TV1 keskiviikkona 28.2.2018 klo 23.05 - 00.50
Yle Areenassa 30 päivää
Suomesta halutaan kestävän kaivostoiminnan mallimaa aikana, jolloin maailman mineraalivarat ovat loppumassa.
Ympäristöystävällisyyden lupauksilla ladattua ensimmäistä vihreän kaivosteknologian suurta kokeilua Talvivaaraa tuskin on ehditty juhlia kunnolla, kun tappiollinen kaivos tuottaa ympäristökatastrofin toisensa jälkeen. Valtio on päättänyt, että kaivannaisteollisuus on Suomessa tulevaisuuden ala eikä halua päästää kaivosta kaatumaan.
Kuka kuuntelee kansalaista?
Mika Koskisen dokumenttielokuvassa Nälkämaan Sampo kansalaiset kokevat, että todelliset päätökset on tehty jo etukäteen, vaikka heitä muodollisesti kuullaankin katselmuskokouksissa ja lausuntokierroksilla. Paikallisten ihmisten yhteisön rouhevasta näkökulmasta siirrytään teollisuuden ja valtion hallinnon toimintakulttuuriin.
Dokumentissa pääsevät ääneen yhteisön, teollisuuden ja hallinnon edustajat: pappi, kalastaja, matemaatikko, maanviljelijä, autokauppias, kemisti, rallikuski, palopäällikkö ja sotilas. He kohtaavat virkamiehiä, konsultteja, lakimiehiä ja poliitikkoja.
Käsikirjoitus ja ohjaus: Mika Koskinen, apulaisohjaus: Sampsa Oinaala. Tuotanto: Luxian Productions Oy, 2016. Dokumentti on esitetty Ykkösellä edellisen kerran vuonna 2017.

