Kun Verna, 27, katsoo kelloa, hänen mieleensä ei tule aika, vaan pelko. Verna kärsii pahasta unettomuudesta. Kun unettomuus tulee, aika tuntuu loputtomalta. Uhalta.
Verna on syönyt unilääkkeitä jo yksitoista vuotta, 16-vuotiaasta. Paha unettomuus iskee noin kerran vuodessa. Pelko on kuitenkin läsnä aina.
- Aina miettii, että nukahtaako tänään. Nukkumaan meno ei ole koskaan tavallista, huoletonta. Unettomuudesta on tullut jo osa minuutta. Ajattelen, että se on jotain pysyvää, luonteenpiirre. Ihmiset ei kuitenkaan aina tajua, mitä se tarkoittaa, hän sanoo.
Unettomuus ei ole Vernalle vain kattoon tuijottelua ja turhautumista. Se on jotain paljon pahempaa.
- Kun valvoo monta yötä putkeen, elimistö hajoaa. Ei pysy pystyssä, lihaksia särkee, puhe takkuaa. Ja tulee hirveä ahdistus, joka kumpuaa jostain tosi syvältä.
Mikä se nyt mättää, miksi et nuku, äiti ja isä sanovat aina.
Verna kärsii unettomuudesta jo pienenä lapsena. Joskus hän valvoo kaksikin yötä putkeen. Vanhemmat ovat ymmällään.
- Mikä se nyt mättää, miksi et nuku, äiti ja isä sanovat aina, hän kertoo.
Verna on kova huolehtija. Aina joku asia ahdistaa. Illalla ahdistus kasvaa jättimäisiin mittoihin, eikä uni tule. Ajatuskin nukkumaanmenosta tai kellon katsomisesta pelottaa. Vanhemmat kokeilevat kaikkea. Lämmintä maitoa, yrttivalmistetta, pimeyttä, läsnäoloa. Kun isä ottaa kellon pois seinältä, eikä sekään auta, he aavistavat, että kyse on jostain suuremmasta.
Ensimmäinen pahin hetki tulee, kun Verna on 16, lukion ekalla. Kelloa hän ei enää katso enää. Hän valvoo neljä yötä putkeen, eikä elimistö kestä. Silmistä puhkeaa verisuonia ja hänen on vaikea pysyä pystyssä. Verna soittaa kouluun ja sanoo, että on kipeä. Unettomuus tuntuu sanana liian keveältä. Sitten hän menee päivystykseen.
- Vieläkään en yleensä heti sano, että en ole saanut nukuttua. Monelle se ei merkitse mitään, hän sanoo.
Verna saa lääkkeitä ja pääsee terapiaan. Kun uni vihdoin tulee, se tuntuu ihanalta ja samalla jotenkin tyhjältä. Terapiassa etsitään unettomuuteen syytä. Verna ei osaa sanoa mitään yksittäistä. Vyyhti alkaa kuitenkin hiljalleen purkautua. Unettomuuden keskeltä löytyy herkkä, varovainen, tunnollinen nuori nainen. Sellainen, joka ahdistuu helposti ja jää miettimään asioita. Myöhemmin Vernalla todetaan epävakaa persoonallisuushäiriö.
- Olen todella herkkä ja stressaannun kauheasti. En siitä koskaan parane, olen aina elänyt niin. Vasta nyt olen saanut nimen sille, hän sanoo.
Unettomuus pysyy kurissa lääkkeillä ja terapialla. Verna kirjoittaa ylioppilaaksi ja pääsee opiskelemaan. Opintojen ohessa hän tekee töitä. Täysin poissa unettomuus ei kuitenkaan pysy. Opinnot viivästyvät ja töistä on pidettävä sairauspäiviä. Pahin iskee noin kerran vuodessa ja sitä Verna pelkää, melkein joka ilta.
- Työterveyslääkäri sanoo, että jos ei saa unta, pitää mennä laitokseen. Se on pelottava ajatus, vaikka tiedän, että monella on niinkin, hän sanoo.
Jo aamulla pelottaa, kun ajattelen iltaa.
Unilääkkeitä Verna ei uskalla jättää. Sillä yksikin nukkumaton yö riittää.
- Kierre alkaa heti. Tulee paine nukkumaanmenosta, pelko ja ahdistus. Jo aamulla pelottaa, kun ajattelen iltaa, hän sanoo.
Verna syö kahdenlaisia lääkkeitä: koko ajan otettavia miedompia ja tarvittaessa otettavia vahvempia. Miedommat toimivat myös mielialalääkkeitä.
- Tuntuu oudolta ajatella, että muut täällä nukkuvat luonnollista unta joka yö.
Kun unettomuus iskee, on elämä siinä. Valvomisessa, olemisessa, hengissäpysymisessä.
- Ei voi ajatella, että lähtisi liikkeelle, se olisi mahdotonta. Pystyssä pysyminenkin on vaikeaa. On myös lihaskipua, hikoilua, kokonaisvaltainen kauhea fiilis.
Apua Verna hakee myös YTHS:ltä ja työterveydestä. Se, että takana on pitkä hoitohistoria, auttaa. Asia otetaan vakavasti. Joskus mieleen hiipii ajatus siitä, millaista elämä olisi ilman lääkkeitä. Sitten se kaikkoaa.
- Pitäisi olla sopiva elämäntilanne, että uskaltaisi kokeilla. Tuntuu, että ilman lääkkeitä pitäisi olla niin erilainen ihmisenä. Tämä maailma, työ ja opinnot luovat paineita, ja välillä olen hajonnut niiden alle. Välillä tuntuu, että on ihan mahdotonta stressiherkille ihmisille kuten minä.
Hankalat elämäntilanteet, stressi ja muutokset ovat erityisen vaikeita tilanteita. Sellainen tulee marraskuussa 2016, kun Vernan äiti kuolee.
- Nyt on vähän surkea elämäntilanne. Se tuntuu. Onneksi sain vahvempia lääkkeitä, ilman niitä en olisi uskaltanut olla. Nukkumisen suhteen tilanne on aika rauhallinen.
Tänä vuonna Verna on nukahtanut joka ilta.
