Hyppää pääsisältöön

Haudanvakava Antero Alpola oli vuosikymmeniä Ylen huumoripomo

Viihdetoimittajat Spede Pasanen, Aune Haarla ja Antero Alpola pöydän ääressä. Pasanen hymyilee, Haarla nauraa, Alpolan ilme on vakava.
Spede, Aune Haarla ja Antero Alpola pöydän ääressä. Spede ja Haarla hymyilevät tai nauravat, Alpola ei. Viihdetoimittajat Spede Pasanen, Aune Haarla ja Antero Alpola pöydän ääressä. Pasanen hymyilee, Haarla nauraa, Alpolan ilme on vakava. Kuva: Yle/Ruth Träskman Spede Pasanen,Aune Haarla,Antero Alpola,1960,toimittajat

Antero Alpola (1917–2001) johti radion ajanvieteosastoa yli 30 vuotta ja lahjoitti Suomen kotien kuultavaksi Kankkulan kaivon, Reino Helismaan ja Speden. Huumoriveteraanin tavaramerkkinä oli järkkymättömän vakava naama.

Alpola työskenteli Ylessä vuosina 1945–1977 ajanvieteohjelmien vastaavana tuottajana ja toimituspäällikkönä ja jatkoi eläkkeelle jäätyään vielä freelancetoimittajana lähes 20 vuotta. Mahtavan verbaalikon tunnetuimpia ohjelmia olivat Kankkulan kaivon lisäksi muun muassa Toiveiden tynnyristä, Lyhyttavaraa ja jokavuotiset Aatonaaton joululahjavalvojaiset.

Alpolan päällikkyysaikaan liittyvät tiiviisti myös sellaiset ohjelmaklassikot kuin Viisasten kerho, Herra X, Kalle-Kustaa Korkin seikkailut tai Laiska-Lassi. Alpolan ajanvieteosaston kautta tulivat radiouralle Reino Helismaa, Spede Pasanen, Aune Haarla, Niilo Tarvajärvi, Sauvo "Saukki" Puhtila, Markus Similä, Jukka Virtanen, Paavo Noponen ja monet muut viihteen ja median suuruudet.

Arto Terosen ja Jouko Vuolteen Kiveen hakatut -sarjan ohjelma kertoo monipuolisesti Alpolan työstä ja miehestä itsestään. Monien humoristien tapaan tämä oli olemukseltaan pidättyväinen ja jäi työtovereillekin etäiseksi.

Hyvät käytöstavat olivat Alpolalle tärkeitä, ja pedanttius leimasi häntä muutenkin. Kun ajanvieteohjelmia kierrettiin tekemässä yleisötilaisuuksissa eri kaupungeissa, Alpola istui takarivissä sekuntikello kädessä mittaamassa taputusten kestoa. Vertailukohtana olivat keskieurooppalaisten revyyteatterien suosionosoitukset, joita hän oli merkinnyt muistiin jokakesäisillä opintomatkoillaan.

Ajanvietteessä Alpola pyrki noudattamaan tarkkoja varovaisuussääntöjä: oli pysyttävä politiikan ulkopuolella, maalaisia ei saanut pilkata, presidenttiä ei sopinut mainita, kiroilu oli kielletty eikä politiikalle, ay-liikkeelle ja uskonnolle saanut nauraa. Arto Teronen huomauttaa, että suosittu Kankkulan kaivolla otti silti kantaa esimerkiksi maaltamuuttoon ja kaupungistumiseen.

Epäpoliittisuuskaan ei estänyt kaikkia myrskyjä: Kankkulan viinaanmenevä Tippavaaran isäntä onnistui nostattamaan yhteiseen paheksumisrintamaan joukon raittius- ja uskonnollisia järjestöjä ynnä Suomen ylioppilaskuntien liiton, Sanomalehtimiesten liiton ja Työväen urheiluliiton.

Kiveen hakatut -ohjelmassa on mukana näytteitä Ville Vastamäestä, Kankkulan kaivosta ja Joululahjavalvojaisista.

Älyllinen tyylinne kiinnostaa minua.― Radioteatterin päällikkö Matti Kurjensaari Antero Alpolalle 1945

Antero Alpola pestattiin Yleisradioon syksyllä 1945. ”Teidän älyllinen tyylinne kiinnostaa minua”, teatteriosastoa johtava Matti Kurjensaari perusteli viitaten parodiseen jännityskuulokuvaan Kalman-Karman mysteerio, jota Alpola oli radiolle tarjonnut. Ajanvieteosasto kuului tuolloin teatteriosaston alaisuuteen.

Lisänäytöksi meriiteistään Alpola kirjoitti sodanaikaista elämää kuvaavan satiirin Luulot pois eli Ville Vastamäki, onnettoman ikäluokan mies, joka sai kehuja jopa pääjohtaja Hella Wuolijoelta eli "Hella Suurelta", kuten viihdemies häntä nimitti.

Marika Urbin vuonna 1998 tekemässä Elämää aalloilla -sarjan haastattelussa Alpola kertoo mm. radion eri osastojen tiukasta työnjaosta. Äänilevyjä sai ajanvieteohjelmissa soittaa, mutta levyjen välissä ei voinut pakinoida, koska sen kaltaiset lähetykset kuuluivat musiikkiosastolle. Helsingissä vierailevia viihdetähtiä ei saanut haastatella, koska tällöin olisi astuttu reportaasiosaston varpaille.

Kankkulan kaivossa käytettiin kaikki hullut mielikuvituksen tuotteet.― Antero Alpola Elämää aalloilla -ohjelmassa 1998

Vuonna 1956 Alpola sai työparikseen Aune Haarlan (aik. Ala-Tuuhonen), jonka kanssa hän loi Kankkulan kaivolla -sarjan vuonna 1958. Alpolan mukaan sarjan tarkoituksena oli puhdas huvitus ilman valistuksellisia päämääriä. Kankkula lanseerasi suomen kieleen ainakin käsitteen "yleismies Jantunen" sekä musiikkisanat "rautalanka" ja "humppa" (ohjelman vakiobändi Pumppu-Veikot tuli sittemmin tunnetuksi juuri Humppa-Veikkoina).

Alpolan ensimmäisinä virkavuosina Yleisradiossa nyrpistettiin nenää eräille viihdeohjelmille, jotka sittemmin ovat kokeneet maineenpalautuksen. Reino Helismaan ääni ärsytti ohjelmakokouksessa monia, mutta Alpola piti väen vängälläkin hänen lauluhupailunsa ohjelmistossa. "Minusta ruma ääni on hyvin pieni vika kuplettilaulajalle".

Myöhempi viihteen voimamies Spede Pasanen palkattiin ajanvieteosaston toimittajaksi vuonna 1959. Hän aloitti radiouransa Aamutuimaan-nimisellä sunnuntaiaamujen ohjelmalla, jota Alpola luonnehtii "kreisihenkiseksi pölvästelyksi".

Kuivaa huumoria viljelleen Alpolan tavaramerkki oli lähes pettämättömän vakava ilme, joka hänellä on valokuvissakin säännönmukaisesti kasvoillaan. Kysyttäessä moisen jäyhyyden syytä hän perustelee: "Viihteen teko on vakavaa hommaa.”

Elämää aalloilla -haastattelun lomassa kuullaan näytteitä mm. Kankkulan kaivosta ja Speden Ruljanssiriihestä.

Kirjoitin omaelämäkertani 10-vuotiaana.― Alpolan muistelut,1981

Martti Timonen toimitti vuonna 1981 kolmiosaisen Alpolan muistelut -sarjan, joka alkoi päähenkilön lapsuusvuosista. Alpola kiinnostui radiosta jo pikkupoikana. Hän kertoo ohjelman ensimmäisessä osassa lastenohjelmista ja satukuunnelmista, Pallen radiorevyistä ja pääkuuluttaja Alexis af Enehjelmistä sekä kuvailee tarkkojen päiväkirjamerkintöjensä pohjalta kevyen musiikin vähäisyyttä ohjelmissa.

Kirjoittamisen hän aloitti kymmenkesäisenä. Omaelämäkerran jälkeen olivat vuorossa intiaaniromaanin ja muutaman salapoliisiromaanin oraat sekä "iskelmätekstin tapaiset omiin niin sanottuihin mandoliinisävellyksiini".

Alpola puhuu haastattelussa huolitellusti ja mietitysti täydellisin lausein. Hän siinä kuvaa myös kouluvuosiaan Hämeenlinnan lyseossa sekä asevelvollisuusaikaansa. Syyskuussa 1938 radioitiin hänen ensimmäinen radiohuvittelunsa Sumujen saari eli syksyinen seikkailu, jonka hän oli kaverinsa kanssa käsikirjoittanut. Muistelujen ensimmäinen osa päättyy talvisodan syttymiseen.

Istuin työhuoneessani yksinäisenä ja epävarmana.― Antero Alpola ensimmäisen työpäivänsä illasta radiossa

Alpolan muistelut -ohjelmasarjan toisessa osassa ajanvieteveteraani kertoo välirauhan aikaisista opinnoistaan, jotka keskeytyivät jatkosodan alkaessa. Rintamalla oli iso joukko viihdemaailman edustajia, joiden kanssa hän joutui myöhemmin tekemisiin työssään – Helismaasta ja Hannes Häyrisestä alkaen. Vuonna 1943 hän voitti sekä Puolustusvoimain Radiolähetyksen ajanvieteohjelmien kirjoituskilpailun että Yleisradion oman vastaavan kisan.

Siviiliin palattuaan Alpola hakeutui sanomalehtihommiin mutta kirjoitti edelleen myös radiolle. Muistelujensa kakkososan lopussa hän kuvailee tuloaan Yleisradion palvelukseen ja Fabianinkadun toimitalon persoonattomia työhuoneita. Hänelle itselleen siunautui tosin alkuun kerroksen parhain huone, jossa hän vilkkaan tutustumispäivän päätteeksi katseli Katajanokalle päin sangen yksinäisenä ja epävarmana.

Hella Wuolijoki inhosi Viisasten kerhoa ja Kalle-Kustaa Korkin seikkailuja. Niitä jatkettiin viekkaudella.― Alpolan muistelut, 1981

Alpola pyöritti teatteriosaston alaista viihdepuolta ensimmäiset kymmenen vuotta yksin. Itse emäosastokaan ei ollut suuren suuri, sillä se käsitti vain kolme ihmistä.

Alpolan työsarkaan kuului hupailuja eli radiofarsseja, jännityskuunnelmia, kuulokuvia, tietokilpailuja, radiorevyitä ja rapsodioita. Hän puhelee muistelujensa kolmannessa osassa niiden tekijöistä, muun muassa Niilo Tarvajärvestä, joka aloitti maineikkaan radiouransa hupailujen kirjoittajana.

Alpolan omia parodisia juttuja olivat mm. Alinan murhe ja Klaus Hanhi, Murjun isäntä, joka ilotteli Elinan surman kustannuksella. Laulu pastellinsinisestä auringonkukasta puolestaan mukaili Johannes Linnankosken Laulua tulipunaisesta kukasta. 1940-luvulla hän aloitti radio-ohjelmien parodiaksi tarkoitetut "Takapajulan ohjelma-illat". Vuonna 1946 Alpola oli ensi kertaa mukana Aatonaaton joululahjavalvojaisissa, jotka jatkuivat vuosikymmeniä. Hän teki myös kuunnelmasovituksia teatteriosastolle.

Sotien jälkeinen aika oli poliittisesti herkkää, ja ohjelmajohtaja Jussi Koskiluoma kehottikin uutta viihdetuottajaa varovaisuuteen. Kiistelty ja päättäväinen pääjohtaja Hella Wuolijoki ei Alpolan mukaan pakottanut ajanvieteosastoa mihinkään, mutta järjesti joitakin ohjelmahankkeita tämän ohi. Tulos ei kuitenkaan välttämättä tyydyttänyt Wuolijokeakaan.

Liian matalatasoista viihdettä karsastavan pääjohtajan inhokkilistan yläpäässä olivat tietokilpailu Viisasten kerho ja jännityssarja Kalle-Kustaa Korkin seikkailut. Niitä jatkettiin "viekkaudella", Alpola sanoo. Kyse ei ollut politiikasta, koskapa porvarillinen ohjelmajohtaja Koskiluomakaan ei sulattanut Korkkia – ennen kuin piispa Eino Sormunen kiitteli ohjelmaa Yleisradiolle lähettämässään kirjoituksessa. Sen jälkeen sarja alkoi kuulostaa Koskiluoman korvissa kuulemma aivan toiselta.

Lue lisää:

Tippavaaran isäntä (Oke Tuuri) liiveissä ja teekkarilakki päässä esiintymislavalla.

Kankkulan kaivolla parodioi radioreportaaseja

Vuosina 1958–1970 radiossa esitetty Kankkulan kaivolla syntyi kahden ajanvietetoimittajan Antero Alpolan ja Aune Ala-Tuuhosen kynästä. Suosittu radiohupailu närkästytti raittiuspiirejä "moraalitonta elämää ihannoivalla tyylillä".

Lue lisää:

Ajanvietepäällikkö Antero Alpola.

Antero Alpolan radiohuumoria

Radion ajanvietepäällikkö Antero Alpola (1997–2001) edusti kuivahkoa, älyllistä huumoria ja esiintyi valokuvissakin naama peruslukemilla. Hän oli vuosikymmenien ajan suomalaisen radioviihteen moottori.

Lue lisää:

Antero Alpola

Tapaninpäivänä 1956 irvailtiin menneen vuoden ilmiöille

Yleisradion pieni viihdetoimitus teki 1950-luvulla parhaansa keventääkseen valistushenkisen radion ohjelmistoa. Katkera kuusenkaramelli -ohjelmassa tapanina 1956 reposteltiin humoristisesti kuluneen vuoden uutisaiheita.

Lue lisää:

Antero Alpolan Viihdevuosien vilinässä -kirjan kansi.

Sotien jälkeinen radioviihde tunsi rajansa

Antero Alpolan aikaan radioviihdettä ei saanut sekoittaa musiikkiohjelmiin, nuorisosta ei piitattu "hölynpölyä" eikä kaikkia aiheita sopinut sorkkia. Kansaa kuitenkin viihdytettiin parhaan mukaan. Radion pitkäaikainen ajanvietetuottaja ja -päällikkö julkaisi muistelunsa 1940- ja 1950-lukujen "kultaisista vuosista" syksyllä 1988.

Kommentit
  • Ehyesti säröinen tv-elokuva Hiljaiset laulut kuvasi paikkaansa etsiviä nuoria

    Tuomas Sallisen elokuva valmistui vuonna 1994

    Vuonna 1994 esitetty Tuomas Sallisen tv-elokuva Hiljaiset laulut on vahvasti ajassaan oleva voimakas kuvaus nuorista, jotka ystävyydestä huolimatta kärsivät erilaisista vieraantuneisuuden tunteista. Vaikka tarina on rikkonainen eikä helppoja vastauksia ole, pysyy kertomus erinomaisesti koossa. Keskeisellä sijalla elokuvassa on sen äänimaisema.

  • Hiljainen poika tahtoo auttaa

    Nuori Jarmo Mäkinen teki roolin vähäpuheisena hyväntekijänä

    Jarmo Mäkinen tunnetaan miehekkään ja vähäpuheisen suomalaismiehen rooleista. Jo vuonna 1992 ilmestyneessä Hiljainen poika -lyhytdraamassa Mäkinen esittää vakavaa ja hiljaista, joskin myös herkkää ja empaattista sivustakatsojaa. Empatiasta Kari Paukkusen lyhytelokuva pitkälti kertookin. Mäkisen hahmo seuraa keskellä yötä, kun joukko nuoria remuaa yökerhon edustalla.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto