Hyppää pääsisältöön

Ilmastonmuutosta käkättimeen kirjojen voimin

Maailmanloppuhan tulee joka tapauksessa, mutta sen ei tarvitse tulla ihan vielä. Tästä ovat yksimielisiä muusikko-näyttelijä Olavi Uusivirta, kirjailija Mikko-Pekka Heikkinen ja Emmi Itäranta. Pilkun jälkeen -ohjelmassa kyytiä saavat niin Saima Harmaja, armollinen unohtamisen taito ja vääjäämätön maailmanloppukin.

Teksti: Pauliina Grym

Greenpeacen Arktiksen suojelija ja METSO-metsiensuojelukampanjassa mukana ollut Olavi Uusivirta sanoo, että olemme saaneet luonnosta väärällä tavalla yliotteen.

− Me ollaan menty vähän sekaisin siitä, että me pystytään hallitsemaan kaikkea ja parantamaan sairauksia. Luonto on ahdettu omaan lokeroonsa. Sillä on ainoastaan välinearvo, eikä itseisarvoa sinänsä, arvioi Uusivirta.

− Kun Saima Harmaja kirjoitti runojaan, olimme vielä selkeästi maalaisyhteiskunta. Luonto oli monen arjessa maatalouden kautta. Se oli väistämättä osa ihmistä, kuvailee Heikkinen Harmajan Suomea 1900-luvun alkupuoliskolta.

− Luonto näyttäytyy Harmajan runoissa nimenomaan pysyvyyttä ja jatkuvuutta edustavana ja sellaisena paikkana, josta voi hakea lohtua. Jos itsellä ei ole kaikki hyvin, se luonto on aina siellä, kuvailee Itäranta.

Liskoaivot käyttöön

Harmajan jälkeen maailma on havahtunut ihmiskunnan aiheuttamiin ympäristömuutoksiin. Vaikka jo muinaiset roomalaiset tekivät hurjia avohakkuita, vasta teollistunut yhteiskunta otti todella luonnon omaksi orjakseen. Satoa niitetään nyt, kun tiedetään merten todella nousevan ja asuin- ja viljelykelvottomien alueiden kasvavan.

Kulutusjuhla jatkuu edelleen, mutta ihmisiä yritetään ohjata käyttäytymään vastuullisemmin. Viihteellä, siis myös kirjoilla, on tässä oma roolinsa.

− Fiktiolla on mahdollisuus vedota ihmisten empatiakykyyn paremmin kuin tietokirjallisuudella, sanoo Itäranta.

Heikkinen vertaa tilannetta siihen, että teiden reunoille pystytetään hirvivaaramerkkejä. Pelkkä tieto ei riitä, tarvitaan myös tunne, mielellään vielä niin, että tarinassa on samaistuttavia henkilöitä. Kuva vahvistaa viestiä.

− Otetaan esimerkiksi vaikkapa Day After Tomorrow –tyyppinen elokuva, jossa hyökyaalto vyöryy Manhattanille. Kyllähän se aika paljon pidempään muistaa kuin jonkun sinänsä ihan opettavaisen tietoiskun Yleisradion uutisten jälkeen, hymyilee Heikkinen.

Keskustelun polttoaineena toimivat:

Saima Harmaja: Kootut runot ja kehitys runoilijaksi päiväkirjaotteiden valossa, toim. Laura Harmaja, 1938
Veikko Huovinen: Havukka-ahon ajattelija, 1952
Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa, 2005

– Mutta auttaako se, että me mennään katsomaan se dystooppinen elokuvakassamagneetti? Ensin me ollaan siellä leffassa, että ”ei helvetti, kaiken on muututtava, mun pitää mennä itseeni ja muuttaa mun elintottumuksia, mun pitää luopua lähes kaikesta”, sanoo Uusivirta ja tarttuu rintaansa. – Sitten se leffa loppuu, ja sä meet bisselle läheiseen baariin.

– Ja ajat taksilla kotiin, heittää Heikkinen.

Kuolemme liian varhain

Itärannan kiitetyssä ei kovin kaukaiseen Teemestarin tytär –esikoisteoksessa (2012) maaperä on öljysotien pilaama ja puhtaasta vedestä on pulaa, jopa vielä toistaiseksi vesirikkaassa Pohjolassa.

Kirjailijalla itsellään on teoria siitä, miksi ihmiskunta tekee itselleen tuhoisia valintoja kerta toisensa perään.

– Maailmanloppuhan tulee joka tapauksessa, me ei voida sille yhtään mitään. Mutta jos se tulee lähiaikoina tai jos se tulee ihmisen toiminnan seurauksena, se johtuu nähdäkseni siitä, että ihmisikä on liian lyhyt, sanoo Itäranta. – Ihmisikä on liian lyhyt siihen, että me voitaisiin lajina kehittyä riittävästi ja oppia aikaisemmista virheistämme.

– Viisaushan on kirjoissa. Mutta niitä eivät kaikki lue, ja itsekin aivan liian vähän. Ja sitten kun lukee, niin senkin tiedon unohtaa, tuumaa Heikkinen.

Mikä ilmastonmuutoksen kuvaus sai sinut muuttamaan edes hetkeksi omaa käytöstäsi? Kerro meillekin!

OHJELMASSA MAINITAAN NÄMÄ KIRJAT:

Saima Harmaja: Kootut runot ja kehitys runoilijaksi päiväkirjaotteiden valossa, toim. Laura Harmaja, 1938
Veikko Huovinen: Havukka-ahon ajattelija, 1952
Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa, 2005

Raamattu: alkaen n. 400-luvulta eaa.
H.G. Wells: Aikakone (Time Machine), 1895
Aino Kallas: Sudenmorsian, 1928
Tove Jansson: Taikatalvi, 1958 (Trollvinter, 1957)
Jean Baudrillard: eri teokset
Kurt Vonnegut: Galápagos, 1986 (engl. 1985)
Antti Nylén: Vihan ja katkeruuden esseet, 2007
Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi, 2000
Olavi Uusivirran sanoituksia: hae esim. lyriikat.org
Emmi Itäranta: Teemestarin kirja, 2012
Mikko-Pekka Heikkinen: Terveiset Kutturasta, 2012
Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki, 2015
Mikko-Pekka Heikkinen: Poromafia, 2016

Kommentit
  • Kuinka sitä ollaan hyvä mies, Juha Itkonen?

    Opiskelijan ja kirjailija kirjeenvaihto miesten kesken

    Kirjoitin intiimin kirjeen, jonka pääsisältö on seksi, ja lähetin sen kirjailija Juha Itkoselle. Sitten odotin. Pelkäsin kasvojen menetystä monta pitkää päivää. Sitten Juha vastasi. Onneksi hän osoittautui hyväksi mieheksi.

  • Elina Hirvonen: Nationalismin edessä tarvitaan radikaalia mielikuvitusta

    Mikä on ihmisen ja maailman suhde

    Vastaus Eurooppaa ja ihmisoikeuksia horjuttavaan liikehdintään ei voi olla teknokratia tai hiljaisuus, vaan radikaali mielikuvitus. Ympäristökriisi, automatisaatio ja tekoälyn kehittyminen haastavat tulevaisuudessa yhä suuremmalla voimalla käsityksemme siitä, mitä on olla ihminen tässä maailmassa, kirjailija Elina Hirvonen kirjoittaa kolumnissaan.

  • Olisiko maailmanloppu mahdollista välttää scifin avulla?

    Pilkun jälkeen -ohjelman päätösjaksossa katsotaan kauas.

    Pilkun jälkeen katsoo päätösjaksossaan kauas. Scifi ja fantasia käyvät realistisen suomalaisen romaanikirjallisuuden kimppuun ja luovat uusia tulevaisuudenkuvia. Keskustelemassa ovat rap-artisti ja runoilija Paperi T eli Henri Pulkkinen, kirjailija-dokumentaristi Elina Hirvonen ja kirjailija Anu Kaaja.

  • Ajavatko pienoisromaanit tiiliskivien ohi? Haastattelussa Anu Kaaja

    Kirjailijoita kunnioitetaan enemmän kuin käsikirjoittajia

    Kirjailija-käsikirjoittaja Anu Kaaja arvelee kirjallisuuden kentän monipuolistuvan jatkossa. Kaunokirjallisuuden ensisijaisena haasteena hän näkee muutoksen ihmisten ajankäytössä. Teksti: Emmi Ketonen Anu Kaajan helmikuussa ilmestynyt ensimmäinen romaani Leda sijoittuu 1700-luvun Ranskaan.

Kirjojen Suomi