13-vuotiaana, murrosiän kynnyksellä, olin totinen ja hiljainen tyttö. Olin ujo ja epävarma, ja kasvoin naiseksi kompastellen ja itseäni häveten.
Tai oikeammin: kasvoin kompastellen ja häveten. Itseäni häpeämättömäksi naiseksi kasvoin vasta kolmevitosena.
Jos voisin, haluaisin palata ajassa taaksepäin, ja tavata 13-vuotiaan itseni. Minulla olisi hänelle paljon asiaa.
Haluaisin sanoa hänelle, että vaikka hänestä tuntuu, ettei kukaan häntä huomaa, niin eräänä päivänä hän tuntee tulevansa nähdyksi. Sanoisin hänelle, että vaikka hän juuri nyt toivoo olevansa näkymätön, hänelle koittaa aika, jolloin nähdyksi tuleminen ei satuta, vaan tuntuu hyvältä.
Toivoisin nuoren itseni ymmärtävän, että erilaisuus ei ole virhe.
Tahtoisin hänen tietävän, että vertailu kuuluu nuoruuteen. Sen kautta rakennetaan minäkuvaa. Kuka minä olen ja kuka en ole. Mitä minuun kuuluu, mitä minuun ei kuulu. Mutta toivoisin nuoren itseni ymmärtävän, että erilaisuus ei ole virhe.
Haluaisin sanoa 13-vuotiaalle itselleni, että vartalon rakenne on syntymälahjaksi saatu. Aikuisella minulla on edelleen se sama rakenne kuin murrosiässä: jalat ovat paksut, kädet ovat naisen käsiksi isokokoiset, enkä tule muuttumaan siroksi koskaan. Eikä se haittaa. Haluaisin hänen tietävän, että aikuisena hän vetää jalkaansa tiukat farkut ylpeänä reisilihaksistaan, ja katsoo hyväksyen käsiään, jotka ovat vahvat, ja kykenevät moniin taitaviin asioihin - tärkeimpänä kaikesta ne osaavat pitää toista ihmistä hyvänä.
Pidä ryhti suorana, katse korkealla, ja kanna vartalosi ylpeydellä.
Kun hän katsoo isovarpaitaan, joita hän pitää kummallisen muotoisina ja rumina, haluaisin kertoa hänelle, että eräänä päivänä hän näkee täysin samanlaiset varpaat omalla lapsellaan. Silloin ne näyttävät täydellisiltä.
Haluaisin sanoa 13-vuotiaalle itselleni, että älä häpeä rintojesi kasvamista tai lantion muodostumista. Sinusta tulee nainen, iloitse siitä. Pidä ryhti suorana, katse korkealla, ja kanna vartalosi ylpeydellä. Opettele näkemään itsesi ainutlaatuisena ja arvokkaana, sillä sinä olet sitä!
Katso itseäsi peilistä niin kauan, että näet siellä kauniin tytön. Olet maailman ainoa sinä. Ja se, että näet itsesi arvokkaana, auttaa sinua pitämään puolesi elämässä. Sinua pitää kohdella hyvin.
Muista, tyttö pieni, että mikään ei kaunista ihmistä niin kuin se, että kantaa itsensä pää pystyssä.
Sinua pitää kohdella hyvin.
Haluaisin sanoa 13-vuotiaalle itselleni, että ne piirteet, joita hän luulee virheiksi, ovat juuri niitä, joita aikuisena hänessä kehutaan. Pyöreät, korkeat posket, pieni Muumilaakson hahmolta lainattu nenä, nukkemaiset pusuhuulet, hieman aasialaistyyppiset silmät ja korkeat kulmat. Kaikki ne piirteet, jotka murrosiässä tuntuivat vain virheeltä tai vitsiltä, ovat kokonaisuus, josta joku joskus sanoo näin: Sinun kasvosi erottuvat heti kaikkien muiden kasvoista.
Haluaisin murrosikäisen itseni ymmärtävän, että hänen sisäinen ja ulkoinen ainutlaatuisuutensa on juuri sitä mihin hänessä rakastutaan. Rakkaus on voimista suurin, ja rakastava katse näkee kaiken kauniina.
Siksi on tärkeää, että se nuori tyttö oppii katsomaan itseään rakastaen. Kaiken ikäisenä.
Mitä sinä haluaisit sanoa 13-vuotiaalle itsellesi?
Radio Suomen juontaja Maria Jyrkäs aloitti oman vaakakapinansa lähes seitsemän vuotta sitten. Hyvää oloa etsiessä muuttui lopulta lähes koko elämä. Painon suhteen Maria on todella kapinallinen, sillä hän ei ole omistanut vaakaa enää kolmeen vuoteen. Kolumneissaan Maria käy läpi omaa onnistunutta elämänmuutostaan.
