Hyppää pääsisältöön

Nura Farah: Kuinka sanoin häpeälleni hyvästit

Kirjailija Nura Farah katsoo ikkunasta ulos
Kirjailija Nura Farah Kirjailija Nura Farah katsoo ikkunasta ulos Kuva: Dorit Salutskij Nura Farah,kirjailijat

Saavuin Suomeen vuonna 1993. Matkaani tänne mahtui paljon itkettyjä öitä, mutta myös valtavasti ilon hetkiä. Oleskeluluvan saaminen ei ollut itsestäänselvyys ja sen odottaminen kesti minulla vuoden.

Samaan aikaan moni perhe sai kielteisen päätöksen. Moni lähti yön pimeyteen, piileskelemään metsissä, kunnes poliisit tulivat ja lähettivät heidän kohti tuntematonta ja pelkoa. Juuri pelkoa he olivat Suomeen paenneet. Lapset kirjoittivat koulussa kirjeitä viranomaisille anoen armoa ja perheilleen oleskelululupaa.

Tanssin itsekseni keväisen auringon alla ja lupasin vastalahjaksi oman rakkauteni Suomelle

Minä istuin pulpetissa nenä kiinni kirjassa ja opettelin sanomaan “mitä kuuluu”. Ä-kirjaimen ääntäminen oli vaikea. Kaikki oli uutta ja pelottavaa. Pelko muuttui iloksi vasta silloin, kun poliisit saapuivat ovellemme sanoen ne sanat, jotka jokainen pakolainen toivoo kuulevansa: “Onneksi olkoon. Teille on myönnetty oikeus jäädä Suomeen.” Olin kiitollinen, että Suomi päätti antaa minun jäädä tänne. Tanssin itsekseni keväisen auringon alla ja lupasin vastalahjaksi oman rakkauteni Suomelle. Olin kiitollinen. Olimme turvassa.

Häpeän tunne hiljensi minut.

Pian alkoi koulu Helsingin Kontulassa. Yläaste kului solvauksia kuunnellessa. Eräs poika jäi mieleeni erityisellä tavalla. Hän hoki aina, kuinka mustat afrikkalaiset eivät hänen mielestään olleet yhtä älykkäitä kuin valkoiset eurooppalaiset. Pojalla oli pakottava tarve lukea Afrikkaa käsitteleviä kirjoja. Eräänä päivänä hän tuli koulun käytävällä minua vastaan huutaen “ensin te afrikkalaiset tappelette keskenänne ja sitten te tulette häiriköimään tänne Suomeen”. Olin hämmentynyt. Häpeän tunne hiljensi minut.

Kiusaajien sanat saivat minut epäilemään itseäni. Tunsin valtavaa syyllisyyttä joka kerta, kun joku ihonväriltään tumma ihminen teki rikoksen. Minkä tahansa rikoksen. Tunsin häpeää asioista, joihin en pystynyt itse vaikuttamaan. Viisitoistavuotiaana harkitsin vakavasti lähteväni kaduille vahtimaan nuoria ulkomaalaisia miehiä, koska kun he syyllistyivät rikoksiin, jouduin minä aina kärsimään koulussa.

Kirjoista tuli ystäviäni silloin, kun muut käänsivät minulle selkäänsä.

Onneksi kaupunginkirjasto tarjosi minulle lohtua. Kirjoista tuli ystäviäni silloin, kun muut käänsivät minulle selkäänsä. Luin Bodie Thoenen kirjoittaman Eurooppa-kronikan. Kirjasarja kertoo Saksan natsi-hallinnosta ja juutalaisten ahdingosta. Oli vapauttavaa oppia lukemastani, että kaikki kansat ovat tehneet omat virheensä. Lopulta juuri kirjallisuus johdatti minut ulos ahdistavasta häpeäntunteestani.

Kokemastani huolimatta ajattelen, että rakkauteni Suomea kohtaan on ollut molemminpuoleista. Opettajani koulussa rohkaisivat minua, kuten myös minuun luottavat ystäväni. On mahdollista, että rasismin kokenut ihminen voi voittaa ikävät kokemuksensa ja eheytyä uudelleen, mutta se vaatii paljon aikaa ja paljon luottamusta.

Kun Suomessa puhutaan rasismista, on tärkeää muistaa silloin myös niitä hyviä asioita, joissa Suomi on onnistunut. Suvaitsevaisuus on läsnä: päivittäin tapaan ystävällisiä ihmisiä, jotka auttavat minua nostamaan lastenvaununi bussiin.

Kommentit
  • Kuinka sitä ollaan hyvä mies, Juha Itkonen?

    Opiskelijan ja kirjailija kirjeenvaihto miesten kesken

    Kirjoitin intiimin kirjeen, jonka pääsisältö on seksi, ja lähetin sen kirjailija Juha Itkoselle. Sitten odotin. Pelkäsin kasvojen menetystä monta pitkää päivää. Sitten Juha vastasi. Onneksi hän osoittautui hyväksi mieheksi.

  • Elina Hirvonen: Nationalismin edessä tarvitaan radikaalia mielikuvitusta

    Mikä on ihmisen ja maailman suhde

    Vastaus Eurooppaa ja ihmisoikeuksia horjuttavaan liikehdintään ei voi olla teknokratia tai hiljaisuus, vaan radikaali mielikuvitus. Ympäristökriisi, automatisaatio ja tekoälyn kehittyminen haastavat tulevaisuudessa yhä suuremmalla voimalla käsityksemme siitä, mitä on olla ihminen tässä maailmassa, kirjailija Elina Hirvonen kirjoittaa kolumnissaan.

  • Olisiko maailmanloppu mahdollista välttää scifin avulla?

    Pilkun jälkeen -ohjelman päätösjaksossa katsotaan kauas.

    Pilkun jälkeen katsoo päätösjaksossaan kauas. Scifi ja fantasia käyvät realistisen suomalaisen romaanikirjallisuuden kimppuun ja luovat uusia tulevaisuudenkuvia. Keskustelemassa ovat rap-artisti ja runoilija Paperi T eli Henri Pulkkinen, kirjailija-dokumentaristi Elina Hirvonen ja kirjailija Anu Kaaja.

  • Ajavatko pienoisromaanit tiiliskivien ohi? Haastattelussa Anu Kaaja

    Kirjailijoita kunnioitetaan enemmän kuin käsikirjoittajia

    Kirjailija-käsikirjoittaja Anu Kaaja arvelee kirjallisuuden kentän monipuolistuvan jatkossa. Kaunokirjallisuuden ensisijaisena haasteena hän näkee muutoksen ihmisten ajankäytössä. Teksti: Emmi Ketonen Anu Kaajan helmikuussa ilmestynyt ensimmäinen romaani Leda sijoittuu 1700-luvun Ranskaan.

Kirjojen Suomi