Hyppää pääsisältöön

Helmikuun iltoina kannattaa syventyä tähdistöihin eteläisellä taivaalla

Orion ja Sirius
Orionin tähdistö ja Sirius Orion ja Sirius Kuva: YLE Minna Lusa Orion

Nyt helmikuussa on oiva tilaisuus tutustua eteläisen tähtitaivaan tarjontaan. Siellä avautuu nähtäväksi erinomainen kokoelma tähdistöjä tutkailtavaksi.

Orionin talvinen tiimalasikuvio ja sen keskellä Väinämöisen viikate näkyvät jo illalla etelän suunnalla. Jos viikatteesta suuntaa katseen alas vasemmalla, näkee Ison koiran sinertävän Siriuksen, joka kimmeltää kauniisti horisontin yllä. Se on tähtitaivaan kirkkain tähti.

Orionin keskellä on myös kirkas kaasusumu M42, jonka erottaa paljain silmin eräänlaisena valosuttuna. Sumun alueella syntyy uusia tähtiä.

Orionin sumua.
Orionin kaasusumua Orionin sumua. Kuva: NASA Orionin sumu

Etelän suunnalla ovat myös Kaksoset, Härkä, Ajomies ja Pieni koira ja myöhemmin illalla idästä nousee näkyville Leijona. Niissä kaikissa on kirkkaita tähtiä ja tähtikuviot on siksi helppo oppia tunnistamaan tähtikartan avulla.

Venus ja Jupiter loistavat kirkkaasti

Jo illan hämärtyessä etelä-lounaan suunnalla alkaa näkyä kirkas Venus-planeetta, joka kirkkaudessaan saattaa jopa hämmästyttää katselijoitaan. Venusta kannattaa katsella juuri nyt koska kevättä kohti mentäessä se ei enää näy. Melko lähellä Venusta löytyy himmeämpi punertava Mars.

Puolenyön tietämillä idän suunnalle nousee kirkas Jupiter, joka myöhemmin keväällä nousee jo aikaisemmin. Aamun sarastaessa Jupiter on suhteellisen korkealla etelä-lounaassa.

Jupiter
Jupiter näkyy aamuyöllä Jupiter Kuva: NASA Jupiter (planeetat)

Saturnus puolestaan nousee myöhemmin kuin Jupiter mutta jää melko matalalle ja näkyy Pohjois-Suomessa varsin kehnosti.

Mars avustaa Uranuksen etsinnässä

Helmikuun 26. päivänä on paras hetki etsiä Uranus-planeetta, joka on silloin lähellä Marsia, vain Kuun näennäisen läpimitan päässä. Uranus-planeetta ei näy paljain silmin vaan vaatii avuksi kiikarin tai kaukoputken, mutta juuri tuolloin 26. päivän yönä kiikarilla sen voi Marsin läheltä löytää tavallista helpommin. Tarkka paikka kannattaa kuitenkin tarkistaa tähtikartasta, jotta Uranuksen himmeän pisteen erottaa kaukaisista tähdistä. Kaukoputkella katsottaessa Uranus näkyy kiekkomaisena erottuen paremmin tähtien valoläikistä.

Uranus
Uranus-planeetta Uranus Kuva: NASA uranus

Helmikuun 11. päivänä aamuyöllä nähdään Kuun puolivarjopimennys, jota saattaa olla kuitenkin vaikea erottaa paljain silmin. Puolivarjopimennys tarkoittaa sitä, että Kuu ei ole kokonaan Maan varjossa vaan Kuusta katsottuna Aurinko pilkottaa yhä maapallon ohitse.

Pimennyksessä Kuun kirkkaus hiukan vähenee muttei lainkaan samassa määrin kuin täydellisessä kuunpimennyksessä, jolloin Kuu on kokonaan maan varjossa. Puolivarjopimennyksen syvimmän vaiheen aikana kokovarjoa lähempänä oleva reuna on selvästi tummempi kuin reuna, joka on enemmän Auringon paistamalla puolella. Syvin vaihe vienee vain tunnin, joten parhaimmat hetket menevät nopeasti ohitse.

Komeetat kiitävät ja näkyvät kiikarilla

Helmikuussa pohjoisella tähtitaivaalla kiitää kolme komeettaa, Johnson, Honda-Mrkos-Pajdusakova ja Tuttle-Giacobini-Kresak. Melko himmeinä ne eivät mitä ilmeisimmin näy paljain silmin vaan vaativat kiikarin.
Hyvä tapa havaita näitä komeettoja onkin valokuvata tähtitaivasta ja bongata komeetta kuvasta. Ensiksi kannattaa selvittää kuitenkin, missä päin taivaalla komeetta juuri sillä hetkellä kiitää, jotta tietää suunnata kameran oikeaan kohtaan tähtitaivasta. Valokuvaamiseen tarvitaan jalusta, jolle normaalioptiikalla varutettu kamera kiinnitetään. Teleä tai laajakulmaa ei tarvita, koska komeetan kuvaamiseen riittää kun kohtuullinen osa taivaasta saadaan kuvaan. Kamera säädetään suhteellisen herkälle, eli ISO-luvuksi esimerkiksi 1500-2000 ja tilanteesta tai paikasta riippuen valotus tehdään 15-30 sekunnin mittaisena. Tähdet saattavat tuona aikana Maan kiertoliikkeestä johtuen tulla kuvaan viiruina, mutta komeetta erottuu tähdistä todella hyvin, koska se näkyy kuvassa hiukan pörröisenä ja väriltään vihertävänä.

Helmiäispilvet hohtavat korkeuksissa

Varsinkin Pohjois-, Keski- ja Länsi-Suomessa saattaa esiintyä helmiäispilviä hyvin korkealla taivaalla. Etelä-Suomessa niitä esiintyy harvemmin.
Helmiäispilviä syntyy, kun läntiset ilmavirtaukset saapuvat Kölivuoriston ylitse. Sopivia ilmavirtauksia ja korkealle yläilmakehään noussutta kosteutta on jo esiintynyt ja niinpä helmiäispilviä on päästy ihailemaan Keski-Suomessa ja Lapissa.

Pilviä nähdään auringonlaskun jälkeen tai aamulla ennen auringonnousua, kun ulkona on vielä pimeää mutta Aurinko yltää paistamaan korkealle pilviin, jotka sitten värittyvät kauniisiin pastellisävyihin.

Eteläiselle Atlantille matkaava näkee rengasmaisen auringonpimennyksen

Eteläiselle Atlantille, Chileen ja Argentiinaan matkaava voi katsella helmikuun 26. päivänä rengasmaista auringonpimennystä. Rengasmainen pimennys tarkoittaa sitä, että pimennyksen hetkellä Kuu, joka on keskimääräistä kauempana Maasta, ei kokonaan peitä taakseen Aurinkoa, ja niinpä se pääsee pilkistämään Kuun reunan ympäriltä. Kuu näkyy siis läiskänä Auringon keskellä. Kyseessä ei ole aivan yhtä näyttävä ilmiö kuin täydellinen auringonpimennys, jossa Aurinko on kokonaan Kuun takana ja auringonkorona leimahtaa sieltä näkyviin.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Tiede