Hyppää pääsisältöön

Arktinen hysteria näyttää ihmisen marssilla kohti tuhoaan

Arktinen hysteria. Kuvassa Timo Torikka, Annika Poijärvi, Marja Salo, Petri Liski, Heikki Pitkänen, Tarja Heinula ja Taisto Reimaluoto.
Arktinen hysteria. Kuvassa Timo Torikka, Annika Poijärvi, Marja Salo, Petri Liski, Heikki Pitkänen, Tarja Heinula ja Taisto Reimaluoto. Kuva: Sakari Viita Suomen Kansallisteatteri,Atro Kahiluoto,arktinen hysteria

Arktinen hysteria alkaa täräyttävällä energialla. Kiiluvia katseita, kolisevaa biittiä, keinuvaa askellusta. Näyttelijät ovat kuin hurmoksessa soittava työmaa-orkesteri.

Atro Kahiluoto ja Juha-Pekka Hotinen ovat dramatisoineet näytelmätekstin Marko Tapion (1924-1973) romaanisarjan pohjalta. En ole lukenut kirjoja, mutta nyt osat 1-2 odottavat yöpöydälläni. Niitä ei ollut ihan helppo saada käsiinsä – ihmekös teosta on luonnehdittu unohdetuksi klassikoksi. Hotiselle ja Kahiluodolle kuuluu iso kiitos siitä, että tärkeä teos on nostettu puheenaiheeksi.

Tapio aikoi kirjasarjansa neliosaiseksi mutta tarina jäi kesken kirjailijan kuoltua. Ykkös- ja kakkososalla on hurmaavat nimet: Vuoden 1939 ensilumi. Sano todella rakastatko minua.

Hotinen ja Kahiluoto ovat tehneet salapoliisityötä sovituksensa eteen. He tutkivat kirjailijan jälkeensä jättämiä arkistoja, ja löysivät jotain, minkä ei tiedetty olevan olemassa: 116 liuskaa kolmannen osan käsikirjoitusta. Lisäksi löytyi kasa luonnoksia ja suunnitelmia. Tätä keskeneräistä materiaalia on hyödynnetty Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä nähtävässä esityksessä.

Kiiluvia katseita, kolisevaa biittiä, keinuvaa askellusta.
Arktinen hysteria. Kuvassa Timo Tuominen.
Harry Björkharryn (Timo Tuominen) työnä on tukkia pato. Hän on "ihminen vailla onnea, vailla jumalaa" Arktinen hysteria. Kuvassa Timo Tuominen. Kuva: Sakari Viita Suomen Kansallisteatteri,Timo Tuominen,arktinen hysteria

Esityksen alku lupaa maanläheistä, romuluista, pohjoista sykettä. Lupaus pitää koko ensimmäisen puoliajan ja osin toisenkin.

Sitten tulee muutos, tyylikäs, mutta ongelmallinen. Siitä myöhemmin lisää. Samalla varoitus: tämä kirjoitus sisältää juonipaljastuksia.

Tarinaa kuljettaa insinööri Harry Björkharry, jolla on mahdoton tehtävä. Eletään 1960-lukua. Pankkiiri-isän kotikylän koskeen rakennuttama patotyömaa vuotaa. Aikaa on niukalti, valtaisat vesimassat uhkaavat vyöryä yli kotien, peltojen, teiden. Kaiken kukkuraksi työväki lakkoilee maksamattomien palkkojen tähden. Insinööri ei pysty tukkimaan patoa yksin. Lakkolaisia ei kiinnosta: viina virtaa, huudot raikuvat, uhma nousee.

Timo Tuominen on mahtava Björkharryn roolissa: hän ilmaisee karhean sielukkaasti niin kilttiluontoisen insinöörin kamppailun, turhautumisen kuin rakkaudenkaipuunkin.

Tarinaa rytmittää mystinen 20 minuutin odotus. Björkharry etsii ratkaisua soittamalla rikkaalle äidilleen. Puhelun tilaus kestää 20 minuuttia. Sen verran insinööri antaa itselleen aikaa saada lakkolaiset auttamaan vuotavan padon tukkimisessa. Sitten on liian myöhäistä.

Arktinen hysteria. Kuvassa Heikki Pitkänen, Annika Poijärvi, Taisto Tuominen, Timo Torikka ja Tarja Heinula.
Harry Brjörkharryn isä lapsena, lähdössä hiihtäen kouluun. Annika Poijärvi, Taisto Reimaluoto ja Timo Torikka. Arktinen hysteria. Kuvassa Heikki Pitkänen, Annika Poijärvi, Taisto Tuominen, Timo Torikka ja Tarja Heinula. Kuva: Sakari Viita Suomen Kansallisteatteri,arktinen hysteria

Aika näyttämöllä on kerroksellista. Björkharry vie katsojan padon ääreltä suvun, seudun ja Suomen historiaan: omaan lapsuuteensa, isänsä lapsuuteen, Toiseen maailmansotaan, aina sisällissotaan ja 1800-luvun lopulle saakka. Isoisä oli köyhä mylläri, isä pankinjohtaja, poika täysi kaupunkilainen.

Kylän ihmiset ja heidän suhteensa eivät ole olemassa vain nykyhetkessä. Patotyömaalla kiehuvat tunteet saavat voimaa vanhempien ja isovanhempien väkivaltaisista kohtaloista. Kiistojen syyt vaihtuvat, valtasuhteet taustalla säilyvät.

Kahiluodon ohjauksessa ajan monitasoisuus on koko ajan läsnä, ketterästi, juohevasti, selkeästi. Jännite kasvaa, elämä virtaa milloin verisenä, milloin hellänä.

Näyttelijäensemble kertoo tarinaa yhdessä, kaikki sykkivät samassa pulssissa. Tarjolla on kertakaikkiaan pysäyttävän hienoa näyttelemistä. Ja esitys on sitä paitsi erittäin hauska!

Kaikki sykkivät samassa pulssissa.
Arktinen hysteria. Kuvassa Marja Salo ja Timo Tuominen.
Marja Salo on häkellyttävän intensiivinen näyttelijä. Tässä insinööri Björkharry (Timo Tuominen) tanssittaa kaunista rakastettuaan (Salo) Arktinen hysteria. Kuvassa Marja Salo ja Timo Tuominen. Kuva: Sakari Viita Suomen Kansallisteatteri,arktinen hysteria

Itseeni kovimmin kolahti kohtaus, jossa juopuneet lakkolaiset marssivat rivissä ja huutavat: lakko! Lakko! Lakko! Tuho lähestyy, Harry Björkharryn epätoivo kasvaa. Mikseivät työläiset tajua, että heidän talonsa, heidän perheensä ne ovat jotka vesimassojen alle jäävät? Miksi tapella yhdestä palkasta, kun seuraavana hetkenä on vaarassa menettää kaiken?

Analogia kiihtyvän ilmastonmuutoksen keskellä elävään ihmiskuntaamme on vatsaakivistävän suora. Samassa moukkien jonossa mekin huudamme, pidämme meteliä saavutetuista eduista, tarraudumme elämäntapaan jonka tiedämme mahdottomaksi, kuolettavan vaaralliseksi elämälle tällä planeetalla. Jää sulaa, vesi nousee, maa kuivuu, mutta meillä on muuta mielessä.

Poistun väliajalle todella innoissani, kovien odotusten kera.

Arktinen hysteria. Kuvassa Taisto Reimaluoto.
Viki Björkharry, Harryn isä (Taisto Reimaluoto). Arktinen hysteria. Kuvassa Taisto Reimaluoto. Kuva: Sakari Viita Suomen Kansallisteatteri,arktinen hysteria

Jälkimmäinen puoliaika jättää kuitenkin ristiriitaisen olon. Tarina, niin kuin Marko Tapio sen on kirjoittanut, loppuu toisen puoliajan edetessä. Kokonaista kertomusta ei enää ole. On vain muistiinpanoja, lippusia ja lappusia, eriasteisia suunnitelmia.

Kahiluoto ja Hotinen ovat valinneet avoimen tien. Keskenjääneen romaanin arvoitus otetaan osaksi esitystä. Toki esitetyn kertomuksen fiktiivisyyteen on viitattu näyttämöllä pitkin matkaa, ohimennen, kevyesti. Nyt näyttelijät plaraavat näyttämöllä A4-nivaskoita, etsivät vihjeitä kertomuksen etenemisestä. Kirjailija Marko Tapio ilmestyy näyttämölle. Näyttelijät arvailevat, kertovat mitä voivat.

Pato, insinööri Björkharry ja lakkoilevat kyläläiset, kylmäsieluinen pankkiiri-isä ja insinöörin kommunistiheila ovat enää fragmentteina olemassa.

Keskenjääneen romaanin arvoitus otetaan osaksi esitystä.

Ratkaisu on tosi, elegantisti toteutettu, runollinen ja teatterillinen, arvostan sitä.

Mutta mutta. Ongelmia minulle katsojana syntyy siitä, että Marko Tapion romaanin olemassaolo tai olemattomuus ei kiinnosta minua, siinä teatterikatsomossa istuessani, oikeastaan ollenkaan. Minua kiinnostaa pato! Sortuuko se? Miten kylän käy? Vastaako äiti puhelimeen? En kykene vaihtamaan näkökulmaa. Elin täysillä mukana vuotavan padon ympärille kudottua suurenmoista tarinaa. Nyt näyttämöllä aukeava uusi stoori keskenjääneestä romaanista ja kutkuttavasti löytyneistä muistiinpanoista ei saa napattua minua mukaansa.

Ja niin käy: esityksen intensiteetti väsähtää, jännite liukenee, tarinan tiukka ote minusta hapertuu.

Poistun Arktisesta hysterian katsomosta ristiriitaisissa tunnelmissa. Vaikuttuneena, hämmentyneenä, oudon ontto olo sisälläni.

Arktinen hysteria. Kuvassa Timo Tuominen.
Kirjailija Marko Tapiota esittää Petri Liski. Arktinen hysteria. Kuvassa Timo Tuominen. Kuva: Sakari Viita Suomen Kansallisteatteri,arktinen hysteria

Kansallisteatteri: Arktinen hysteria. Perustuu Marko Tapion romaanisarjaan.
Ohjaus Atro Kahiluoto, dramatisointi Juha-Pekka Hotinen ja Atro Kahiluoto. Dramaturgi Aina Bergroth, lavastus- projisointi- ja pukusuunnittelu Reija Hirvikoski, valosuunnittelu Ville Virtanen, äänisuunnittelu Juhani Liimatainen, naamioinnin suunnittelu Tuire Kerälä. Rooleissa Tarja Heinula, Petri Liski, Heikki Pitkänen, Annika Poijärvi, Taisto Reimaluoto, Marja Salo, Timo Torikka ja Timo Tuominen. Ensi-ilta 1.3.2017.

Ohjaaja Atro Kahiluodon haastattelu Kultakuumeessa:

Päivitys 6.3.2017: audiolinkki lisätty.

Penkkitaiteilija

Kommentit
  • Kissa on arvaamaton anarkisti Lassi Hyvärisen runoteoksessa

    Tuuli ja kissa -teos on Tanssiva karhu -palkintoehdokas

    Musiikki muuttuu Lassi Hyvärisen päässä kuviksi ja sanoiksi. Nyt niistä kehkeytyi teos, jota leimaa kissan arvaamattomuus. Mukana on aimo annos anarkismia. Runoilijan mieleen ilmestyi välähdys: kissa keskustelee tuulen kanssa. Siinä olivat aihio ja perusta Lassi Hyvärisen kertovalle ja säemuotoiselle runoteokselle.

  • Helsinki Lit 2018 suorana Ylen kanavilla

    Suorat lähetykset Teemalla & Areenassa pe 25. ja la 26.5.

    Neljättä kertaa järjestettävä Helsinki Lit -kirjallisuusfestivaali näkyy suorina lähetyksinä Teemalla sekä Areenassa perjantaina ja lauantaina 25. ja 26.5.2018. Tv-lähetykset ovat myös pysyvästi katsottavina Areenassa jälkikäteen.

  • Miksi miehet eivät lue kirjoja?

    Jos ei lue fiktiota, ei opi erottamaan faktaa ja fiktiota.

    Jotkut miehet jopa ylpeilevät sillä, etteivät ole lukeneet yhtäkään kirjaa. Mistä on syntynyt kumma ajatus, että kaunokirjallisuuden lukeminen on feminiinistä? Lukaisin muina naisina Ville Elorannan ja Jaakko Leinon mainion suomen kieltä käsittelevän kirjan Sanaiset kansiot.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Kissa on arvaamaton anarkisti Lassi Hyvärisen runoteoksessa

    Tuuli ja kissa -teos on Tanssiva karhu -palkintoehdokas

    Musiikki muuttuu Lassi Hyvärisen päässä kuviksi ja sanoiksi. Nyt niistä kehkeytyi teos, jota leimaa kissan arvaamattomuus. Mukana on aimo annos anarkismia. Runoilijan mieleen ilmestyi välähdys: kissa keskustelee tuulen kanssa. Siinä olivat aihio ja perusta Lassi Hyvärisen kertovalle ja säemuotoiselle runoteokselle.

  • Onko onnellisuuden tavoittelu turhanpäiväistä ja omissa tunteissa vellominen itsekeskeistä?

    Onko yksilökeskeisyys vienyt meidät kauemmas toisistamme?

    Onnellisuuden ajatellaan olevan jokaisen omalla vastuulla. Mutta mihin se johtaa? KulttuuriCocktail kutsui kaksi taiteilijaa, käsikirjoittaja ja teatteriohjaaja Akse Petterssonin sekä laulaja-lauluntekijä Yonan, puhumaan tunteista, itsekeskeisyydestä ja taiteesta. Elämme yksilökeskeisessä kulttuurissa, jota syytetään usein myös itsekeskeisyydestä.

  • Aivoverenvuoto ei lopettanut sarjakuvataiteilijan luomistyötä

    Realistista sarjakuvaa rohkeasti omasta elämästä

    Tamperelainen sarjakuvapiirtäjä Tiitu Takalo on kehittänyt jännittävän reseptin tekemiselleen. Sarjakuva loikkaa omasta rakastumisesta ja kodin remontoimisesta Tampereen historiaan ja kuluttamisen ideologiaan. Takalo ei myöskään kaihda kertoa omasta vakavasta sairastumisestaan ja masennuksestaan.

  • Koreografi Hanna Brotherus: Rakkaus tanssiin on pitänyt minut hengissä

    Tanssi avaa kehoon koteloituneet muistot

    Viisikymmentä vuotta täyttävä koreografi Hanna Brotherus on aina rakastunut tanssia. Kun hän oli nuoruudessaan katsomassa balettiesityksiä, hän itki lähes aina. Kaipaus tanssin pariin oli niin kova. Vaikka tie ammattilaisuuteen oli mutkainen, elämäntyö tanssin parissa toteutui lopulta.

  • Helsinki Lit 2018 suorana Ylen kanavilla

    Suorat lähetykset Teemalla & Areenassa pe 25. ja la 26.5.

    Neljättä kertaa järjestettävä Helsinki Lit -kirjallisuusfestivaali näkyy suorina lähetyksinä Teemalla sekä Areenassa perjantaina ja lauantaina 25. ja 26.5.2018. Tv-lähetykset ovat myös pysyvästi katsottavina Areenassa jälkikäteen.

  • Miksi miehet eivät lue kirjoja?

    Jos ei lue fiktiota, ei opi erottamaan faktaa ja fiktiota.

    Jotkut miehet jopa ylpeilevät sillä, etteivät ole lukeneet yhtäkään kirjaa. Mistä on syntynyt kumma ajatus, että kaunokirjallisuuden lukeminen on feminiinistä? Lukaisin muina naisina Ville Elorannan ja Jaakko Leinon mainion suomen kieltä käsittelevän kirjan Sanaiset kansiot.

  • Avaruusromua: Miltä järvi kuulostaa?

    Miltä kuulostaa puolentoista metrin syvyydessä jään alla?

    Miltä kuulostaa puolentoista metrin syvyydessä jään alla? Vuodenajasta välittämättä Avaruusromussa lähdetään jäälle, kairataan jäähän reikä ja lasketaan mikrofoni veteen. Jäänalainen äänimaailma on outo ja kiinnostava, ehkä myös hieman pelottava. Esa Kotilainen hankki muutama vuosi sitten hydrofonit eli vedenalaiset mikrofonit, ja niin alkoivat veden äänet muuttua musiikiksi. Toimittajana Jukka Mikkola. Vuodenajasta välittämättä Avaruusromussa lähdetään jäälle, kairataan jäähän reikä ja lasketaan mikrofoni veteen. Jäänalainen äänimaailma on outo ja kiinnostava, ehkä myös hieman pelottava. Esa Kotilainen hankki muutama vuosi sitten hydrofonit eli vedenalaiset mikrofonit, ja niin alkoivat veden äänet muuttua musiikiksi. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Peloista pahin

    Lapsen menettäminen on äidin ja isän peruspelko.

    Pelko lapsen menettämisestä on jokaisessa vanhemmassa. Tämä teksti on tutkimusmatka tuohon pelkoon.

  • Teeman kesän elokuvat 2018

    Musikaaleja, Kieślowskia, Tati ja De Niro...

    Teeman kesän elokuvissa mm. musikaaleja, Kieślowskia, Tatia... Elokuvia neljänä iltana viikossa ja Areenassa koko ajan!

  • Avaruusromua 28 vuotta: Betonisen aikakauden muistomerkit

    Avaruusromua 28 vuotta: uutta suomalaista musiikkia!

    Sammaleen peittämä autonromu, ruosteinen laiva, autio talo ja hylätty huoltoasema ovat kauniita ja pelottavia. Ne muistuttavat ihmisen katoavaisuudesta. Ne hajoavat hitaasti osaksi luontoa. Miksi hylättyihin paikkoihin ja esineisiin liittyy niin paljon kiinnostavaa? Mitä ne kertovat meille? Avaruusromun 28-vuotisjuhlan syntymäpäivälähetyksessä kuunnellaan ennenkuulumatonta suomalaista musiikkia. Areenassa on tarjolla myös VJ Indigon toteuttama ainutkertainen visuaalinen versio tästä lähetyksestä. Toimittajana Jukka Mikkola.