Hyppää pääsisältöön

Audiokisa kannustaa tutkimaan rajoja

Kirjailija ja dramaturgi Jukka Viikilä
Jukka Viikilä Kirjailija ja dramaturgi Jukka Viikilä Kuva: Marek Sabogal Jukka Viikilä,shortdox

Dokumentti on tämän päivän taidemuoto, jolla on suuret vaikutusmahdollisuudet ajassamme, toteaa Jukka Viikilä, joka on paitsi Finlandia-palkittu kirjailija ja dramaturgi myös yksi kansallisen Shortdox-finaalin tuomareista.

Millaisia mielikuvia tai ajatuksia kilpailun teema “raja” kolmihenkisessä tuomaristossa herättää?

Yleisradiolle parhaillaan viidetta kuunnelmaansa tekevälle Viikilälle muistuu mieleen Ensyklopedian artikkeli Rajaharakka, jossa sanotaan näin: "Rauhaa rakastava reviirivahti, joka sulkiessaan silmänsä näkee edessään kaikkien elävien, nykyisten ja menneiden, reviiriverkoston. Se muistuttaa hyvin kudottua kangasta.”

Mia Halme auringossa.
Mia Halme Mia Halme auringossa. Mia Halme,shortdox

Dokumenttielokuvaohjaaja Mia Halme toteaa kysymykseen rajoista: "Rajat on hyvä asettaa ja vielä parempi ylittää." Halme on ohjannut dokumenttielokuvien lisäksi myös radiodokumentteja ja toimii tällä hetkellä Aalto-yliopiston Elokuvataiteen laitoksen Dokumentaarisen linjan vastuuopettajana.

Toimittaja Ina Mikkola itämaisessa maisemassa.
Ina Mikkola Toimittaja Ina Mikkola itämaisessa maisemassa. Ina Mikkola,shortdox

Ina Mikkolalle tulee ensimmäsenä rajasta mieleen maiden väliset rajat, "kuinka konkreettisia ja keinotekoisia ne samaan aikaan ovat". Mikkola on tullut tunnetuksi mm. Bassoradion aamujuontajana ja Yle TV2:n Hullu juttu -ohjelman toimittajana. Nykyisin hän tykkää itse kuunnella radiosta pidempiä ja toimitetumpia sisältöjä lähetysvirran sijaan.

Tämän kolmihenkisen tuomariston tehtävänä on valita voittava raja-tarina kymmenen finalistin joukosta 21.4. järjestettävässä Suomen Shortdox-finaalissa.

Kansallisen kilpailun esikarsinnasta vastaa Ylen Shortdox-tiimi: toimittaja Pauliina Motturi, äänisuunnittelija Jyrki Häyrinen, apulaistuottaja Arja Kotiranta ja tuottaja Hannu Karisto.

Kilpailuun voi osallistua vielä 28.2. asti.
Katso ohjeet täältä.

Taustat:

  • Toisena vuotena peräkkäin järjestettävä pohjoismainen lyhytdokumenttikilpailu Shortdox on yhteispohjoismainen projekti, jossa ovat mukana Tanskan, Norjan ja Suomen kansalliset yleisradioyhtiöt, sekä ruotsalainen Tempo dokumenttifestivaali.
  • Shortdoxia tukee pohjoismainen, julkisen palvelun yleisradioyhtiöiden yhteistyöelin Pohjoisvisio (Nordvision).
  • Kilpailu on saanut inspiraationsa Third Coast International Audio Festivaaleilla järjestettävästä ShortDocs Challenge -kilpailusta.