Hyppää pääsisältöön

Osmo Vänskä




Osmo Vänskä
Kuva: Kaapo Kamu
Osmo Vänskä

Da Kaapo: Osmo Vänskä

Kapellimestari Osmo Vänskä on Kaapo Kamun Da Kaapo –muotokuvasarjan viides ja viimeinen malli. Kamu ja Vänskä ovat tutustuneet muutama vuosi sitten Kaapon sedän Okko Kamun järjestämällä kapellimestarien ”musiikkileirillä” Ruoveden kesässä. Kamu kertoo arvostavansa Vänskää ennen kaikkea ihmisenä. Hän tunnustaa myös, että Vänskällä on ollut suuri merkitys hänen klassisen musiikin kuvaukselleen. "Kuva yrittää kertoa enemmän kuin mitä siinä näkyy", kapellimestari toteaa.

- Musiikki on kaikkein kansainvälisin taidemuoto, Osmo Vänskä iloitsee. Mun ei tarvitse tehdä yhtään liikettä eri tavalla eri maissa, ihan sama elekieli toimii Japanissa ja Helsingissä.

Kaapo Kamu tapaa kansainvälisen kapellimestarin tämän Töölön kodissa. Vänskä on piipahtamassa Suomessa ja vierailee johtamassa mm. Radion sinfoniaorkesteria. Hänen toinen kotinsa on Minnesotassa Yhdysvalloissa, missä hänellä on ollut oma orkesteri vuodesta 2003, lyhyttä keskeytystä lukuunottamatta.

- Maailma on revennyt niin, että Kiinassakin on tuhat orkesteria, Kamu ihmettelee.

Puhutaan sinfoniaorkestereista globaalissa mittakaavassa. Aasialaisten soittajien määrä sinfoniaorkestereissa kaikkialla maailmassa on kasvanut huomattavasti viime vuosina.
- Kun Philadelphiassa menee orkesterin eteen, niin täytyy ihan tarkistaa, että missä kaupungissa olen. On tapahtunut ihan vallankumous. Ei ole enää kansallisia orkestereita vaan orkestereita, joissa on eri kansallisuuksia, Vänskä kertoo.
- Amerikka on kuitenkin siirtolaisten maa, Kamu muistuttaa. Vaikka Trump on nostattanut siirtolaisasiat esille, niin perinteisesti amerikkalaisuuteen kuuluu valtavan hyväksyvä asenne vierauteen.
- Kyllä se vanha termi sulatusuunista pitää yhä paikkansa, Vänskä myöntää.
- Tämä pitää paikkansa myös Suomessa. Kun olin johtamassa Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesteria, mulle sanottiin, että käytä englantia, soittajia kun on joka puolelta.
- Ja kun mä ajattelen, miten eristäytynyt maa Suomi on ollut! Kuulin just, että jos me ei Suomessa pidetä koulutuksesta parempaa huolta, niin meiltä loppuu soittajat!

Että orkesterista tulee museo, se on mun suuri pelkoni…”

Puhutaan amerikkalaisista ja eurooppalaisista orkestereista. Minnesotan orkesterin pääkapellimestarina pian 15 vuotta työskennelleellä Vänskällä on runsaasti kokemusta molemmista.
- Rahoitusmallit ja mentaliteetit ovat erilaisia. Euroopassa orkesterien toiminta toteutetaan yhteisillä varoilla. Kaikki liput eivät saa olla niin kalliita, ettei kuka tahansa voisi tulla nauttimaan. Amerikassa taas ei ole budjettirahoitusta. Yksityiset ihmiset ovat edelleen suurin rahoittajaryhmä. Lisäksi lippukassasta pitää saada rahaa. Kaikki konsertit eivät ole sellaisia, että kuka tahansa voi olla tulla yleisöksi.

- Kun jotain uutta halutaan kokeilla Euroopassa, niin pitää saada poliitikot ja muut instanssit vakuuttuneeksi. Amerikassa pääsee kokeilemaan, jos yksikin mesenaatti innostuu. Sen mesenaatin lompakosta tulee silloin rahat. Mutta jos osakkeet lähtee alas, niin sen mesenaatin lompakosta ei tule mitään. Euroopassa tilanteet muuttuvat hitaammin.

Osmo Vänskä ja Kaapo Kamu
Osmo Vänskä Kaapo Kamun mallina. Osmo Vänskä ja Kaapo Kamu Kuva: Yle/Laila Kangas Osmo Vänskä,kaapo kamu

- Molemmat järjestelmät pyrkivät samaan, että salit ovat täynnä. Minnesotan orkesteri soittaa 3-4 kertaa saman konserttiohjelman. Lontoossa saman konserttiohjelman voi soittaa vain kerran tai kaksi, koska orkestereita on niin monta.

- Aina on niitä ihmisiä, jotka haluavat kuulla jotain uutta. Ja aina on niitä, jotka eivät halua kuulla uutta. Julkinen rahoitus antaa suuremman mahdollisuuden uudelle musiikille. Mitä suuremman osan orkesterin budjetista muodostaa lipunmyynti, sitä enemmän täytyy ottaa riskit huomion.
- Mä luulen, että Esa-Pekka teki viisaasti Los Angelesissa luomalla sarjat. Saman sateenvarjon alla oli sekä uutta että muuta.
- Se että orkesterista tulee museo, se on mun suuri pelkoni. Silloin karkotetaan pois uusi nuori yleisö. Jos orkesterista tulee museo, niin meitä ei enää tarvita.

On hienoa tavata ihmisiä, jotka välittää taiteesta ja osoittaa sen teoillaan…”

Osmo Vänskä on saanut tottua siihen, että Minnesotassa hänen persoonansa on osa orkesterin markkinointia.
- Luulen, että kaikki amerikkalaiset orkesterit käyttävät ylikapellimestarinsa kasvoja brändinä. On helpompi myydä kapellimestarin naamalla kuin intendentin naamalla!

- Mun kuuluu tavata ihmisiä, jotka ovat orkesterin tärkeimpiä tukijoita. Alkuaikoina multa kysyttiin, että mitä järkeä on tavata ihmisiä, jotka ei tiedä taiteesta mitään. Mä sanon, että on hienoa tavata ihmisiä, jotka välittää taiteesta ja osoittaa sen teoillaan.
- Kyllä musiikin ystäviä on muuallakin kuin isommissa metropoleissa. Joskus on kiva mennä paikkakunnalle, missä ei ole kuin amatööriorkesteri. Se on eri kuin mennä konsertoimaan New Yorkiin, missä on 30 konserttia per ilta.

Kaapo Kamu kertoo tuntevansa nuoria ihmisiä, joita klassinen kiinnostaa, mutta joiden kynnys mennä konsertteihin on korkea.
- Tätä gäppiä mä olen yrittänyt miettiä. Se mitä Bernstein teki 70-luvulla oli radikaalia, ja sitten se unohdettiin, Kamu harmittelee.
- Mäkin katsoin silloin New Yorkin filharmonikkojen konsertteja nuorille, Osmo muistaa.
- Sitä gäppiä me yritetään saada pienemmäksi niin, että mennään kouluihin soittamaan. Monet orkesterit tekee sitä. Opetetaan koululaisille, missä se konserttitalo on. Se on yksi asia.
- Toinen asia on black smart –konsertit, joissa frakkeja ei käytetä ja jotka on suunnattu ihmisille heti työpäivän päätyttyä.
- Tiedän että on paljon ihmisiä, jotka syövät ensin dinerinsä ja tulevat sitten konserttiin. Soitamme siis myös konsertteja, joihin harmaahiuksiset ja tukattomat voivat tulla. Yritämme löytää heidät ilman, että heidän täytyy löytää meidät.

Kaapo Kamu
Kaapo Kamun studiona tällä kertaa kapellimestari Osmo Vänskän Töölön koti. Kaapo Kamu Kuva: Yle/Laila Kangas kaapo kamu

Kamu puolustaa vahvasti frakkeja.
- Mun käsitys on, että ihmiset haluaa elämyksiä. Jos nuoret tulisivat konserttiin, ne haluaisivat kokea sen mieluiten päräyttävissä puitteissa.
- Siis frakissa ja iltapuvuissa? Vänskä tarkentaa. Me soitetaan yksi meidän konserteista frakeissa ja iltapuvuissa. Ja me mennään farkuissa kouluun. Pitää löytää monia konsteja.

Yleisö haluaa jutella orkesterilaisten kanssa, ei pelkästään kapellimestarin tai solistin vaan kaikkien…”

Sinfoniaorkesterille on myös elintärkeää olla mukana ja näkyä, kun paikkakunnalla tapahtuu. Tällainen tapauhtuma oli mm.. uuden jalkapallostadionin vihkiäiset Minnesotassa.
- Paikallinen jalkapalloseura Minnesota Vikings halusi meidät avajaisiin esiintymään. Olin valmis lähtemään mukaan sillä ehdolla, että esitämme myös jotain klassista. Osuutemme oli 8 minuuttia. Soitimme ensin Beethovenia. Kaikkein tärkeintä oli saada tuolit niille, jotka soittivat istualtaan. Muu orkesteri seisoi. 80 vapaaehtoista oli auttamassa vaihdossa. Toinen kappaleemme oli Princen Purple Rain. Musiikki tuli nauhalta, ja mulle oli kova juttu saada kaikki aloittamaan ja lopettamaan yhtä aikaa.
- Me saatiin ihan valtava menestys. Nämä ovat niitä asioita, joissa meidän pitää olla ajassa kiinni.

- Se on se visuaalisuus, Kamu haikailee, sitä mäkin haluan.
- No sä oletkin kuvaaja! Mulle on kerrottu, että konserttisaliin pitäisi sijoittaa suuret screenit seinille ja että kameroiden pitäisi poimia erikoislähikuvia soittajien sormista, Vänskä jatkaa. Meidän pitää uskoa kuitenkin musiikin voimaan, että ihmiset voivat sulkea silmänsä. Se on diskreetti raja.
- Eli tuodaan se visuaalisuus konsertteihin jonnekin muualle? Kamu ehdottaa.
- Vaikka aulatiloihin. Yleisö haluaa viipyä aulatiloissa pitkään. Se haluaa jutella orkesterilaisten kanssa, ei pelkästään kapellimestarin tai solistin vaan kaikkien.

- Meillä Suomessa ei konsertin jälkeen saa kuin takin narikasta, Kaapo nauraa.
- Yleisöllä pitää olla mahdollisuus olla auloissa ennen ja jälkeen konsertin, Vänskä suunnittelee tulevaisuutta. Ihmiset ovat kiinnostuneita hyvistä kokemuksista. Jos ne kokee jotain sellaista salissa ja aulassa, ne tulee sinne uudelleen. Vaikka hyvää syötävää, hyvää viiniä konsertin jälkeen. Että se kokemus, joka konsertissa koettiin, se jatkuu.

On kaikkein huonoin tilanne, jos orkka osaa paremmin kuin kapu..."

Kamun ja Vänskän keskustelu jatkuu vielä hetken. Puhutaan mm. orkesterien perinteistä, uuden orkesterin kohtaamisesta, muutosvastarinnasta ja siitä, mitä elämä on opettanut koettelemusten kautta. Vänskä kertoo mm. erinomaisesta, mutta hankalasta orkesterista, jonka eteen hän joutui suunnilleen ilman nuotteja.

Radion sinfoniaorkesteri, kapellimestari Osmo Vänskä, mezzosopraano Lilli Paasikivi ja kertoja Jussi Nikkilä esittävät Jean Sibeliuksen Myrsky-näytelmämusiikkia (koonnut Osmo Vänskä) Musiikkitalossa 14.12.2016.

Radion sinfoniaorkesteri, kapellimestari Osmo Vänskä ja mezzosopraano Lilli Paasikivi kantaesittävät Eero Hämeenniemen teoksen Winter calm and Summer storms Musiikkitalossa 14.12.2016.

Kommentit