Hyppää pääsisältöön

Doping-kerho leikki hiihtäjien terveydellä

marko niemi, tätä mieltä
marko niemi, tätä mieltä Kuva: Yle, Mot niemi

MOT:n toimitus on saanut melkoisen palauteryöpyn ohjelmasta ”Lahden kärähtäneet muistot”, jossa käytiin läpi Suomen hiihdossa parin vuosikymmenen aikana tapahtuneita doping-skandaaleja.

Melkoisen osan palautteesta ovat lähettäneet henkilöt, jotka ovat ihmetelleet miksi ”vanhoja asioita” yhä kaivellaan ja miksi ohjelma piti lähettää juuri uusien kisojen aikaan. Ohjelmassa sinällään on vastauksia näihin kysymyksiin.

Yksi ohjelmassa avaamaton syy on se, että doping-kulttuuria suomalaiseen hiihtoon tuoneet piirit ovat leikkineet suomalaisten hiihtäjien terveydellä.

Seurasin vuonna 2011 oikeudenkäyntiä, jossa puitiin uudelleen vanhaa hiihtoliiton ja Suomen Tietotoimiston välistä kiistaa.

Tuossa oikeudenkäynnissä kuultiin myös vuoden 2001 Lahden kisojen aikaisia hiihtoliiton lääkäreitä Pirkka Mäkelää ja Juha-Pekka Turpeista, jotka olivat syyttäjän keskeisiä todistajia.

Pirkka Mäkelän (joka oli jättänyt viikko ennen Lahden 2001 kisojen alkua irtisanoutumisilmoituksensa hiihtoliitosta) käsityksen mukaan osa Suomen hiihtomaajoukkueesta käytti Kari-Pekka Kyrön päävalmentajakaudella kasvuhormonia, epo-hormonia ja plasmalaajentajia. Mikään näistä ei ollut riskitöntä.

Plasmalaajentajien - kuten Hemohes - käyttöön liittyi Pirkka Mäkelän mukaan ”verenpaineen nousua ja infektioriski, elimistölle vieraan aineen aiheuttaman hengenvaarallisen allergiareaktion mahdollisuus”.

Epolla nostettiin urheilijoiden hemoglobiini riskirajoille, 200 tai yli. Jotta urheilija pääsi kisoissa starttiviivalle laskettiin ghemoglobiini-arvoja alemmas.

Hemoglobiinin noston riskit tiedostettiin ja siksi hemoglobiinin ylärajan raja-arvot miehille ja naisille otettiin 1990-luvun lopulla käyttöön. Kenenkään ei pitänyt joutua kuolemanvaaraan.

Epo-hormoni alkoi näkyä vasta myöhemmin 2000-luvulla testeissä menetelmien kehittymisen ansiosta.

Käräjäoikeuden istunnoissa tekemieni muistiinpanojen mukaan hiihtomaajoukkueen entinen hieroja Stefan Eklund kertoi todistajanaitiosta, että vuoden 1997 Trondheimin MM-kisojen jälkeen yhdellä suomalaishiihtäjällä tuli vakava aivoverenvuoto, joka vaati kaksi toimenpidettä.

”Itselleni on tullut vastaan hiihtäjän laskimotukos -90-luvun puolivälissä”, todisti puolestaan
maastohiihdon entinen päävalmentaja ja Lahden 2001 kisojen aikainen hiihtoliiton lääkäri Juha-Pekka Turpeinen.

Haastattelin tätä ohjelmaa varten Turpeista, joka kertoi, että ”riski liittyy kaikkiin näihin erityisolosuhteisiin, pitkiin matkoihin, pitkiin istumisiin, lentokoneessa happiosapaineet laskee, niin kyllä se niihin liittyy se konkreettinen riski”.

Suomen hiihtopiireissä on vuosia liikkunut tieto, jonka mukaan eräs suomalainen hiihtäjätähti olisi saanut hengenvaarallisen laskimotukoksen lentokoneessa paluumatkalla Japanista 1980-luvun lopulla eli huomattavasti aiemmin kuin mihin Turpeinen viittasi käräjillä. Tämän tarinan mukaan Turpeinen oli itse ollut mukana samassa koneessa.

MOT:lle on useasta lähteestä kerrottu kyseisen tunnetun urheilijan nimi. Turpeinen ei vahvistanut tarinaa.

Kasvuhormonia idästä

Hiihtäjien doping-aineita hankittiin 1990-luvulla pääosin läntisen Euroopan lääketehtaista. Käytetty kasvuhormoni oli synteettistä.

Sitä ennen ostomatkat suuntautuivat Neuvostoliittoon, josta salakuljetettiin muun muassa ihmisperäistä kasvuhormonia. Ihmisen aivolisäkkeestä eristetyn kasvuhormonin käytössä vaarana on saada Creutzfeldt-Jakobin tauti.

Englannissa on viimeisten tutkimusten mukaan raportoitu ainakin 240 Creutzfeldt-Jakobin tautitapausta kasvuhormoni-injektioiden seurauksena. Creutzfeldt–Jakobin tauti on kuolemaan johtava aivorappeumasairaus. Se vie hautaan yleensä vuodessa taudin puhkeamisesta.

Hyvinkääläinen neurologi Esko Kinnunen kertoi MOT:lle, että on tapauksia, joissa Creutzfeldt–Jakobin tauti on kehittynyt yli 40 vuotta kasvuhormoni-injektioiden jälkeen. Ihmisperäistä kasvuhormonia saaneen tartuntariski on brittiläistutkimusten mukaan 4,5 prosenttia eli varsin suuri.

Psykologian professori Markku Ojasen mukaan sokea urheilu-usko ja menestyksen pakko eivät vaivaa vain urheilijoita ja heidän tukijoukkojaan, vaan lähes koko Suomen kansaa.

Professori Ojanen Liiku oikein - voi hyvin kirjassa vuodelta 2001: ”Syyllisiä olemme me, jotka odotamme urheilijoilta menestystä, me, jotka olemme valmiit maksamaan suuria summia siitä, että saamme seurata heidän kilpailujaan”

Valitettavan moni doping-kulttuurin koekaniineina ollut on kokenut psyykkisiä oireita.

Marko Niemi