Hyppää pääsisältöön

Kommentti: HBO:n Girls ei ole sukupolvikokemus, koska sarjan viesti on ajaton: ihmiset ovat aika usein toisilleen aivan kauheita

Girlsin viimeinen tuotantokausi alkaa 13. helmikuuta. Sarja ansaitsee jäädä historiaan, mutta ei “sukupolven äänenä”.

Girls-sarjan päähenkilö Hannah Horvath (Lena Dunham). // Kuva: HBO

Jos on seurannut yhtään keskustelua Girls-sarjasta, ei ole voinut välttyä määritelmältä sukupolvikokemus. Sarja ja sen luoja Lena Dunham halutaan kytkeä tiiviisti ikäryhmään ja aikaan: määritelmän mukaan Girls kertoo ennen kaikkea siitä, millaista elämää länsimaiset kaupunkilaiset nuoret aikuiset elävät 2010-luvulla, ja pohtii näille ihmisille tärkeitä ja läheisiä aiheita.

No joo, kyllähän Girls näin tekee. Se käsittelee nuorille katsojille ajankohtaisia ajankohtaisia aiheita, jotka koskettavat miljoonia ihmisiä ympäri

Jussi Latvala

maailman.

Mutta ei siinä ole mitään kovin poikkeuksellista. Kyllähän vaikkapa Salatut elämät, Nälkäpeli, Putous tai Temptation Island Suomi kertovat nykyajasta ja aihepiireistä, jotka ovat tärkeitä juuri nyt eläville ihmisille, eikä kukaan pidä niitä minään sukupolven ääninä.

Girlsissä kiinnostavinta ei ole se, millaisen kuvan ajastamme se maalailee (vaikka ei tässä kuvassa mitään vikaa ole). Sarjan parasta antia on se, millaisen kuvan se maalaa ihmisten välisistä suhteista. Ihmiset ovat usein aika kaameita toisiaan kohtaan.

Kun Girls alkoi vuonna 2012, päähenkilö Hannah oli heti ensimmäisessä jaksossa aika syvältä. Hän eli vanhempiensa rahoilla melko vastuutonta elämää, ja kun vanhemmat päättivät lopettaa taloudellisen tukensa, Hannah käyttäytyy kuin lapsi. Mutta vuonna 2012 saattoi ajatella, että tässä seurataan nyt Hannahin kasvutarinaa; sitä, miten itsekäs, lapsellinen ja ärsyttävä taiteilijasielu joutuu käymään läpi elämän oppitunteja ja vähä vähältä jalostuu Kunnolliseksi Päähenkilöksi.

Pikakelaus vuoteen 2017: kuudennen tuotantokauden alkaessa vaikuttaa aika ilmeiseltä, että mistään positiivishenkisestä kasvutarinasta ei ole kyse. Oikeastaan Hannahin sietämättömyyteen ja itsekeskeisyyteen on vain saatu lisää erilaisia sävyjä.

Eikä pelkästään Hannahin: Marney on tuomitseva ja manipuloi muita ihmisiä – etenkin miehiä – miten tahtoo, hippisieluinen Jessa taas on Girlsissä osoittanut sellaista tunteettomuutta muita hahmoja kohtaan, että hahmon on tulkittu olevan sosiopaatti.

Marnie, Jessa, Hannah ja Shoshanna.

Päähenkilöistä ainoa pidettävä on Shoshanna, ja hänkin on naiivi ja jatkuvasti ylikierroksilla. Toisin kuin muut päähenkilöt, Shoshanna on kausien varrella kehittynyt ja ottanut opikseen. Hän on myös ottanut esiin muiden hahmojen itsekeskeisyyden ja narsistisuuden.

Shoshanna onkin ehkä Girlsin tärkein hahmo, koska hän henkilöi sarjassa kritiikkiä muiden hahmojen sokeaa itsekeskeisyyttä kohtaan. Girls ei todellakaan ole mikään narsismin ylistys, vaan sarjan komedian suola on siinä, millaisille törmäyskursseille ihmiset joutuvat ajatellessaan ainoastaan omaa napaansa.

Ja juuri tämä on Girlsissä freesiä ja uutta. Ystävyys on yleensä populaarikulttuurissa tapana kuvata idealistisesti, voittopuolisen positiivisena voimavarana, jonka avulla päähenkilö selviää melkein mistä tahansa. Harry Potter, Hermione ja Ron ovat tyyppiesimerkki tällaisesta ystävyyden kuvauksesta, tai Girlsin ainaisen vertailukohdan Sinkkuelämää-sarjan Carrie, Samantha, Miranda ja Charlotte.

Girlsin lähtökohtiin taas kuuluu sen tosiasian tiedostaminen, että ihan tavalliset ihmiset ovat toisiaan kohtaan aika kauheita, tahallaan ja vahingossa. Kun lähdetään liikkeelle tästä, voidaan ystävyyttä ja ihmissuhteita pohtia uudella tavalla: ihmissuhteet eivät ole pelkästään idealistinen voimavara vaan toisinaan myös hitonmoinen rasite.

Jos Girls täytyisi pitchata, sarjan idean voisi tiivistää näin: hyväksytään, että ihmiset ovat aika perseestä, ja tehdään siitä komediaa.

Girlsin idea on freesi, mutta hyvä idea ei ole mitään ilman hyvää toteutusta. Siinäkin Girls on onnistunut, mistä osoituksena ovat lukuisat palkinnot, joita sarja on kerännyt.

Girlsin kuudes tuotantokausi jää viimeiseksi. Sarja on pystynyt harvinaiseen suoritukseen: vuodesta toiseen se on nostattanut katsojilleen hieman epämukavan tuskanhien, kun ymmärtää itse sortuvansa toisinaan samanlaiseen itsekeskeisyyteen kuin Girlsin kauheat päähenkilöt. Hahmojen kaameus onkin myös samaistuttavaa.

Tällaisia tuskallisia, itsekriittisiä oivalluksia populaarikulttuuri pystyy välittämään kuluttajalleen aika harvoin. Siksi Girls ansaitsee jäädä historiaan tv-sarjana, jolla oli oikeasti jotain järkevää sanottavaa.

Eikä tämä sarjan pointti ole todellakaan mikään sukupolvikokemus. 2010-luvun nuoret eivät ole ensimmäisiä ihmisiä, jotka ovat itsekkäitä ja ajattelemattomia ja kauheita, vaan kaikista sukupolvista löytyy kauheita ihmisiä ja kaikista ihmisistä löytyy ajattelematonta itsekkyyttä. Girls on ollut peili, jonka avulla katsoja voi pohtia omaa itsekkyyttään ihan itse.

Lena Dunhamin Sellainen tyttö -kirjaa käsitellään YleX Etusivun Lukupiirissä helmikuussa – tule mukaan! Etusivu radiossa arkisin kello 11-13.

Girlsin kuudes ja viimeinen tuotantokausi alkaa HBO:lla 13. helmikuuta. Girlsin viidettä kautta voi katsoa Yle Areenassa.