Hyppää pääsisältöön

Tiisun Sinkkuelämää-Tinder toimi: sen osoittavat 18-vuotiaat Inka ja Joonatan, jotka tapasivat rokkibändin musiikkivideon kautta

Tiisun Tinder toimii kenties oikeaa deittisovellusta paremmin. Sen osoittavat ainakin Inka ja Joonatan, jotka tapasivat rokkibändin Sinkkuelämää-musavideon kautta.

Viime syksynä rokkibändi Tiisu teki totutusta poikkeavan musiikkivideon Sinkkuelämää-kappaleeseen, jossa esiintyi yhteensä 156 suomalaista sinkkua.

Kameralle tallentui hymyileviä, riehakkaita, tanssivia ja ennen kaikkea erilaisia sinkkuja. Video oli oikea treffipalvelu, sillä jokaisen siinä esiintyvän etunimi ja ikä näkyivät siinä. Sinkkuihin sai ottaa yhteyttä Tiisun välityksellä, jos kiinnostus heräsi.

Laulaja Henkka kertoi videon julkaisun jälkeen YleX:lle, että viestejä tuli lyhyessä ajassa yli sata. Nyt, kuukausia myöhemmin, on ihanaa huomata, että homma toimi myös käytännössä: sen osoittavat ainakin ihastunut pariskunta Inka ja Joonatan.

Näiden kahden tarina alkoi oikeastaan yhdestä piruetista.

Joonatan festaroi viime heinäkuussa Ilosaarirockissa, jossa Tiisun keulakuva Henkka oli kuvaamassa yhtyeen uutta musavideota. Juttu alkoi siitä, kun Joonatan teki hienon piruetin festarin leirintäalueella, ja loppu onkin aika ihanaa ihastumishistoriaa.

Musavideorakkautta: Tämä on Inkan ja Joonatanin ainoa yhteiskuva.

Inka katsoi Tiisun musavideota kavereidensa kanssa, jotka fanittivat myös yhtyettä. Videolla Joonatanin piruetti teki helsinkiläismimmiin niin suuren vaikutuksen, että hän päätti ikään kuin swaipata oikealle ja kirjoittaa lappeenrantalaiselle Joonatanille viestin Tiisu-yhtyeen inboxin kautta.

- Inka sanoi, että se piruetti oli aivan loistava. Kyllä kai se sitten oli, vaikka en ole mikään tanssija. Inka on tosi nätti tyttö ja hänellä on kaunis hymy. Siitä viestistä tuli hyvä vaikutus ja halusin tavata mielenkiintoisen ihmisen, Joonatan kertoo YleX:lle.

"Mun kaverit ihmettelevät sitä, että sain tyttöystävän musavideon kautta, vaikka näyn siinä vain pari sekuntia."― Joonatan

Pian 18-vuotiaat toisiinsa ihastuneet opiskelijat alkoivat chattailla päivittäin. Tiivis yhteydenpito johti tapaamiseen Helsingissä parin kuukauden snäppäilyn jälkeen.

- Jännitti todella paljon, vaikka olimme viestitelleet paljon. Oli tosi siistiä päästä tapaamaan. Mun kaverit ihmettelevät sitä, että sain tyttöystävän musavideon kautta, vaikka näyn siinä vain pari sekuntia, Joonatan naurahtaa.

Viime lokakuussa toisensa ensimmäistä kertaa tavanneet Inka ja Joonatan pyrkivät välimatkasta huolimatta tapamaan toisiaan parina viikonloppuna kuukaudesta. Pariskunta on tuntenut toisensa nyt puolisen vuotta, mutta varsinaista seurustelua on kestänyt kolme kuukautta.

- Joonatan on spontaani ja ulospäinsuuntautunut. Tykästyin siihen, Inka sanoo.

Pariskunta tykkää löhöillä yhdessä ja käydä ulkona toistensa kavereiden kanssa. He ovat myös käyneet Gasellien keikalla ja katsomassa Tiisua Suomi100-konsertissa Helsingin Kansalaistorilla.

Ystävänpäivää Joonatan ja Inka aikovat viettää Skypessä.

- Katsotaan joku ällöromanttinen leffa yhdessä, Inka sanoo.

Ihanaa ystävänpäivää kaikille!

Lue myös:

Tiisun musavideon kautta välitetty jo yli sata treffipyyntöä: "Äkkiä laittamaan viestiä! En tiedä, kauanko nämä ovat sinkkuina enää"

YleX Ensinäyttö: Tiisun musiikkivideolla nähdään 156 suomalaista sinkkua, joista ketä tahansa voi pyytää treffeille

Tämä on festarirakkautta: Nea ja Niko tapasivat Ruisrockissa, ja pian juhlitaan häitä

Nämä kaikki hittiartistit ystävystyivät jo nuorena: salaisia fiittejä, kuokkimista kotibileissä ja yöuinteja maauimalassa