Kukka Ström
Yle
Linnunpönttöjä tehtiin Suomessa jo tuhansia vuosia sitten, mutta ensimmäiset painetut linnunpöntön rakennusohjeet ovat tiettävästi Zacharias Topeliuksen kynästä.
Linnunpöntöillä on Suomessa pitkä historia. Pikkulinnuille niitä alettiin tehdä ensimmäistä kertaa 1800-luvulla. Vuosisadan alussa se oli vielä harvinaista, mutta se yleistyi 1800-luvun lopulla virinneen eläinsuojeluliikkeen ansiosta.
Suuri luonnonystävä, Zacharias Topelius, perusti vuonna 1874 Kevätyhdistyksen, jonka tärkein suojelukohde oli pikkulinnut. Yhdistyksen Kewätkirjassa hän julkaisi tiettävästi ensimmäiset linnunpöntön rakennusohjeet.
Pöntöt eivät olleet Topeliuksen keksintö, vaan niitä rakenneltiin jo ennen hänen aikaansa. Aivan ensimmäiset linnunpöntöt, uutut, rakennettiin arvioiden mukaan jo tuhansia vuosia sitten. Tosin niiden tarkoitus ei tuolloin ollut helpottaa kolopesijöiden pesäpulaa, vaan uuttuun pesineen vesilinnun, kuten telkän, uivelon tai isokoskelon munia kerättiin talteen ja syötiin. Ne olivat arvokasta ravintoa ankaran talven jälkeen.
Uuttujen munitus perustui siihen, että linnut munivat uuden munan varastetun munan tilalle. Parhaimmillaan yhdestä uutusta saatiin parikymmentä munaa, ja jos oikein onnisti, samaan uuttuun saattoi pesiä kaksi telkkää, ja saalis kaksinkertaistui.
1800-luvulla munien kerääminen oli niin laajaa ja tehokasta, että se alkoi uhata lintukantoja. Niinpä se kiellettiin Keisarillisen Majesteetin Armollisella asetuksella vuonna 1868. Siitä huolimatta touhua jatkettiin varsinkin Lapissa ja saaristossa vielä pitkään 1900-luvullakin.
Ensimmäisten pönttöjen tarkoitus ei ollut helpottaa kolopesijöiden pesäpulaa, vaan uuttuun pesineen linnun munia syötiin.
Topeliuksen aikanakin pönttöjä rakennettiin osittain hyötymistarkoituksessa, sillä pikkulintujen ajateltiin hävittävän pihoilta vahinkoa aiheuttavat hyönteiset ja tuovan iloa pihapiiriin.
Topelius oli kuitenkin laittanut merkille, että linnut olivat vähentyneet. ”Syynä on - - se, ettei he saa suojaa eikä sopivia paikkoja pesillensä. Sillä kun puut hakataan tai liiaksi karsitaan, kun meitä perataan kannoista ja rydöistä, kun paikkakuntaa paremmin siivotaan ja viljellään, niin silloin kaikki ne pikkulinnut, jotka eivät voi kotoutua varpusten ja pääskysten tavoin kattojen ja räystäiden rakoihin, joutuvat turvapaikan puutteeseen”, Topelius kirjoittaa.
Luonnonsuojeluaatteen yleistyessä 1900-luvulla linnunpönttöjen rakentaminen vakiintui koululaisten ja luonnonystävien harrastukseksi. Ja juuri sen vuoksi monet pesäkolojen puutteesta kärsineet lintulajit alkoivat runsastua.
Topeliuksen linnunpöntön rakennusohjeet
Kewätkirja sisältää seikkaperäiset ohjeet linnunpönttöjen ripustamisesta laudanvalinnasta, ripustusajankohdasta ja pönttöjen rakentamisesta. Ehkäpä juuri sen vuoksi meillä yhä elää monia pönttöuskomuksia, kuten "linnut eivät huoli uutta pönttöä".
Pöntön rakennusohjeet ovat pysyneet kutakuinkin samoina vuosisatoja.
- Kuva 3 näyttää kotelon, joka on tehty vanhoista, harmaista, höyläämättömistä lautapalasista, sillä linnut arvelevat, että uudet sileät laudat salaavat jotain kavaluutta.
- Tässä kuvattu kotelo käytetään enimmiten kottaraisia varten ja tehdään 18 tuuman korkuinen sekä 7 tahi 8 tuuman levyinen joka neliösivulta.
- Katto tehdään taaksepäin viertäväksi sekä vähän edemmäs ulottuvaksi. Lentoreikä pannaan katon alle, on 2 ¼ tuumaa leveä ja lähes 2 tuumaa korkea.
- Rei'än alapuolella, vähän sivulla, on istumaorsi, joka ulettuu läpi kotelon.
- Kun semmoinen kotelo kiinnitetään kattoon tai seinään, sopii sen päälle lyödä ristiorsi linnulle istumapaikaksi.
- Jos mielii tämmöisiä puukoteloita laittaa leppälinnulle, talitiitiselle ja muille pienille linnuille, tekee vaan rei'än ja kotelon pienemmäksi.
- Pohjalle sopii panna vähän kuivaa lampaan lantaa, murennettua lahonnutta puuta taikka kuivia heiniä.
