Hyppää pääsisältöön

Yle vastaa: Yle on paljon enemmän kuin uutistoimisto

Kuva jota käytetään kuvituksena vastineiden yhteydessä
Kuva jota käytetään kuvituksena vastineiden yhteydessä Yle,yle vastaa

Julkaisemme Ylestä lehdille lähetettyjä kirjoituksia, vastineita ja oikaisuja. Tämä vastine on julkaistu Keskipohjanmaa-lehdessä 2.2.2017

Kälviäläinen Paavo Peltola pohtii monipolvisesti Ylen toimintaa (Keskipohjanmaa 30.1.2017). Kirjoittaja toistaa julkisuudessa käytyä keskustelua Ylen toiminnasta, myös keskustelussa olleita virheitä.

Ylellä oli käytettävissä 461,8 miljoonaa euroa vuonna 2016. Ylen vakituisen henkilöstön määrä oli vuoden lopussa alle 3 000. Tämä luku sisältää myös yhtiön johdon ja päälliköt, tuottajat ja esimiehet. Ylen henkilöstö on pienentynyt viimeisen 15 vuoden aikana neljänneksellä. Myös kirjoittajan käsitys henkilökunnalle annettavien varoitusten määrästä on virheellinen. Kuten kaikissa työyhteisöissä, myös Ylessä voidaan antaa varoitus henkilölle, joka ei noudata työelämän pelisääntöjä. Ylessä varoitusten määrässä ei ole tapahtunut olennaista muutosta viime aikoina.

Yle on tehostanut toimintaansa jatkuvasti. Yle-veron indeksikorotusten jäädyttämisen seurauksena budjetti on jo vuosia pysynyt ennallaan, vaikka yleinen kustannustaso on noussut. Samaan aikaan kuitenkin esimerkiksi ensilähetystuntien määrä televisiossa on kasvanut. Ylen toiminnasta päätetään Yleisradio-laissa. Julkinen palvelu sisältää paljon sellaista toimintaa ja tarjontaa, jota kaupallisilla toimijoilla ei ole, ja myös siksi vertailu niihin on aina ontuvaa.

Yle on paljon muutakin kuin uutis- ja ajankohtaistoimija. Yle on tuottanut vuosittain noin 20 000 tuntia ohjelmaa neljälle kanavalle ja 100 000 tuntia ohjelmaa kuudelle radiokanavalle. Lisäksi Ylellä on laaja verkkopalvelukokonaisuus, josta esimerkiksi Yle Areena on arvioitu monesti Suomen arvostetuimmaksi verkkomediaksi. Siksi Ylen ohjelmatoiminnan kustannusten tai henkilöstön vertailua ranskalaiseen uutistoimistoon voi pitää kaukaa haettuna.

Ylen Ohjelmatoiminnan ja sisältöjen eettiset ohjeet sitovat jokaista, joka tekee työtä Ylessä tai Ylelle. Riippumattomuus on yksi Ylen toimintaa ohjaavista arvoista ja siihen yleläiset ja Yle yhtiönä sitoutuvat kaikessa toiminnassaan.

Mika Ojamies
viestintäpäällikkö, Yle

Lue myös - yle.fi:stä poimittua