Hyppää pääsisältöön

Analyysi: Emma Gaalakin sen kertoi, että 2016 oli vahva debytanttien vuosi ja uusia poikkeuksellisia kokoonpanoja syntyi

Emma Gaalan mielenkiintoisimpiin live-esiintyjiin kuuluivat uudet duot ja paluun tehnyt Haloo Helsinki!. Illan palkintokuningatar oli soolouralle siirtynyt Vesala.

Emma Gaalan tähtiin kuuluivat Haloo Helsinki!, Profeetat, ja Mikael Gabriel x Isac Elliot. // Kuva: Tuuli Laukkanen/YleX

Emma Gaala on Suomen suurin musiikkigaala, jossa palkitaan aina edellisen vuoden parhaat julkaisut. Eniten pystejä kahmivat tällä kertaa Vesala, ALMA ja JVG.

Musiikkigaala oli tänä vuonna siis pienlevy-yhtiöiden juhlaa, kun kaikki palkintorohmut tulivat uusista yhtiöistä, jotka toki tekevät tiivistä yhteistyötä ison Warner Musicin kanssa. Vesala levyttää Etenee Recordsille ja JVG sekä ALMA PME Recordsille.

Vuoden myydyin albumi oli viime vuonna kokoelmalevy Ensimmäinen kattaus – Vain elämää. Koko vuoden myydyintä albumia meni kaupaksi vain 55 708 kappaletta. Sen sijaan vuoden striimatuin kappale eli JVG:n Hehkuu löi tiskiin näyttävämmän lukeman: 12 426 940 striimiä. Ei ihme, että musiikkiala on mennyt yhä enemmän sinkutteluksi ja levy-yhtiöt panostavat suoratoistohitteihin entistä enemmän.

Debytanttien bileet ja uudet säännöt

Tämän vuoden Emma-ehdokkaat edustivat raikasta uutta kotimaista musiikkisukupolvea. Lähes jokaisessa kategoriassa oli tuoreita lahjakkuuksia esillä, mikä johtuu sääntöuudistuksesta: kun aiempina vuosina artistilta vaadittiin kokonaista albumia, nyt ehdokkuuteen riitti vain kolme julkaistua biisiä.

- Asiat etenee. Ei jengillä ole levyjä enää, mutta mä haluan kyllä tehdä albumin, flunssainen ALMA kommentoi YleX:lle gaalan punaisella matolla.

2016 musavuodesta jäi mieleen erityisesti Vesalan ensimmäinen sooloalbumi Vesala, ALMAn sensaatiomainen menestys niin kotimaassa kuin ulkomaillakin ja monien muiden debytanttien nousu, kuten Evelinan ja Ellinooran.

Musavuoden kohokohdat näkyivät hienosti myös Emma Gaalan live-kattauksessa.

Emma-potpuri tiivisti mainiosti esikoisartistien nousun, kun yhtä aikaa esiintyivät nuoret kiinnostavat artistit Arttu Lindeman, Evelina, Ellinoora ja Alex Mattson. ALMAlla oli oma show, jonka aikana Metro Areenasta tuli ikään kuin jättimäinen klubi. Siitä pitivät artistin lisäksi huolen ALMAn live-bändi, valoshow ja toisiaan suutelevat taustatanssijat.

ALMAlla oli muutenkin vauhti päällä gaalassa. Artistin kiitospuheet olivat suorasukaisia ja kaksoissisko Annallakin oli niin kova meininki päällä, että hän tippui lavalta kesken Emma-puheen. Onneksi siitä selvittiin säikähdyksellä.

Vain hetkeä myöhemmin Emma-lavalta putosi kiitospuheen päätteeksi JVG:n Jare.

Kiinnostavat superduot

Ehdokkuusrohmut Vesala ja Sanni esiintyivät ensimmäistä kertaa yhdessä. Gaalan mieleenpainuvin show alkoi Vesalan Emma-palkitulla Tequila-hitillä, jonka aikana myös Sanni ryntäsi lavalle osallistuen lauluun. Sitä seurasi Sannin oma Että mitähän vittua -kappale, jonka voimakaksikko esitti yhdessä. Tässä esityksessä tiivistyi suomalaisen popin lähimenneisyys, tämä hetki ja tulevaisuus, jonka kiteytti hienosti Sannin hopeiseen Ruisrock-haalariin pukeutuneen Vesalan loppuhuuto, “muijat rulettaa”.

Näin on. Ainakin nämä kyseiset muijat.

Tällä kertaa Sanni jäi poikkeuksellisesti ilman palkintoa, kun Vesala napsi Emmat lähes joka kategoriasta, jossa oli ehdolla. Emma Gaala haluaa selvästi vuosittain nostaa esille suurvoittajia. Aiempina vuosina pystejä ovat kahmineet sylikaupalla muun muassa Cheek, Jenni Vartiainen ja Antti Tuisku.

Vuoden tuottaja -kategoriassa Vesala oli ainoa nainen. Hän ei saanut tällä kertaa pystiä. Vesala toivoi punaisella matolla, että Hank Solo palkittaisiin, mutta voitto meni lopulta Jukka Immoselle. Vesala uskoo, että hänen aikansa voi tulla myöhemmin.

- Olen itse vasta aloittanut tuottamisen. Ihanaa, että se noteerattiin ehdokkuudella.

Tulokas-kategoriaan PMMP:ssä pitkän uran tehnyt Vesala ei ensimmäisestä soololevystään huolimatta kelvannut. PMMP on kuitenkin voittanut kyseisen kategorian vuonna 2004, jolloin yhtye esitti myös Rusketusraidat-hittinsä Emma Gaalassa.

Mutta se menneistä.

Cheek ja Elastinen muodostivat viime vuonna uuden Profeetat-superduon. Tämä suomiräpin superpari tulee valloittamaan kevään ja kesän aikana areenat ja festarilavat. Siitä nähtiin esimakua jo Emma Gaalassa Sinuhe-kappaleen verran. Räppistarojen egot eivät törmäilleet yhteen tulisuihkujen täyteisessä show’ssa, joka sai erinomaisen vastaanoton gaalayleisöltä.

Oli yllättävää nähdä Elastinen pitkästä aikaa Emma Gaalassa. Yleensä hän on jättänyt musiikkigaalan väliin, koska ei ole saanut koskaan henkilökohtaista Emmaa useista ehdokkuuksista ja pitkästä urastaan huolimatta. Räppistara kommentoikin YleX:lle punaisella matolla, että varmaan tänäkin vuonna tulee aivan sama tulos kuin aina ennenkin.

Siinä hän oli oikeassa, sillä ehdokkuuksista huolimatta Elastinen jäi jälleen ilman pystiä. Olisikohan jo aika palkita Ela vaikkapa Erikois-Emmalla elämäntyöstään?

Live-kattaukseen mahtui mukaan myös alkuvuoden kiinnostavin yhteistyö Mikael Gabriel x Isac Elliot. Nuoremmat poppiprofeetat esittivät herkän uutuusbiisinsä Liikaa sussa kii.

Loppuvuoden ilahduttavin paluu oli puolestaan Haloo Helsinki! -yhtyeen comeback. Yhtye esitti gaalassa uuden Hulluuden highway -biisinsä todistaen samalla, että bändimusiikki on edelleen ajankohtaista vuonna 2017.

Emma Gaalan voittajat:

Vuoden naissolisti

Vesala

Vuoden miessolisti

Mikael Gabriel

Vuoden yhtye

JVG

Vuoden albumi

Vesala – Vesala

Vuoden tulokas

ALMA – Dye My Hair EP

Vuoden rock-albumi

Olavi – Olavi Uusivirta

Vuoden metallialbumi

Elokuutio – Stam1na

Vuoden biisi

Tequila – Vesala

Säv. & san. Paula Vesala

Vuoden pop

Vesala – Vesala

Vuoden hiphop

JVG

Vuoden klassinen albumi

Side by Side – Kreeta-Maria Kentala

Vuoden jazzalbumi

Amorandom – Aki Rissanen

Vuoden tuottaja

Jukka Immonen

Vuoden iskelmäalbumi

Sinä olet kaunis – Suvi Teräsniska

Vuoden etnoalbumi

Tules-maas-vedes-taivaal – Tuuletar

Vuoden lastenalbumi

DJ Kakkiainen – Kikattava Kakkiainen

Kriitikoiden valinta

Jukka Nousiainen – Jukka Nousiainen

Yleisöäänestys - Vuoden artisti

Arttu Lindeman

Yleisöäänestys - Vuoden musiikkivideo

Olet mun kaikuluotain – Ville Valo

ohj. Ykä Järvinen

Vuoden myydyin albumi 2016

Ensimmäinen kattaus – Vain elämää

Warner Music Finland

Vuoden striimatuin kotimainen biisi

Hehkuu – JVG

säv. & san. Ville Galle, Jare Brand, Antti Riihimäki ja Teemu Brunila

Erikois-Emma

Fröbelin Palikat

Vuoden vienti -Emma

ALMA

Vuoden live

Antti Tuisku

Lue myös:

Arttu Lindeman voitti ansaitusti vuoden artisti -yleisöäänestyksen Emma Gaalassa – hän oli ainoa ehdokas, jolla on laaja fanikunta musajuttujen ulkopuolella 

Emma Gaalassa näkyy uusi sukupolvi, joka mullisti musakentän – analysoimme kategoriat

Emma Gaalan lemmikit ja oikeusmurhat – joko olisi Elastisen ja Antti Tuiskun vuoro?