Hyppää pääsisältöön

Eduskunta sai lakiesityksen uudeksi Yle-laiksi

Lakiesitys on Arto Satosen Yle-työryhmän kesäkuussa 2016 ehdottamien linjausten mukainen.

Valtioneuvosto on tänään 2.3. jättänyt eduskunnalle lakiesityksen uudeksi Yle-laiksi.

Lakiesitys toteuttaa Satosen työryhmän yksimieliset linjaukset, muun muassa hallintoneuvoston roolista.

"Esitys on kesäisen parlamentaarisen ryhmän linjausten mukainen ja sellaisena odotettu", sanoo Ylen toimitusjohtaja Lauri Kivinen.

"En ole ollut aiemmin, enkä tämän esityksen myötä ole nytkään huolissani siitä, että poliitikot puuttuisivat journalistisiin sisältöihin, koska työnjako on sen suhteen selvä", Kivinen painottaa.

Ylen hallitus valmistelee yhtiön strategian, ja lakiesityksen mukaan yhtiön hallintoneuvosto hyväksyy sen.

Uudistettu Yle-laki hyväksytään eduskunnassa todennäköisesti viimeistään huhtikuussa.