Hyppää pääsisältöön

Pirjo Honkasalo, elokuvaohjaaja

Henkilökuva kansainvälistä tunnustusta laajalti saaneesta suomalaisesta elokuvantekijästä, joka ohjaa suvereenisti niin fiktiota kuin dokumenttia. Vuonna 2012 valmistunut tv-dokumentti kulkee Pirjo Honkasalon matkassa kotikulmilla Helsingissä, opetustöissä Terijoella sekä kuvauspaikoilla Pietarissa.

”Näyttää eläimen hiljaisuus ihmisessä ja samalla ihmisen salaisuus. Minusta tuntuu, että elokuvassa se on mahdollista. Ne ovat niitä ainoita tosia hetkiä joita joskus pystyy taltioimaan. Kaikki muu on tilkettä”, Pirjo Honkasalo sanoo.

Pirjo Honkasalo on fiktion ja dokumentin tekijä, ohjaaja ja kuvaaja, helsinkiläinen isoäiti ja taiteen maailmankansalainen. Hän oli Suomen ensimmäinen pitkän elokuvan (Pilvilinna, 1970) kuvannut nainen. Kuvaajaksi kouluttautuneesta Honkasalosta tuli ohjaaja Mikko Niskasen, Rauni Mollbergin ja Jörn Donnerin käytännön kouluissa. Pekka Lehdon kanssa hän ohjasi Suomen siihen asti kalleimman elokuvan, Lenfilmin kanssa tehdyn jättituotannon Tulipää (1980).

Honkasalo jätti 1980-luvun lopulla fiktiot pitkäksi aikaa. Dokumenttielokuviensa aiheet hän on löytänyt Suomen ulkopuolella: Virosta, Intiasta, Venäjältä, Japanista ja Tshetsheniasta. Melancholian 3 huonetta (2004) toi hänelle mainetta ja palkintoja mutta teki hänestä myös entistä aktiivisemman ihmisoikeuksien puolustajan. ”Olen ihmisenä poliittisempi kuin elokuvantekijänä”, Honkasalo sanoo.

Dokumentissa seurataan Honkasaloa Helsingissä niin oman kuin Gatajevin perheen parissa. Opetustehtävät vievät hänet Terijoelle (Zelenogorskiin), missä hän opettaa suomalaisille opiskelijoille dokumenttielokuvan tekoa suomalaisupseerien ja Otto Wille Kuusisen hallituksen käytössä olleessa, nyt romahtamisvaarassa olevassa talossa. Pietarissa Honkasalo kulkee Tulipään vanhoilla kuvauspaikoilla Nevajoen varrella. Tulennielijän (1998) Euroopan hän sen sijaan rakensi kotikulmilleen Helsinkiin.

”Dokumenttielokuvan tekemisessä maailma antaa sinulle koko ajan, pitää vain olla valpas ja herkkä että osaa jäsentää sitä. Fiktiivisessä elokuvassa taas purkaa muille sitä mitä on itse elänyt, siinä on monta miehistä roolia jotka pitää ottaa”, Honkasalo sanoo. ”Dokumenttien tekeminen on sen sijaan väkisinkin aika nöyrää työtä, ja kuvaamisessa vaaditaan naisellisia piirteitä.”

Dokumentin ohjaus Laura Joutsi ja Juha Suomalainen, haastattelut Kati Sinisalo. Tuottaja Marjaana Mykkänen / Yle Kulttuuri 2012.
Ensiesitys Teemalla 18.2.2012 Honkasalolle omistetun Teemalauantain avauksena.

Kommentit
  • Luontoilta jakoi luontotietoutta leppoisasti ammattitaidolla

    Alkuperäistä Luontoiltaa esitettiin 32 vuotta.

    Suomalaisten kontaktiohjelmien pioneeri Luontoilta aloitti lähetyksensä radiossa 26.huhtikuuta 1975. Vuodesta 1982 lähtien ohjelmaa esitettiin myös television puolella. Yleisön rakastamaa luonto-ohjelmaa tehtiin 32 vuoden aikana 519 jaksoa.

  • Ehyesti säröinen tv-elokuva Hiljaiset laulut kuvasi paikkaansa etsiviä nuoria

    Tuomas Sallisen elokuva valmistui vuonna 1994

    Vuonna 1994 esitetty Tuomas Sallisen tv-elokuva Hiljaiset laulut on vahvasti ajassaan oleva voimakas kuvaus nuorista, jotka ystävyydestä huolimatta kärsivät erilaisista vieraantuneisuuden tunteista. Vaikka tarina on rikkonainen eikä helppoja vastauksia ole, pysyy kertomus erinomaisesti koossa. Keskeisellä sijalla elokuvassa on sen äänimaisema.

  • Hiljainen poika tahtoo auttaa

    Nuori Jarmo Mäkinen teki roolin vähäpuheisena hyväntekijänä

    Jarmo Mäkinen tunnetaan miehekkään ja vähäpuheisen suomalaismiehen rooleista. Jo vuonna 1992 ilmestyneessä Hiljainen poika -lyhytdraamassa Mäkinen esittää vakavaa ja hiljaista, joskin myös herkkää ja empaattista sivustakatsojaa. Empatiasta Kari Paukkusen lyhytelokuva pitkälti kertookin. Mäkisen hahmo seuraa keskellä yötä, kun joukko nuoria remuaa yökerhon edustalla.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto