuitenkaan ole kysymys, eikä myöskään Etelä-Suomen kosiskelusta.

Ari Ylä-Anttila
tilaaja
Yleisradio