Hyppää pääsisältöön

Atte Jääskeläinen: Mitä on Ylen journalismi totuuden jälkeisessä ajassa?

Atte Jääskeläinen
Atte Jääskeläinen Kuva: Yle Kuvapalvelu yle forum

Donald Trumpin voitto tuli suurimmalle osalle mediaa suurena yllätyksenä. Media ei myöskään kyennyt arvaamaan Britannian EU-eroon johtanutta äänestystulosta.

Journalistit eri puolilla maailmaa ovat kummissaan ja pohtivat tapahtumien vaikutusta ammattiinsa. Mikä meiltä jäi näkemättä? Mitä tästä pitäisi oppia?

Ensimmäisiä haparoivia itseymmärryksen etenemisen askelia on se, että olemme alkaneet kutsua tätä aikaa postfaktuaaliseksi, totuuden jälkeiseksi ajaksi.

Journalismin on tavoiteltava totuutta

Totuuteen pyrkiminen on journalistisessa etiikassa yksi tärkeimmistä periaatteista.

Yhdysvalloissa Bill Kovach ja Tom Rosenstiel haastattelivat 1990-luvun lopussa satoja toimittajia selvittääkseen amerikkalaisen journalismin eettisiä peruspilareita.

Vuonna 2001 julkaisemassaan kirjassa niistä ensimmäiseksi he kirjasivat pyrkimyksen kohti totuutta: ”Journalism’s first obligation is to the truth.” Journalismi on ennen kaikkea “vastuussa totuudelle”.

Totuuteen pyrkiminen on journalismin tärkeimpiä periaatteita.

Suomessa tämä tavoite on Journalistin ohjeiden kohdassa 8: Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.

Ylen journalismin tulee perustua totuudenmukaiseen, olennaiseen ja monipuoliseen tiedonvälitykseen, sanotaan taas Ylen ohjelmatoiminnan ja sisältöjen eettisissä ohjeissa.

Absoluuttista totuutta ei journalismissa voi useinkaan saavuttaa, koska jokaisella meistä on asioista oma käsityksemme. Journalismin luonteeseen kuuluu väitteiden ja vastaväitteiden kamppailu julkisuudessa.

Se ei silti tarkoita, etteikö totuutta pitäisi tavoitella. Mustaa ei pidä väittää valkoiseksi.

Kuplia, hölynpölyä ja vihapuhetta

Aikana, jolloin sanomalehdet, tv ja radio hallitsivat tiedonvälitystä, media pystyi suodattamaan ihmisille välitettyä tietoa ja siten vaikuttamaan vahvasti heidän käsitykseensä totuudesta.

Myös sata vuotta sitten ihmiset elivät kuplissaan: jokaisella aatesuunnalla oli oma sanomalehtensä, eikä radiota tai televisiota vielä ollut.

Internet vei 20 vuotta sitten medialta portinvartijan roolin ja yksinoikeuden vaikuttaa joukkoviestinnällä ihmisten maailmankuvaan.

Taitava henkilö pystyy nyt itsekin perustamaan verkkosivuston tai julkaisemaan kotikonstein laadukkaasti editoidun, tunteisiin vetoavan ja uskottavan videon kaikkien katsottavaksi.

Sosiaalinen media on muuttanut tapaa, jolla ihmiset muodostavat käsityksensä maailmasta ja tapahtumista. Sosiaalinen media järjesti uudelleen myös sen, millaisia sisältöjä internetistä löydetään ja kulutetaan.

Sosiaalisen median algoritmit valikoivat ihmisille sisältöjä paitsi heidän omien kiinnostustensa, myös muiden käyttäjien toiminnan tai jonkin kaupallisen tahon etujen perusteella.

Internetissä ja sosiaalisen median alustoilla näemme nyt organisoitua vaikuttamista, jonka tavoitteet voivat olla poliittisia, kaupallisia, uskonnollisia tai jopa valtiollisia.

Sosiaalisesta mediasta onkin tullut huikea alusta manipulaatiolle.

Sosiaalisen median alustoista on tullut kokemusten jakamisen ja yhteydenpidon ohella myös vihan ja valheen alustoja.

Sosiaalisesta mediasta on tullut alusta manipulaatiolle.

Kiinnostavalta vaikuttavia ja tunteita nostattavia uutisia keksitään nyt tyhjästä äärimmäisen taitavasti – jopa siksi, että hölynpölyn sepittäminen on taloudellisesti kannattavaa.

Klikkaukset kerryttävät valeuutisille tulovirtaa yhtä hyvin kuin todellekin tiedolle.

BBC raportoi joulukuussa makedonialaisesta Velesin kylästä, jossa teinit ansaitsivat tuhansia euroja kuussa keksimällä myönteisiä uutisia Donald Trumpista.

Ihmiset voivat elää toisistaan erossa olevissa todellisuuksissa, joita itse kunkin sosiaalisen median kupla ylläpitää. Totuus on yhä enemmän jokaisen oma totuus.

Politiikassa – ja elämässä muutenkin – mielipide tai mielikuva saattaa olla tärkeämpi vaikuttaja kuin fakta.

Ihminen haluaa pitää mielipiteensä

Journalismin kuluttaja ei oikeastaan pidä siitä, että hänen maailmankuvaansa järkytetään tai sitä yritetään muuttaa.

Ihmisellä on luontainen taipumus valikoida seuraamastaan tietovirrasta ne sirpaleet, jotka tukevat hänen aiempaa käsitystään asioista. Itselle epämiellyttävät tiedot ja perustelut sivuutetaan helposti.

Jos me journalistit yritämme tuputtaa näkemystämme, ihmisen oma kanta saattaa vain lujittua. Hän ajattelee: ”Kuka sinä olet minulle kertomaan, mitä minun tulee ajatella. Minun mielipiteeni on yhtä arvokas kuin sinunkin!”

Näin on ollut ennenkin, mutta nyt sosiaalisen median kuplat erottavat ihmisten käsitykset asioista yhä kauemmas toisistaan. Yhä useammin ihmiset kokevat, että media yrittää tuputtaa heille tietoja tai mielipiteitä.

Media alkaa näyttää epäluotettavalta tai väärällä puolella olevalta, viholliselta.

Suomalaisten luottamus lisää Ylen vastuuta

Ylen riippumattomuus ja puolueettomuus kyseenalaistettiin julkisuudessa viime joulukuussa, kun kaksi irtisanoutunutta toimittajaa väitti toimituksemme tehneen journalistisia päätöksiä pääministerin reaktioiden perusteella.

Väitteet poliitikkojen suosimisesta eivät pitäneet paikkaansa, mutta ne alkoivat elää tosina tässä uuden ajan medialogiikassa. Sosiaalisessa mediassa kohu eli omaa järjetöntä postfaktuaalista elämäänsä.

Minulle ja monelle muulle yleläiselle mediakohu opetti paljon. Koimme, millaista on itse olla postfaktuaalisen mediakohun kohteena.

Suomessa luotetaan uutismediaan enemmän kuin missään muussa länsimaassa, kertoi Oxfordin yliopiston Reuters Instituutin raportti viime vuonna. Yle on ollut vuosikaudet Suomen luotetuin uutistoimija.

Ylellä on paljon vastuuta Suomen keskusteluilmapiiristä.

Suomalaisista 60 prosenttia vastaa spontaanisti Yle, kun heiltä kysytään Suomen johtavaa uutistoimitusta. Noin 39 prosenttia pitää Ylen televisiouutisia tärkeimpänä uutislähteenään. Ylen verkkouutiset ovat nousseet jo kolmanneksi: ne ovat tärkein uutisten lähde 12 prosentille suomalaisista.

Meillä Ylessä on siis myös tänä sosiaalisen median aikakautena valtava vastuu siitä, millaisessa ilmapiirissä elämme ja millaista keskustelua Suomessa käydään.

Vain riippumaton Yle voi pyrkiä totuuteen

Sosiaalisen median tuomat muutokset yhteiskunnassa eivät poista journalistien vastuuta, vaan päinvastoin korostavat sitä.

On entistä tärkeämpää koota kaikki suomalaiset yhteisten aiheiden äärelle keskustelemaan niistä rakentavasti.

Meidän on Ylenä pidettävä huolta, ettemme vahvista kuplautumista, emmekä lakkaa tavoittelemasta luotettavuutta kiireen vuoksi tai kilpaillessamme uutisista.

Meidän on varottava, ettemme seuraa kaupallisen median kaupallisen logiikan ohjaamaa käyttäytymistä omassa kehityksessämme, vaan päinvastoin kysymme, mitä juuri Ylen tulee tässä tilanteessa tehdä toisin kuin muut.

Meidän Ylessä on jatkuvasti kysyttävä itseltämme, olemmeko oikealla asialla. Meidän tulee pyrkiä edelleen kohti totuutta, vaikka se olisi miten vaikeaa tahansa.

Me tarvitsemme riippumattomuutta, jotta voimme tehdä luotettavaa journalismia kaikista suunnista tulevien paineiden keskellä.

Meidän tulee pyrkiä kohti totuutta, vaikka se on vaikeaa.

Riippumattomuus ei tarkoita sulkeutumista omaan journalistisen riippumattomuuden suojaamaan kuplaamme, jossa ulkopuolisesta maailmasta ei tarvitse välittää, vaan kykyä tehdä itsenäisiä ratkaisuja avoimessa vuoropuhelussa yleisömme ja journalismimme kohteiden kanssa.

Ylen tulee kestää toimintaansa kohdistuvaa kritiikkiä ja myös vaikuttamisyrityksiä. Olisi naiivia kuvitella ettei vaikuttamista olisi. On suotavaa, että Yleä kritisoidaan, jos aihetta on.

Riippumattomuus tarkoittaa sitä, että meidän on itse tehtävä näistä oikeat sisällölliset johtopäätökset.

Journalismimme tulee pyrkiä kohti totuutta, ja sen on oltava mahdollisimman reilua ja tasapuolista. Kaikkien suomalaisten tulee kokea, että he saavat Ylen journalismista oikeita aineksia oman maailmankuvansa rakentamiseksi.

Atte Jääskeläinen
Uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtaja

Tämä näkökulma on julkaistu Ajatuksia ajasta, demokratiasta ja Ylestä -artikkelikokelmassa.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua