Olen aiemmin kertonut elämänvaiheestani, jossa olin ylikuormittunut, liian kiireinen ja stressaantunut. Ensiavuksi auttoi arjen rytmin hidastaminen.
Tilan luominen itselleni ei kuitenkaan yksin riittänyt synnyttämään tunnetta antoisasta elämästä. Ajan mittaan ymmärsin, että en kaivannut itselleni pelkästään tilaa.
Elämisen mielekkyys ja merkityksellisyyden kokemus syntyy muustakin kuin levon ja aktiivisuuden tasapainottamisesta. Tasapainon ja kohtuuden lisäksi ihminen tarvitsee syvyyttä, ja sitä minä tietämättäni kaipasin.
Tasapainon ja kohtuuden lisäksi ihminen tarvitsee syvyyttä, ja sitä minä tietämättäni kaipasin.
Olin täyttänyt elämäni monilla sellaisilla asioilla, jotka eivät oikeastaan minua sytyttäneet. Ahdistuneisuuden tunne ei tullutkaan pelkästään kiireestä, vaan myös siitä, että kiire syntyi vääristä asioista. Jo pienestä tytöstä saakka minuun oli iskostunut hyvin voimakas velvollisuudentunto. Sen seurauksena olin oppinut laittamaan kaikkien muiden tarpeet omieni edelle.
Oli käänteentekevää viimein uskoa, että minulla on oikeus tavoitella elämässäni sitä, mitä itse haluan. Ymmärsin, että kaikkein järjettöminta on elää elämänsä jonkun toisen toiveita toteuttaen.
Kun henkinen lukko alkoi helpottaa, uskaltauduin vähitellen tekemään elämässäni muitakin kuin ajankäyttöön ja liikuntaan liittyviä muutoksia. Ne muutokset olivat vuoroin pieniä, vuoroin isoja, ja kokonaisuutena ne veivät minua askel askeleelta kohti omalta tuntuvaa elämää sekä sisäisesti että ulkoisesti.
Ihminen jaksaa aika paljon silloin, kun se, mitä hän tekee, on hänelle itselleen mielekästä.
Muutosten jälkeenkin olen ollut kiireisissä elämäntilanteissa monta kertaa. Tämä uusi kiire ei ole kuitenkaan enää tunnu yhtä pahalta. Ihminen nimittäin jaksaa aika paljon silloin, kun se, mitä hän tekee, on hänelle itselleen mielekästä. Sisältä kumpuava motivaatio on bensiiniä, jonka voimin on kiva painaa eteenpäin. Saavutettu, itselle tärkeä tavoite tuo niin syvän tyydytyksen, ettei samaan pääse pelkällä levolla koskaan.
Tämä kaikki edellyttää itsensä tuntemista ja hyväksymistä.
Itsensä kanssa sinut oleva ihminen osaa määritellä omat rajansa terveellä tavalla. Hän tietää oman venymiskykynsä, mutta myös sen rajan, jonka yli ei enää kannata venyä. Hän tietää millaisiin olosuhteisiin kannattaa jäädä ja yrittää kovemmin, mutta hän tietää myös, milloin jostain luopuminen ei ole luovuttamista, vaan eteenpäin menoa.
Vuosi vuodelta muistutan enemmän itseäni.
Itsensä tunteva ihminen ei välttämättä aina tiedä ihan tarkkaan, mitä hän haluaa, mutta hän tietää taatusti sen, mitä ei halua. Riittävä varmuus omasta polusta antaa uskallusta poiketa siltä silloin, kun kohdalle osuu sellaista, mikä vetää puoleensa.
Kun tuntee olevansa kotona omassa elämässään, on todennäköisesti kotona myös kehossaan, sen koosta ja muodosta riippumatta.
Kun katson peiliin, minusta tuntuu, että vuosi vuodelta muistutan enemmän itseäni. Kyse ei ole siitä minkä kokoinen olen, miten pukeudun tai onko ryppyjä tullut lisää.
Olo syntyy siitä tunteesta, että en olisi mieluummin missään muualla enkä kukaan muu. Olen juurtunut omaan elämääni.
Radio Suomen juontaja Maria Jyrkäs aloitti oman vaakakapinansa lähes seitsemän vuotta sitten. Hyvää oloa etsiessä muuttui lopulta lähes koko elämä. Painon suhteen Maria on todella kapinallinen, sillä hän ei ole omistanut vaakaa enää kolmeen vuoteen. Kolumneissaan Maria käy läpi omaa onnistunutta elämänmuutostaan.
