Hyppää pääsisältöön

Cheek Profeetat-bändin Yhtäccii-sanoituksista: Naisräppärit tekevät miehistä ihan samanlaista läppää

Yhtäccii-biisiä on kritisoitu, koska kaikki eivät ole sitä mieltä, että ”kääntyy lesboja streiteiks” -sanoituksen voisi ohittaa vain läppänä.

Cheekin ja Elastisen bändi on Profeetat. // Kuva: Warner Music

Mitä pitäisi ajatella, kun Suomen suurimpien räppäreiden biisillä räpätään näin:

Mayday mä en nää estoja neideilt
Taas ihan yhtäccii kääntyy lesboja streiteiks

Tätä on pohdittu viime keskiviikosta lähtien, jolloin Profeetat eli Cheek ja Elastinen julkaisivat uuden sinkkunsa Yhtäccii. Erityisesti lesboja kääntyy streiteiks -laini on saanut osakseen kritiikkiä ja hämmennystä siitä, miksi suomalaisessa suurten yleisöjen musiikissa sanotaan lesbojen muuttuvan heteroiksi. Rappia tutkinut Inka Rantakallio sanoi Helsingin Sanomien Nyt-liitteen haastattelussa, että seksismi ja naisten esineellistäminen on ylipäänsä lisääntynyt suomalaisessa rapissa.

Toisten mielestä taas keskustelu on epäolennaisuuksiin juuttumista, sillä Yhtäccii ei kokonaisuutena ole mitenkään naisia tai seksuaalivähemmistöjä sortava: kyse on vain yhdestä, nopeasti ohimenevästä lainista keskellä biisiä, joka kertoo bailaamisesta ja humalan aiheuttamasta uhosta. Moni on tulkinnut, että lesbot streteiks -lainin pointtina on kertoa siitä, miten kuumina Elastinen ja Cheek pitävät itseään, eikä esimerkiksi lesbovastaisuudesta.

Räppärit puhuivat aiheesta DJ Mista S:n ohjelmassa YleX:n lauantai-illassa. Cheekin mielestä keskustelussa asiaa on katsottu asenteellisesti vain yhdestä näkökulmasta.

- Ihan samalla lailla mimmiräppärit kautta linjan ovat tehneet samanlaista läppää äijistä. Mä en ole ikinä ihan hirveesti ottanut siitä nokkiini, enkä tule ikinä ottamaan. Mulle tossa ei ollut mitään uutta noissa läpissä, enkä näe niitä seksistisinä.

Elastisen mukaan kaikki, jotka ovat seuranneet heidän uriaan pidempään, tietävät, millaisia tyyppejä Cheek ja Elastinen ovat. Hän pitää keskustelua biisin sanoituksista tarkoitushakuisena.

- Kun piru lukee raamattua, sä voit kääntää totta kai sanat miten päin tahdot. Jengi voi ruveta etsimään ja keksimään sisältöä, keksitään vähän sitä, miten halutaan se kuulla, Elastinen sanoo.

Kuuntele DJ Mista X:n haastattelu Profeettojen kanssa alta:

Ymmärrettävästi räppärit itse eivät siis pidä sanoituksiaan ongelmallisina. Totta on sekin, että suomalaisesta ja esimerkiksi pohjoisamerikkalaisesta rapista löytyy paljon seksistisempiä ja naisvihamielisempiä riimittelyjä kuin Yhtäccii-biisistä, ja myös naisräppärit voivat räpätä miehistä esineellistävästi.

Yhtäccii-kritiikin pointtina on kuitenkin ollut se, että samantapaisen lainin tai läpän tulkinta riippuu paljon siitä, kuka sen esittää. Jos esimerkiksi homo tai lesbo heittää läppää heteron käännyttämisestä, puheenvuoro ei liity mihinkään oikeaan uhkaan: heteroiden yhteiskunnallinen asema ei ole ollut ikinä varsinaisesti uhattuna tai vaarassa.

Seksuaalivähemmistöt taas ovat joutuneet vainojen ja väkivallan kohteeksi myös Suomessa. Siksi läppä homon tai lesbon käännyttämisestä heteroksi voi tuntua huomattavasti ahdistavammalta kuin läppä heteron käännyttämisestä. Myös naisia on esineellistetty selvästi enemmän kuin miehiä, minkä takia toista sukupuolta esineellistävä rap voi kuulostaa hyvin erilaiselta riippuen siitä, esittääkö sitä mies vai nainen.

Lue myös: Kyllä sillä on valtavasti väliä, heittääkö homoläppää homo vai hetero

Yhtäccii soi myös YleX:n radio-ohjelmissa. YleX Etusivu -ohjelmassa keskusteltiin perjantaina siitä, minkä takia biisi on valittu nostaa YleX:n soittolistalle.

YleX Etusivu

Jäikö uutiset lukematta? Mitä päivän puheenaiheista pitäisi ajatella?

Kuuntele YleX Etusivua arkisin kello 11–13! Radio-ohjelman jaksot löydät myös Yle Areenasta.

Mukana keskustelussa oli YleX:n musiikkipäällikkö Tapio Hakanen, joka näkee asiassa kaksi puolta. Yhtäccii ei kokonaisuutena vaikuta homovastaiselta, ja siinä on muitakin melko övereitä kielikuvia: räppärit esimerkiksi lesoilevat ostavansa yökerhoja ja ajavansa taksilla minkä tahansa matkan, joka on pidempi kuin taksi. Toisaalta Hakanen sanoo, että huonoimmillaan lesbot kääntyy streiteiks -laini voi antaa väärän viestin esimerkiksi seksuaalisen suuntautumisensa kanssa painiskelevalle teinille.

Hakanen kuitenkin muistuttaa, että nyky-rapissa tai hiphopissa on esillä muutenkin esimerkiksi perinteisiä sukupuolirooleja, väkivaltaa, seksismiä, huumeita ja aseita.

- Jos katson omasta elämänkatsomuksellisesta vinkkelistä, siellä on tosi paljon tosi kyseenalaisia lyriikoita. Tuntuu hirveältä sanoa, mutta se tuntuu olevan osa sitä kulttuuria. Jos vedetään tosi tiukka linja, rajataan iso osa rapia ja hiphopia meidän ulkopuolelle.

Hakanen sanoo, ettei ole helppo kysymys ratkoa sitä, kuinka tiukaksi raja pitäisi vetää.

- Mutta näitä pohditaan täällä . On pohdittu tämän biisin kohdalla ja pohdittu muidenkin biisien kohdalla, jotka ovat olleet meidän soittolistalla.

Kuuntele YleX Etusivun keskustelu Yhtäccii-biisistä alta:

Lue myös:

Biisianalyysissä Profeettojen Yhtäccii: Cheekin ja Elastisen uutuudessa parasta on bassolinja

Cheekistä tekeillä elokuva – kuka heistä voisi esittää rap-tähteä?