TV1 perjantaisin 20.10. - 3.11.2017 klo 23.30 - 00.30
Yle Areenassa 30 päivää
Kolmiosainen minisarja Jamaica Innin majatalo (16) kertoo nuoren naisen kasvutarinan Cornwallin myrskyisillä rannoilla 1820-luvulla. Tuolloin nälkä ajoi ihmiset epätoivoisiin tekoihin, jopa rikollisille teille.
Nuori Mary Yellan on menettänyt vanhempansa ja hänellä on enää vain tätinsä, jonka turviin Mary matkustaa nyt pakon edessä.
Pääosassa nähdään Downton Abbeyn lady Sybilin roolista tuttu näyttelijä Jessica Brown Findlay. Sarjan on ohjannut BAFTA-palkittu Philippa Lowthorpe.
Merkillinen majatalo
Uusi koti, Jamaica Innin majatalo, on toisenlainen kuin Mary oli kuvitellut. Tätikin on varjo entisestään, sillä hän raataa tylyn miehensä Joss Merlynin ikeen alla.
Maryn on aluksi vaikea ymmärtää millä tädin perhe itsensä elättää, sillä kukaan ei eksy majataloon. Ne, jotka siellä iltaisin käyvät, ovat omanlaistaan synkkää väkeä.
Keneen voi luottaa?
Rehellisyyteen kasvatettu Mary joutuu vaikean moraalisen kysymyksen eteen ja näkee vain yhden vaihtoehdon, hänen on päästävä pakenemaan majatalosta.
Joss-isännän nuorempi veli Jem on ainoa, joka suhtautuu Maryyn edes hieman suopeasti, mutta onko hänkään puhdas pulmunen? Keneen Mary voi luottaa? Miten nuoren naisen moraalinen ristiriita ratkeaa?
Muissa rooleissa näyttelevät Southcliffen tragedian Sean Harris, Naisten paratiisi -sarjan Matthew McNulty, Kova laki -sarjan Ben Daniels, Susipalatsin ja Borgiat -sarjan näyttelijä Joanne Whalley sekä Southcliffen tragedian ja Happy Valleyn Shirley Henderson.
Jamaica Inn. Draamasarja perustuu Daphne du Maurierin romaaniin. Käsikirjoitukseksi muokannut: Emma Frost. Tuotanto: BBC/Origin Pictures, Britannia 2014. Minisarja on esitetty Ykkösellä edellisen kerran maaliskuussa 2017.