Harto Hänninen
Yle
Mika Taanila innostui Oi maamme! -hankkeen arkistomateriaaleista: vuoden aikana syntyy vähintään kolme lyhytelokuvaa, joista ensimmäinen kelpuutettiin jo Tampereen lyhytelokuvajuhlien kotimaiseen kilpailusarjaan.
Mediataiteilija Mika Taanila on kutsuttu tänä vuonna pohjoismaisen paviljongin näyttelyvieraaksi Venetsian biennaaliin. Taanilan töitä on nähty kansainvälisissä näyttelyissä ja kilpailuissa jo 1990-luvulta saakka, ja hän on kerännyt lukuisia mediataide- ja dokumenttielokuvapalkintoja maailmalta. Hän on käyttänyt aiemmissa töissään paljon arkistomateriaaleja, joten hänet kutsuttiin myös Oi maamme! -projektiin työstämään omia lyhytelokuvia annetusta materiaalista.
Mika tarttui Oi maamme! -projektin haasteeseen innolla, sillä vanhan materiaalin asettamat rajoitukset kiehtovat häntä.
Ensimmäisenä Oi maamme! -materiaalista syntyi lyhytelokuva Teräväreunaisten siirtymämerkkien surullinen laulu, joka hyväksyttiin myös Tampereen elokuvajuhlien kotimaiseen kilpailusarjaan 342 ehdokkaan joukosta.
Työ on myös nähtävissä Kiasman Oi maamme! -näyttelyssä 28.2.-12.3.2017.
Miltä tuntuu tehdä lyhytelokuvaa annetusta materiaalista?
"Vapauttavalta. Olen oppinut pitämään projekteista, joissa on pakotteita ja sääntöjä. Lähdin siitä, että minun kollaaseissani kaikki kuvamateriaali on oltava Lii-Filmin tekemää ilman omia lisäilyjäni. Rajatun materiaalin sommittelu on kiehtovaa ja stimuloi erilaisella tavalla kuin vaikkapa tyhjältä pöydältä lähtevä sellaisen sepitteellisen elokuvan työstäminen, jossa periaatteessa kaikki olisi mahdollista. Sellaista en osaisi itse lähteä tekemään. Vapaus on suuri vankila, kuten jo Pelle Miljoona aikoinaan lauloi. "
Millaisia neuvoja antaisit ihmisille, jotka haluavat tehdä näistä omia videoitaan?
"Aah, vaikea neuvoa ketään. Ehkä kannattaa vain lähestyä materiaalia avoimin mielin ja tuumailla rauhassa mitä se ehdottaa. Luulisin, että tulokulmaksi kannattaa valita se mikä itseä eniten huvittaa eikä miettiä kenenkään muun miellyttämistä. Toivottavasti Oi maamme! -projektissa nähdään mahdollisimman paljon keskenään erilaisia teoksia."
Kuinka päädyit käyttämään filmikatsausten siirtymävaippeja keskeisenä visuaalisena materiaalina?
"Olen ollut aika pitkään innostunut sellaisesta liikkuvasta kuvasta, joka on alunperin tehty täyttämään ankaria funktionaalisia tarpeita. Kuvista jotka eivät sinänsä pyri ilmaisemaan mitään, esimerkiksi ohjaajan tai kuvaajan tunteita, ajatuksia tai intentioita. Tällaista – lähinnä tieteellisiin tarkoituksiin tehtyä tutkimusmateriaalia – olen käyttänyt useissa lyhytelokuvissani ja liikkuvan kuvan installaatioissani.
Yhtä lailla kiehtovia ovat esimerkiksi liikkeentunnistimet, lämpökamerat, riistakameroiden kuvat, kaikenlaiset valvontakamerat ylipäänsä.
Siirtymäävaipit kiehtoivat symmetrisillä geometrisillä muodoillaan. Lisäksi minua viehätti ajatusleikki näiden laboratoriomerkkien salatusta elämästä. Niillä oli aikoinaan tietty tarkka ja kurinalainen tehtävä elokuvantekemisen prosessissa, ja mietin, mitä ne tekivät töiden jälkeen, vapaa-ajallaan.
Tehdessäni tätä ajattelin 1940-50 -luvun taitteen musikaalien fantasiamaailmoja, Esther Williamsin vesibalettien koregrafioita."
Mitä haluat elokuvallasi kertoa? Miten haluaisit katsojan reagoivan siihen?
"En halua kertoa tällä mitään. En ylipäänsä ole kovin kiinnostunut tarinankerronnasta. Tämä on musiikillinen taidefilmi, jonka jokainen tulkinta on täydellisen oikea."
Nähdäänkö tämä työ kesällä Venetsian biennaalissa?
"Ei nähdä. Teen Venetsiaan elokuvaprojektin, mutta ilman elokuvaa."
Nykyisillä diginatiiveilla on taitoa käyttää medianmuokkausohjelmia ja pääsy materiaaleihin sekä julkaisukanaviin täysin toisessa mittakaavassa kuin aiemmilla sukupolvilla. Millaiseksi Mika Taanila näkee kokeellisen elokuvan tulevaisuuden YouTuben ja vloggareiden täyttämässä mediavirrassa?
"Liikkuvan kuvan muodot ja katsomistavat muuttuvat koko ajan. Se mikä tänään on pienen sisäpiirin marginaalia verkossa, voi olla hetken kuluttua esillä museossa korkeakulttuurina.
Darwinia mukaillen, on hyvä, että lajit sekoittuvat. Elokuvassa ylipäänsä on mahtavaa se, että arkinenkin materiaali on aina täynnä todistusvoimaa omasta ajastaan.
Jännittävää seurata mitkä nykyelokuvan muodot säilyvät ja mitkä unohtuvat evoluution myötä. Itse olen kasvanut elokuvien parissa, joten liikkuva kuva isolla valkokankaalla pimeässä on minulle varmaan aina se peruskokemus, johon kaikki muu vertautuu.”
Mika Taanilan kaksi seuraavaa Oi maamme! -lyhytelokuvaa nähdään kesällä Kuopion Taidemuseon näyttelyssä, Areenassa ne julkaistaan lokakuussa. Ne sisältävätkin melkoisen yllätyksen katsojalle.
Teräväreunaisten siirtymämerkkien surullinen laulu.
Oi maamme! Linkit
- Lue Oi maamme! -ohjeet täältä!
- Arkistomateriaalit – tutustu paketteihin ja lataa!
- Pyhimyksen uusi biisi – lataa biisi ja videomateriaalit täältä!
- Sävellyspankki – kuuntele ja lataa musiikkeja!
- Äänitehosteet löydät tarvittaessa täältä!
- Kaikki valmiit videot – katso millaisia muut ovat tehneet!
- Lähetä valmis videosi täältä!
- Lue arkistomateriaalien ja Lii-Filmin taustoista!
