Hyppää pääsisältöön

Sannin SuomiLOVE-yllätys antaa edelleen autistiselle Nuutille voimaa

SuomiLOVE, Noora Koponen
Noora saapui SuomiLOVEn päätöskonserttiin onnelisena ja intoa täynnä. SuomiLOVE, Noora Koponen suomilove

Autistinen 11-vuotias Nuutti ja hänen äitinsä Noora saivat elämänsä SuomiLOVE-yllätyksen, kun Sanni esitti kappaleensa “Jos mä oon oikee” äidille ja pojalle.

Vielä tänä päivänäkin Nooran ja Nuutin fiilikset tapahtumasta ovat edelleenkin iloiset ja epätodelliset.

“Nuutti on saanut kokemuksesta paljon itseluottamusta ja on lähes taukoamatta iloinen ja onnellinen. Nuutin reippaudesta sataa positiivista palautetta koulustakin viikoittain.”,Noora kertoo pojastaan.”

“Olemme katsoneet jokaisen SuomiLOVE -jakson Nuutin kanssa. Hän samaistuu jokaiseen tarinaan ja kappaleeseen tanssien ja hymyillen niiden tahdissa.”

Erityislapsien vanhemmilta yllättäviä yhteydenottoja

Noora ja Nuutti ovat saaneet ulkopuolisilta ihmisiltä lukuisia yhteydenottoja. Noora on kokenut tämän hyvin merkittäväksi.

“Kun tarinamme tuli televisiosta, sain sen jälkeen täysin tuntemattomilta erityislasten vanhemmilta yhteydenottoja. He kiittelivät tarinasta ja olivat hyvin liikuittuneita. Sain esimerkiksi kolme kuvaa erityislapsista, jotka katsoivat tarinaamme ja pyyhkivät kyyneleitä. Se pysäytti ja sai olon hyvin sanattomaksi.”

Nuutille merkittävin yhteydenotto oli hänen idoliltaan Sannilta.

“Sanni lähetti Nuutille uusimman levynsä omistuskirjoituksin postissa. Sannin musiikki soi meillä kotona edelleen usein ja tykkäämme tanssia yhdessä sen tahtiin.”

SuomiLOVE, Nuutin terveiset Noora Koponen.
Nuutti lähetti SuomiLOVElle terveiset äitinsä kautta. SuomiLOVE, Nuutin terveiset Noora Koponen. suomilove
Kommentit
  • Miten SuomiLOVE-tarinat valitaan? Miten lähetän omani?

    SuomiLOVE: Usein kysytyt kysymykset

    Olemme saaneet paljon kysymyksiä SuomiLOVEn uuteen kauteen liittyen. Tässä jutussa vastaamme yleisimpiin kysymyksiin. Miten voin lähettää SuomiLOVElle tarinani? Voit lähettää tarinasi sivuiltamme löytyvällä kaavakkeella. Tuo kaavake on ainoa kanava, jota kautta tarinat kulkeutuvat SuomiLOVEn tekijöille.

  • SuomiLOVE saa jatkoa - lähetä tarinasi!

    SuomiLOVE: rakkaudella ei ole olemassa yhtä tiettyä muottia

    SuomiLOVEssa rakkaudella ei ole olemassa yhtä tiettyä muottia ja mikä tahansa laulu voi kertoa rakkaudesta Meillä ohjelman tekijöillä on suuri ilo kertoa, että SuomiLOVEsta tehdään viides kausi. Sen valmistelut alkavat välittömästi ja toivommekin, että lähettäisitte meille tarinoitanne!

  • Näin sinäkin pääset mukaan megasuosittuun SuomiLOVE-konserttiin

    SuomiLOVEn some-kanavissa extra-sisältöä koko lauantain ajan

    SuomiLOVEn some-kanavissa luvassa valtava määrä extra-sisältöä, jota ei nähdä televisiossa. Tervetuloa vierailemaan konsertin backstagella! SuomiLOVEn 4. kausi huipentuu lauantaina massiiviseen, 1,5 tuntia kestävään päätöskonserttiin. Se lähetetään suorana TV1:ssä kello 21.15 alkaen.