Hyppää pääsisältöön

Juha Hurme: Voi väsähtänyttä sukua!

juha hurme kolumnistikuva
juha hurme kolumnistikuva Kuva: Jyrki Valkama Juha Hurme

Herra Timo Toivonen kirjoitti Helsingissä ilmestyvän melko laajalevikkisen paikallislehden mielipideosastoon näin:

”Löysin Dostojevskin Rikos ja rangaistus –romaanin uuden suomennoksen vuodelta 2008. Lukeminen onkin rattoisaa verrattuna satavuotiaaseen edelliseen käännökseen. Saman tempun voisi tehdä myös vaikka Seitsemälle veljekselle. Sama teos nykysuomeksi voisi saada ihan uuden lukijakunnan. Muistakin klassikoista on uusia käännöksiä, joten tuskin Aleksis Kivi kääntyisi haudassaan.”

Timo Toivosen kannanotto virvoitti Marjut Klingan, Stadin slangi ry:n toiminnanjohtajan, ilmaisemaan tukensa ja lisäuudistusehdotuksensa samalla palstalla:

”Timo Toivonen on oikeassa siinä, että klassikkotekstit kannattaa kääntää uusiksi ja ehkä hieman lyhentää.

Samalla voisi miettiä, olisiko niitä päivitettävissä eli muunnettavissa nykyaikaan. Monet teokset – kuten Kalevala – eivät pelkällä käännöksellä muutu ymmärrettävämmiksi suurelle yleisölle.

Kalevalaa on jo slanginnettu eli muunnettu ymmärrettävämmäksi nykyjengille. Samoin Aleksis Kiven Seitsemän veljestä on slanginnettu ja lyhennetty.”

Voi väsähtänyttä sukua!

Toivonen ja Klinga ovat sikäli oikeassa, että maailmankirjallisuuden mestariteoksia pitää jatkuvasti kääntää uudelleen. Tämä ei johdu pelkästään nuoren suomen kirjakielemme muuttumisesta, mikä on elävän kielen elossa säilymisen edellytys, vaan myös siitä, että alkuperäisen teoksen koko semiosfääri muuttuu, kun perspektiivimme siihen vaihtaa kulmaa aikojen lipuessa eteenpäin.

Kannatan myös lämpimästi erilaisten jäntevien uustulkintojen tekoa, joissa klassikon rinnalle kirjoitetaan uusi, edellisestä inspiroitunut taideteos, joka avaa ja kommentoi alkuperäistä kirpeästi. Viime aikojen suosikkejani ovat olleet OMG Shakespeare! –sarjan teokset srsly Hamlet ja YOLO Juliet, joissa Shakespearen tragediat on esitetty some-kielellä ja –symboleilla tarkasti alkuperäisteosten rakenteita ja nyansseja kunnioittaen.

Tasokkaita esimerkkejä ovat myös Kai Niemisen versio Kalevalasta, Kalevala.nyt, jossa runoilija Nieminen kunnioittaa Lönnrotin eeposta ja suomalaista kansanrunoutta opastamalla meidät lempeän-viisaasti niiden arvoitusten ja rikkauksien tykö sekä Riina Katajavuoren Seitsemän veljeksen rinnalle rakentama nuoren nykynaisen näkökulma Männistön Venla. Ja tietenkin Mauri Kunnas on kouluttanut jo monet sukupolvet sarjakuvakoiriensa kekseliäin keinoin sekä Veljesten että Kalevalan ystäviksi.

Käännösten alalla haluan kehaista Sami Garamin Carl Barksin Aku Ankka –sarjojen slanginnoksia, joissa Barksin monisyinen dialogi liitelee juuri sinne, mihin se alunperin kuuluukin: nerokkaan kirjallisuuden kuolemattomien teosten laariin.

Aleksis Kivi nosti monipuolisella tuotannollaan, josta Seitsemän veljestä on vain osa, suomen alkeellisen kirjakielen lennokkaaksi, ilmaisevaksi sivistyskieleksi. Kielinero Kivi loi kieltä laatiessaan rytmikkään ja vivahteikkaan taidekielen, joka ei erityisesti jäljittele sen aikaisia suomen murteita. Kiven ”suomentaminen” kuulostaa hölmöläisten kulttuuripoliittiselta innovaatiolta.

Seitsemän veljeksen uusi, selkokielinen väännös, josta on ”tylsät” kohdat, kuten Aapon kertomukset, lyhennetty pois, ei ole Seitsemän veljestä ensinkään, vaan uusi teos, joka ei mitenkään voi korvata alkuperäistä. Samaa on sanottava Rikoksen ja rangaistuksen lyhennelmästä. Kivi ja Dostojevski olivat sattumoisin täsmälleen samanaikaiset, Venäjän keisarin alaiset kirjailijat. Heillä molemmilla on väkevää sanottavaa meille nykyisille ja tuleville polville aivan alkuperäisessä muodossa.

Suomalaisen kansanrunouden, ja Kalevalan sen myötä, taiteellinen lumo perustuu yli kaksituhatta vuotta sitten syntyneeseen ja hartaasti kehitettyyn ja harjoitettuun tapaan kohottaa hauska suomen kielemme nelipolviseksi, loppusoinnuttomaksi runomitaksi, jonka avulla painettiin kirjoitustaidottomassa kulttuurissa mieliin jännittävimmät ja viihdyttävimmät jutut sekä tärkeimmät myytit. Tämän maailmankin mitassa ainutlaatuisen runoperinnön korvaaminen nykykielisillä juoniselosteilla ja päivitetyillä muunnoksilla on silkkaa murhaa ja täystuhoa.

Jostain, en tiedä mistä, nousi mieleeni Kaarlo Uskelan, sadan vuoden takaisen runoilijan ja anarkistin viehättävä tekstinpätkä. Se on onneksi niin lujaa ja selkeää laatua, että se ei kaipaa selkoistuksia, typistyksiä eikä nykyistyksiä, vaan kommunikoi sanomansa aina ja ikuisesti sille suurellekin yleisölle:

”Moukka hallitsee maailmaa, moukka säätää ja rikkoo lakia, moukka saarnaa ja moukat kuuntelevat, moukka rähisee kadulla ja moukka korjaa hänet putkaan. Moukka määrää muodin ja maun. Moukka on kaikki kaikessa. Hän on yleinen mielipide, hän on kaikki.”

Kirjoittaja on Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman kolumnisti.

  • Hätä on tullut Karjalohjalle, mutta onneksi kyläläiset auttavat

    Maamme kirja 2017: Uusimaa

    Sakari Topelius perheineen vietti kesiä Karjalohjalla. Siellä hän myös viimeisteli Maamme kirjansa ja allekirjoitti kirjan esipuheen. Karjalohja oli Topeliukselle Uudenmaan helmi. Tänä päivänä karjalohjalaiset kiistävät Topeliuksen väitteen, jonka mukaan Karjalohjalla ei ole koskaan hallaa eikä hätää.

  • Siri Kolu: Niskavuoren Hetan Suomi

    Onko väärin olla tämän päivän Heta Niskavuori?

    Onko väärin olla tämän päivän Heta Niskavuori? Nykymaailmassa Heta ei olisi kylmä ja ylpeä Muumäen emäntä, vaan ehkä konsultti tai poliitikko. Näin pohtii kirjailija Siri Kolu, Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman kolumnisti.