Areenan web-palvelun hieman viilattu etusivu otettiin käyttöön tänään. Suuria toiminnallisia uudistuksia uudessa versiossa ei ole, vaikka ulkoasua onkin hieman paranneltu. Web-palvelun uudistuksessa on keskitytty konepellin alla oleviin asioihin.
Tärkein käyttäjälle näkyvä uudistus on Areenan mobiili- ja älytv-versioissa jo jonkin aikaa toiminut algoritminen suosittelu. Pelottavasta nimestään huolimatta ominaisuus tarkoittaa, että Areenan käyttäjä saa nyt entistä paremmin hänen makuunsa sopivaa sisältöä.
Areenan suositukset (jotka ovat siis Areenan etusivun ensimmäisinä näkyvät kuvalliset ohjelmalinkit) perustuvat edelleen toimituksen työhön. Toimitus kokoaa jatkuvasti listaa, johon kuuluu noin 80 Areenassa katseltavissa olevaa ohjelmaa. Tämän jälkeen työhön ryhtyy suosittelualgoritmi: se järjestää toimituksen listan erikseen kullekin Areenaa käyttävälle laitteelle. Algoritmi huomioi työssään sen, millaisia sisältöjä kultakin laitteelta on aiemmin katsottu ja mitä muita ohjelmia näitä ohjelmia katsoneet käyttäjät ovat katsoneet.
Ennen virallista julkaisua toimituksen ihmisaivoin järjestämää suosittelulistaa ja koneen järjestämää listaa testattiin rinnakkain. Ns. A/B-testauksen avulla osa Areenan käyttäjistä sai toimituksen listan ja osa koneellisesti muodostetun listan. Tulokset olivat selviä: algoritmin järjestämän listan käyttäjät käynnistivät yli 30% enemmän ohjelmia Areenasta.
Nyt käytössä oleva suosittelumekanismi on siis sidottu laitteen käyttöhistoriaan. Vielä emme siis käytä Yle Tunnuksella Areenaan kirjautuneiden käyttäjien käyttöhistoriaa suositusten muodostamiseen. Tästä johtuen suositukset voivat samalla käyttäjällä olla erilaisia, kun Areenaa käytetään eri laitteilla.
Uuden etusivun myötä otetaan myös pieni askel eteenpäin avoimen lähdekoodin polulla. Tulemme avaamaan Areenan etusivun lähdekoodin lähiaikoina, kunhan lisenssiasiat on saatu kuntoon.