Tervetuloa tutkimusmatkalle 500 vuotta sitten kuolleen Hieronymus Boschin eriskummalliseen maailmaan!
Uuden dokumenttielokuvan jälkeen katsellaan boschilaisia näkyjä 2010-luvulta Guillermo del Toron elokuvassa Faunin labyrintti.
Teemalauantai 4.3. klo 21.00–24.20. Molemmat ohjelmat ovat katsottavissa Areenassa 30 päivää.
500 vuotta sitten kuolleen hollantilaisen maalarin Hieronymus Boschin ainutlaatuinen taide ihastuttaa, kauhistuttaa ja ällistyttää yhä katsojia. Boschia juhlittiin vuonna 2016 suurnäyttelyillä sekä Boschin kotikaupungissa 's-Hertogenboschissa että Madridissa, jonka Prado-museossa sijaitsee Boschin kuuluisin maalaus, surrealististen kauhunäkyjen ja mielikuvituksellisuudellaan riemastuttavien kummajaisten täyttämä triptyykki Maallisten ilojen puutarha.
Juhlavuonna Boschista valmistui myös kaksi dokumenttielokuvaa, joista uudempi ja pitempi saa Suomen-ensi-iltansa nyt Teemalla. Espanjalainen, kotimaassaan teatterilevityksessä ollut Hieronymus Boschin unten puutarha (El Bosco, el jardín de los sueños) keskittyy Prado-museon ylpeyteen Maallisten ilojen puutarhaan. Hollantilaisten tekemä Bosch-dokumentti on luvassa Teemalta myöhemmin tänä vuonna.
Dokumenttielokuvassa Boschin näkyjä ja kuvia pohtivat muun muassa kirjailijat Salman Rushdie, Orhan Pamuk Laura Restrepo ja Cees Nooteboom, säveltäjä-pianisti Ludovico Einaudi, laulaja Renée Fleming, sarjakuvapiirtäjä Max sekä joukko historioitsijoita ja Boschin taiteen tuntijoita.
Uusi dokumentti Boschin 500 vuoden takaisista unimaailmoista ja helvettinäyistä saa Teemalauantaissa seuraa 2000-luvun hengenheimolaisesta, meksikolaisen Guillermo del Toron vuonna 2006 Espanjassa ohjaamasta tummasta fantasiaelokuvasta Faunin labyrintti (El laberinto del fauno). Espanjankielistä elokuvaa on aiemmin näytetty Suomessa kansainvälisellä englanninkielisellä nimellä Pan's Labyrinth.
Kolme Oscaria voittanut Faunin labyrintti kertoo todellisuuden tasolla Espanjan sisällissodan väkivaltaisista jälkivaiheista vuonna 1944. Elokuvan toinen taso liikkuu myyttisissä, fantastisissa labyrinttimaisemissa, joissa Boschin näyt saavat arvoistaan seuraa.
Teemalauantai 4.3.2017: Boschin maailma
Klo 21.00 Hieronymus Boschin unten puutarha (El Bosco, el jardín de los suenos), Espanja 2016. Dokumenttielokuva, ohjaus José Luis López-Linares.
Klo 22.25 Faunin labyrintti (El laberinto del fauno), Espanja 2006. Ohjaus Guillermo del Toro. Pääosissa Sergi López, Maribel Verdú, Ivana Baquero, Doug Jones, Ariadna Gil, Álex Angulo. (16)
Molemmat ohjelmat Areenassa 30 päivää.