Hyppää pääsisältöön

Jättääkö La La Land muille mitään? Onko vähemmistöillä mahdollisuuksia voittoon? Tässä viisi Oscar-tärppiä

Elokuva-alan tärkeimmät palkinnot jaetaan sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Odotettavissa on iso show, josta ei puutu glamouria, tunteita tai politiikkaa.

Mistä heiltä kysytään punaisella matolla?

YleX Etusivu valvoo Oscareiden parissa yön yli. Kokosimme ennakkoon viisi asiaa, joihin leffafriikkien kannattaa kiinnittää huomiota gaalayön aikana.

1. Viekö La La Land koko potin?

Emma Stonen ja Ryan Goslingin tähdittämä, Damien Chazellen musikaali La La Land on tämän vuoden hypetetyin Oscar-ehdokas. Elokuvakriitikko Kalle Kinnunen kuvailee La La Landin olevan “monella tapaa täydellinen Oscar-elokuva”. Upeilla tanssikohtauksilla ja karismaattisilla tähdillä hurmaava musikaali on ehdolla jopa 14 kategoriassa. Kinnusen mukaan tämä on varma merkki siitä, että leffalle on luvassa parhaan elokuvan pysti.

YleX Etusivu

Jäikö uutiset lukematta? Mitä päivän puheenaiheista pitäisi ajatella?

Kuuntele YleX Etusivua arkisin kello 11–13! Radio-ohjelman jaksot löydät myös Yle Areenasta.

2. Pääsevätkö punaisen maton kaunottaret vihdoin puhumaan työstään?

Oscar-gaalan punaisen maton haastatteluja on kritisoitu vuosi toisensa perään seksistisiksi – aiheesta. Vanhan kaavan mukaan toimittajat kysyvät miehiltä työstä ja naisilta muodista. Tänä vuonna oscareissa on enemmän naispäähenkilöön keskittyviä leffoja kuin koskaan aikaisemmin. Leviääkö tämä yhdenvertaisuuden henki ehdokaslistoilta myös punaiselle matolle?

Ainakin Suicide Squadin jokerina nähdyn Jared Leton ympärille kehittynyt muotimeemi saattaa enteillä kasvavaa kiinnostusta miesten punaisen maton muotiin.

Ylen Oscar-lähetyksen punaisen maton selostaja, YleX:n Youtubesta tuttu Tommi Manninen on kuitenkin toista mieltä:

- Trendi on, että vaatteista puhutaan koko ajan vähemmän. Voisi jopa olettaa, että tänä vuonna ei kysytä vaatteista miehiltä eikä naisilta.

3. Oscarit eivät ole enää valkoiset, mutta entäpä Oscar-voittajat?

Oscar-gaala ei ole tunnettu monimuotoisuudestaan. Viime vuonna somessa levisi hashtag #oscarssowhite, jolla protestoitiin vähemmistöihin kuuluvien tekijöiden puuttumista ehdokaslistoilta. Tänä vuonna jokaisessa kategoriassa on ehdolla muitakin kuin valkoihoisia.

Mutta miten Oscar-kisassa pärjää Nasan mustien naismatemaatikoiden tarina Hidden Figures? Entä onko Mahershala Alilla mitään mahdollisuuksia voittaa kullattua pokaalia parhaasta miessivuosasta?

4. Kuinka moni kiitospuhe on poliittinen protesti?

Vuoden 2017 Oscar-gaala tulee varmasti olemaan poliittisempi kuin aikoihin. Osviittaa antaa tammikuun Golden Globe -gaala, jossa voittaja toisensa perään käytti kiitospuheenvuoronsa presidentti Donald Trumpin kritisointiin. Eniten huomiota sai elämäntyöstään palkitun Meryl Streepin puhe. Streep, joka puolusti puheessaan muun muassa avoimia rajoja ja lehdistönvapautta, saattaa hyvinkin voittaa parhaan naispääosan oscarin roolisuorituksestaan tragikoomisen huonona oopperalaulajana Florence Foster Jenkinsinä.

Moni parhaan elokuvan tittelistä kisaava leffa on yhteiskunnallisesti kantaaottava. Fences, Hidden Figures ja Moonlight keskittyvät mustiin päähenkilöihin, scifi-leffa Arrival on puolestaan vertauskuva erilaisten kulttuurien vuoropuhelulle.

Image-lehden elokuvabloggaaja Anton Vanha-Majamaa kertoo seuraavansa erityisellä mielenkiinnolla, miten Trumpin presidenttiys otetaan huomioon gaalan ohjelmassa:

- Kiitospuheissa varmasti nähdään poliittisia kannanottoja, mutta kiinnostaa myös se, miten juontaja Jimmy Kimmel ottaa Trumpin huomioon. Onko esimerkiksi luvassa paljon Trump-aiheista huumoria?

5. Miten illan isäntä onnistuu tehtävässään?

Kymmenet miljoonat ihmiset ympäri maailmaa seuraavat suoraa gaalalähetystä. ABC-kanavan talk show’staan tuttu juontaja Jimmy Kimmel on siis kovan paineen alla. Viime vuosina juontajissa on ollut niin hittejä kuin floppejakin. Esimerkiksi toissa vuoden isäntä Neil Patrick Harris sai paljon kritiikkiä omasta suorituksestaan, Tommi Manninen muistelee.

Manninen kehottaa kiinnittämään erityistä huomiota gaalan viihdenumeroihin:

- Musiikkishow’t ovat parina viime vuonna olleet itselleni syy katsoa gaalaa. Selman ja Lego Movien musiikkiesitykset ovat olleet livenä tosi hienoja. Tänä vuonna gaalassa esiintyvät Sting, Justin Timberlake ja John Legend.

YleX Etusivu valvoo sunnuntain ja maanantain välisen yön Oscar-gaalan parissa. Tule mukaan Twitterissä #ylex ja kuuntele Etusivun maanantain Oscar-lähetys kello 11-13. Haastattelussa leffabloggaaja Anton Vanha-Majamaa!