Hyppää pääsisältöön

“Hyvän välipalan rima on liian korkealla” – Ravitsemusasiantuntijan vinkit kiireisen arjen ruokailuun

Omena kädessä.
Omena kädessä. Kuva: Yle, Tero Kyllönen akuutti

Syö säännöllisesti – helppo neuvo, mutta niin hankala toteuttaa. Päivät ovat vaihtelevia, palavereista toiseen ryntäilyä tai ruuhkavuosien huipulla horjumista. Illat venyvät pakosti liian pitkään ja aamun kiire jatkuu läpi päivän. Myös vuorotyön vaatimukset asettavat omat haasteensa säännölliselle ruokailulle. Ravitsemusasiantuntija Patrik Borg vinkkaa, miten syödä terveellisesti ja tarpeeksi usein epäsäännöllisten arkiaikataulujenkin keskellä.

– Ihan ensimmäiseksi kannattaa opetella syömään aamiainen ja järjestää myös jonkinlainen kunnon ateria puoleen päivään. Epäsäännöllisen arjen keskellä on parempi syödä kunnolla silloin, kun on aikaa ruokailulle. Varovainen tai liian kevyt laihdutushakuinen syöminen ei kannata. Kunnon syöminen tuo puskuria “kammonälkään”, jolloin tulee syötyä kaikkea tarpeetontakin, Patrik Borg ohjeistaa.

Ihan kuin välipala ei voisi olla täytetty rieska ja banaani.― Patrik Borg

Vanhan kunnon eväsrasian pitäisi kuulua jokaisen vakiovarustukseen, eikä välipalan suhteen saisi olla liian niuho. Huonolta tuntuva vaihtoehto voi olla parempi kuin ei mitään.

– Yleensä fiksun välipalan valinnassa suurin ongelma on liian korkealla asetettu rima hyvän välipalan koostumuksessa. Ihan kuin välipala ei voisi olla vaikkapa täytetty rieska ja banaani, koska rieska on valkoinen leipä ja joukossa on jotain majoneesia. Jos seuraus korkeasta rimasta on, että syödään vain hedelmä ja rieska jätetään pois, lopputulos on todennäköisesti heikompi. On tärkeää olla uskaltava myös välipaloissa vaikka yrittääkin syödä hyvin, Borg toteaa ja jatkaa:

– Välipalojen kohdalla kannattaa opetella, mitä voi kuljettaa mukana ja mitä ravintoaineita saa mistäkin – kun hyvä välipala on jykevää ainesta ja hedelmää, mahdollisuuksia on loputtomasti: pähkinöitä ja hedelmää, eväsleipä ja hedelmä, juotava jogurtti ja hedelmä, kaupan myslijogurtti ja hedelmä, 1–2 keitettyä kananmunaa ja hedelmä, proteiinipatukka ja hedelmä.

Vuorotyö on todellinen haaste.― Patrik Borg

Hyvä aamupala, tukeva lounas ja välipalat, niillä pärjää ravitsemusasiantuntija Borgin mukaan jo pitkälle. Epäsäännöllisessä työrytmissä toimii sama logiikka:

– Heräämisestä alkaen aletaan syödä kunnolla ja tasaisesti, opetellaan rytmi, jolla kovat nälät ja mieliteot pysyvät poissa. Vaikka tämä onkin simppeliä, käytännössä vuorotyö kuitenkin sekoittaa biologista kelloa ja aiheuttaa väsymystä – se vie pois normaalia näläntunnetta ja tuo mukanaan mielitekoja. Siksi vuorotyö on todellinen haaste. Pahimmillaan jatkuvasti vaihtelevat työvuorot pitävät kropan niin kierroksilla, että painonhallinta voi olla todella haastavaa. Mahdotonta se ei Borgin mukaan kuitenkaan ole.

Laulaja Johanna Pakosen arki on "epäsäännöllisen säännöllistä", mutta rytmiä arkeen on opeteltu kovin. Lue artikkeli "Opettelen edelleen kohtelemaan kehoani armollisemmin"

Lopeta laihdutus, aloita elämä! Liity kapinajohtaja Jennyn joukkoihin Facebookissa. Vaakakapina laajentuu vuoden 2017 aikana verkosta niin televisioon kuin radioonkin.

Syöminen

  • Vaakakapina - kansanliike, joka mursi pikadieettien vallan

    Kenenkään ihmisarvo ei ole kiinni kehon koosta

    Vaakakapina veti lääkärit, ministerit, kuntokeskukset ja ikilaihduttajat mukaan rintamaan. Kampanja mursi läskimyyttejä ja haastoi purkamaan kehovihan kulttuuria. Kun ihminen pitää itsestään, hän alkaa haluta itselleen hyviä asioita.

  • Sadun joulukirje: "Ajattelen edelleen, että ihminen on ihana!"

    Olkaamme kanssalaisia, ehdottaa Satu Lähteenkorva

    Millainen kulunut kapinavuosi on ollut Vaakakapinan psykologi Satu Lähteenkorvan näkökulmasta? Tässä Sadun joulukirje! Rakkaat vaakakapinalaiset ja sen rohkeat tukijat, En ole haikealla mielin, en, vaikka kohdallani päättyy yksi vaihe kapinassa, kun tehtäväni asiantuntijan roolissa päättyy. Olen saanut oppia paljon, enemmän kuin arvaatkaan.

Uusimmat sisällöt - Vaakakapina