Hyppää pääsisältöön

Liian lihava salille? Vaakakapina selvitti, miten ylipainoisia kohdellaan kuntokeskuksissa

Vaakakapinan kapinajohtaja Jenny Lehtinen hymyilee iloisesti treenivaatteissa. Hänen takanaan kädet puuskassa hymyilevät Saara Sarvas ja Tytti Shemeikka.
Vaakakapinan kapinajohtaja Jenny Lehtinen hymyilee iloisesti treenivaatteissa. Hänen takanaan kädet puuskassa hymyilevät Saara Sarvas ja Tytti Shemeikka. Kuva: Yle, Mira Pelo kuntokeskukset

Aika moni kuntoilua aloitteleva pohtii, uskaltaako salille mennä tai kehtaako ryhmäliikuntatuntia edes harkita. Mitä jos siellä ei osaakaan tehdä mitään tai kunto loppuu kesken? Hävettää, ujostuttaa ja pelottaa. Vaakakapinan kuntokeskuskysely osoittaa, että huolenaiheet ovat turhia. Kuntokeskuksiin uskaltaa, kehtaa ja kannattaa mennä kaikkien siitä haaveilevien ja sitä haluavien. Kysely osoittaa, että kuntokeskuksissa vallitsee hyväksyvä ja kannustava ilmapiiri.

Se, että salilla treenaavat vain jo valmiiksi huippukuntoon viritetyt lihaskimput ja fitnessnaiset, eikä ryhmäliikuntatunneilla käy kuin huippu-urheilijataustaiset tehopakkaukset, on onneksi myytti. Kuntokeskuskyselyyn vastanneiden mukaan kuntokeskuksista löytyy monenmoista vartaloa ja ennen kaikkea monenlaisia ihmisiä. Kuntokeskuksissa treenaa tavallisia ihmisiä hyväksyvän ja ystävällisen ilmapiirin keskellä.

Tämä on sali, jonka tunnen oikeasti olevan tarkoitettu kenelle vaan! Asiakkaina on teinejä, eläkeläisiä, kehonrakentajia, painonpudottajia ja kaikkea siltä väliltä!― Vaakakapinan kuntokeskuskysely

Vaakakapinan kuntokeskuskyselyyn vastasi yli 300 kuntoilijaa, joilla oli suurimmaksi osaksi positiivisia kokemuksia kuntokeskusten ilmapiiristä. Hyvät kokemukset kumpusivat kuntokeskuksen työntekijöiltä saadusta positiivisesta ja kannustavasta palautteesta, ohjaajien motivoivasta ja iloisesta asenteesta sekä ystävällisestä palvelusta. Yhtälailla iloa tuottivat mukavat ja avuliaat kanssatreenaajat. Apua saa, kun pyytää ja ryhmäliikuntatunneilta löytyy jokaisen kunnolle sopivaa hikiliikuntaa.

Vaakakapinan kuntokeskuskyselyssä hyvien kokemusten joukkoon mahtui myös huonompia, mutta negatiiviset kokemukset olivat vähemmistössä. Vain muutamalla vastanneista oli kokemusta kanssatreenaajien arvostelevista katseista tai ulkonäköön kohdistuvasta ikävästä kommentoinnista.

Se, kun menin ensimmäisiä kertoja kuntosalille ja kanssakuntoilija sanoi minulle: "Laihduta ennen kuin tulet seuraavan kerran."

Tämänkaltaiset kommentit ja tilanteet saavat luonnollisesti aikaan pahan mielen ja pilaavat tunnelmaa. Jokainen ikävä kommentti tai katse on liikaa. Kenenkään ei pitäisi olla arvostelemassa toisia vaan mieluummin kannustamassa. Kuntoilu ja kuntokeskukset kuuluvat kaikille! Jokaisella kuntoilijalla on oikeus tuntea olonsa tervetulleeksi ja hyväksi.

Henkilökunta on keskuksissa asiakasta varten. Jokainen kuntoilija taas treenaa itselleen ja oman kuntonsa vuoksi. Hyvin usein kokeneet salilla treenaajat ovat myös avuliaita ja ystävällisiä. Se, jolla on oikeasti tarkoitus tehdä omaa treeniään, ei ole tullut käyttämään omaa aikaansa muiden arvostelemiseen. Juuri sitä itselle sopivinta kuntokeskusta valitessa kannattaa kysellä kokemuksia ystäviltä ja käydä paikan päällä tutustumiskäynnillä, ennen kuin ostaa vuoden jäsenyyden. Näin voi varmistaa, että valittu kuntokeskus on palveluiltaan ja hengeltään juuri se itselle kaikkein sopivin.

Aina iloinen vastaanotto, ihanat ohjaajat, paljon erilaisia vaihtoehtoja – jokaiselle jotain. Aina kuulen lähtiessäni myös kiitos ja hei.― Vaakakapinan kuntokeskuskysely

Hymy ja ystävällisyys ovat myyntivaltti niin ihmissuhde- kuin kuntokeskusmarkkinoillakin. Madalletaan yhdessä kynnystä astua kuntoilun pariin – kuntokeskuksissa, tanssisaleilla tai lenkkipoluilla. Ihan missä vain. Viedään kuntosaleille kaikenlaiset vartalot. Nautitaan liikunnasta ja tehdään hyvää itsellemme.

Grafiikka: Ohjeet hyvän mielen kuntoiluun: Pakkaa kamat. Mene kuntoilemaan. Tervehdi kanssatreenaajia. Kysy apua, jos et osaa. Auta, jos joku tarvitsee neuvoja. Ole ystävällinen kaikille. Keskity omaan treeniin, älä muiden ihmisten kokoon. Nauti.
Grafiikka: Ohjeet hyvän mielen kuntoiluun: Pakkaa kamat. Mene kuntoilemaan. Tervehdi kanssatreenaajia. Kysy apua, jos et osaa. Auta, jos joku tarvitsee neuvoja. Ole ystävällinen kaikille. Keskity omaan treeniin, älä muiden ihmisten kokoon. Nauti. Kuva: Yle, Mira Pelo grafiikka, vaakakapina

Vaakakapina puhuu maaliskuussa liikunnasta ja kannustaa jokaista löytämään oman lajinsa. Kun olet löytänyt oman lajisi, kerro se muillekin: #munlaji

Lopeta laihdutus, aloita elämä! Liity kapinajohtaja Jennyn joukkoihin Facebookissa. Vaakakapina laajentuu vuoden 2017 aikana verkosta niin televisioon kuin radioonkin.

Liikkuminen

  • Vaakakapina - kansanliike, joka mursi pikadieettien vallan

    Kenenkään ihmisarvo ei ole kiinni kehon koosta

    Vaakakapina veti lääkärit, ministerit, kuntokeskukset ja ikilaihduttajat mukaan rintamaan. Kampanja mursi läskimyyttejä ja haastoi purkamaan kehovihan kulttuuria. Kun ihminen pitää itsestään, hän alkaa haluta itselleen hyviä asioita.

  • Sadun joulukirje: "Ajattelen edelleen, että ihminen on ihana!"

    Olkaamme kanssalaisia, ehdottaa Satu Lähteenkorva

    Millainen kulunut kapinavuosi on ollut Vaakakapinan psykologi Satu Lähteenkorvan näkökulmasta? Tässä Sadun joulukirje! Rakkaat vaakakapinalaiset ja sen rohkeat tukijat, En ole haikealla mielin, en, vaikka kohdallani päättyy yksi vaihe kapinassa, kun tehtäväni asiantuntijan roolissa päättyy. Olen saanut oppia paljon, enemmän kuin arvaatkaan.

Uusimmat sisällöt - Vaakakapina