Ismo Silvo
Yle
Julkisuus on länsimaisen demokratian ja kulttuurin kulmakivi.
“Julkinen” tarkoittaa tapaa, jolla yhteiskunta poliittisesti ja hallinnollisesti on organisoitu: avoimesti ja yhdessä sovituin oikeudellisin periaattein. “Julkinen” merkitsee myös sitä kulttuurista vuorovaikutusta ja yhteistä tilaa, jossa yhteisö arvostuksiaan ja normejaan pohtii ja omaksuu.
Juuri julkisuudessa yhteisö muodostaa käsityksen tulevaisuuden tavoitteistaan – ja myös historiastaan.
Julkisen palvelun yleisradiotoiminta on yksi ilmentymä tästä eurooppalaisesta liberaalin oikeusvaltion julkisuusajatuksesta. Julkisen palvelun median perusidea on, että kaikilla yhteisön jäsenillä on tasavertainen pääsy tiedonvälitykseen ja kulttuurisisältöihin. Yhteisö myös ohjaa julkisen palvelun mediaa: mitä se on ja mitä se tavoittelee.
Tämänhetkisessä muutoksessa Ylen haasteet julkisena mediana liittyvät seuraaviin kysymyksiin:
- Kuinka Yle ylläpitää kattavaa suomalaista julkista tilaa tulevaisuudessa?
- Kuinka Yle tuo erilaiset yleisöt osaksi yhteistä julkisuutta?
- Kuinka yhteiskunta ohjaa Yleä riippumattomana mediana?
Näitä kysymyksiä pohdin tässä artikkelissa.
Yle pitää yllä julkista tilaa
Julkisen median on ulotuttava koko siihen väestöön, joka yhteisön muodostaa. Tätä edellyttää myös Yle-laki.
Maantieteellisesti Ylen palvelut kattavatkin koko Suomen niin hyvin kuin se käytännössä on mahdollista. Yle myös tavoittaa päivittäin yli 70 ja viikoittain yli 90 prosenttia suomalaisista. Nämä luvut ovat Euroopan korkeimpia ja samaa luokkaa kuin muilla pohjoismaisilla yleisradioyhtiöillä.
Koko yhteisön voi tavoittaa vain monipuolisella ja merkityksellisellä ohjelmistolla.
Yle tavoittaa suomalaiset etenkin journalismin keinoin: sekä valtakunnalliset ja alueelliset päivittäiset uutis- ja ajankohtaisohjelmat että taustoittavammat asiaohjelmat ja dokumentit ovat tässä suhteessa tärkeitä. Ne muodostavat Ylen televisio- ja radiokanavien ohjelmistojen ja yleisösuhteen rungon.
Koko yhteisön tavoittaa vain monipuolisella ja merkityksellisellä ohjelmistolla.
Demokratiaa tukevaa julkista tilaa ei voi kuitenkaan luoda vain journalismilla. Ihmisten on myös tunnettava olevansa yhteisön jäseniä, nähtävä itsensä ja omat kokemuksensa esillä olevissa tarinoissa. Siksi Ylen on tarjottava eri sukupolvien, väestö- ja kieliryhmien arjesta kertovaa draamaa, jossa käsitellään heidän tunteitaan, kokemuksiaan ja moraalisia pohdintojaan.
Julkista tilaa synnyttävät myös kotimainen kulttuuri, musiikki ja viihde.
Mitä paremmin Yle pystyy fiktio- ja kulttuuriohjelmillaan lähestymään erilaisia yleisöjä, sitä omemmaksi se koetaan myös tiedonvälittäjänä.
Yhteinen julkinen tila on murtumassa
Juuri nyt mediakuluttajien käyttäytyminen eriytyy nopeasti. Etenkin nuoret ja nuoret aikuiset käyttävät mediaa eri tavoin kuin ennen ja eri tavoin kuin vanhempansa. Suomessa on karkeasti sanottuna kaksi yleisöä: yli ja alle nelikymppiset.
Varttuneemmat kokevat Ylen tarjonnan omakseen. He luottavat rutiineihin: tuttuihin ohjelmiin tuttuun kellonaikaan tutulta kanavalta.
Yle Areenaa he käyttävät löytääkseen sieltä televisiosta ja radiosta ennestään tuttuja sisältöjä. Radion ja television kulutuksessa on paljon vuosikymmenien yli ulottuvaa jatkuvuuden odotusta. Ohjelmiston uudistumiset koetaan usein menetyksinä ja niistä kärkkäästi protestoidaan.
Alle nelikymppiset sen sijaan ovat irtaantumassa kansallisesta, tietyillä kanavilla tiettyyn kellonaikaan tarjotusta mediasta. Tilalle ovat tulleet sosiaalinen media ja kansainväliset tilattavat palvelut, kuten Netflix ja Spotify. Vanhan perään ei haikailla ja sisältöjen luomiseen osallistutaan itse. Oman median halutaan olevan läsnä kaiken aikaa arjen eri tilanteissa.
Näillä kahdella ryhmällä ei median kuluttajina ole pian paljonkaan yhteistä. Siksi suomalaisen julkisen tilan ylläpitäminen on Ylelle ja muille kotimaisille mediayrityksille yhä vaikeampaa.
Kyky puhutella eri yleisöjä ratkaisee Ylen kohtalon
Yleisösuhde johonkin mediaan on hienovarainen makumieltymysten, arvostusten, elämäntavan ja arjen rutiinien vyyhti. Yleisöllä on siksi kymmeniä erilaisia suhteita Yleenkin.Tämä on syytä muistaa, kun arvioidaan yhtiön toimintaa.
Ylen täytyy palvella erilaisia yleisöjä, kaikkia suomalaisia, yli ja alle nelikymppisiä. Tähän tarvitaan monia keinoja, sisältöjä ja ilmaisutapoja.
Jos Yle ei määrätietoisesti pyrkisi palvelemaan myös nuoria ja keski-ikää lähestyviä aikuisia juuri heille sopivalla tavalla, merkitsisi se ennen pitkää julkisen palvelun aatteesta luopumista. Yle päätyisi pienenevän ja vanhenevan hyväosaisen väestön viestimeksi.
Julkisen palvelun median on tehtävä erityisryhmät näkyviksi julkisessa tilassa.
Julkisen median onkin varmistettava, että sen sisällöt puhuttelevat nuoria ja nuoria aikuisia niin arvostuksiltaan ja äänensävyiltään kuin jakelutavoiltaan.
Julkisen palvelun median erityinen velvollisuus on tehdä erityisryhmät näkyviksi julkisessa tilassa. Tämä tarkoittaa palveluita kansallisilla vähemmistökielillä: saameksi, romaniksi, viittoma- ja karjalan kielellä. Tämä tarkoittaa myös, että sisältöjä on yhä paremmin tuotava aistirajoitteisten ulottuville.
Näiden yleisöjen palvelussa Yle on kyllä suoriutunut perustiedonvälityksestä. Tarjonta on kuitenkin vähäistä ja rajoittuu lähinnä uutisiin. Ylen on tulevaisuudessa parannettava näiden erityisryhmien palvelua. Heidän näkyvyyttään yhteisessä julkisuudessa on lisättävä tarinoilla, viihteellä ja fiktiolla. Tässä Yle on nyt jäljessä pohjoismaisia verrokkejaan.
Jättääkö kaupallinen media julkisen tilan?
Vuosikymmenet 1980-luvulta 2000-luvun alkuun olivat länsieurooppalaisissa maissa vahvoja kansallisen kaupallisen mediajulkisuuden vuosia. Myös Suomessa kaupalliset mediayhtiöt tarjosivat varsin monipuolisen sekoituksen erityyppisiä ohjelmia: uutisia, informaatiota, draamaa, viihdettä ja urheilua. Kansallinen kaupallinen media loi kansallista julkista tilaa.
Nyt kaupallisen television kehitys on johtamassa toiseen suuntaan. Tarjontaa rakennetaan tilaajille, eikä kaikkia edes tavoitella. Näin kaupallinen audiovisuaalinen media ohentaa läsnäoloaan kansallisessa julkisessa tilassa. Liiketoiminta ei enää rakennu julkisen tilan ylläpitämisen varaan, sisällöistä tulee eriytyvien tilaajaryhmien hyllytavaraa.
Tarjontaa rakennetaan tilaajille, eikä kaikkia edes tavoitella.
Netflix tai HBO-kanava eivät luo suomalaista julkista tilaa, eivätkä ne tarjoa monipuolisia aineksia suomalaisten yhteisyyteen. Kotimaiset kaupalliset toimijat ovat seuraamassa samaa strategiaa.
Kuvaavaa, ettei vastikään myönnetylle lupakaudelle yksikään kaupallinen televisiotoimija hakenut niin sanottua yleisen edun statusta.
Tämä on ymmärrettävää liiketoiminnan kannalta, mutta heikennys kansallisen julkisen tilan näkökulmasta.
Yle ei yksin riitä pitämään yllä elinvoimaista suomalaista julkista tilaa. Siihen tarvitaan myös monimuotoista, kansakunnan kokoista kaupallista mediaa.
Haasteena vauhdikkaasti kehittyvä verkko
Ylellä on julkisen tilan ylläpitäjänä edessään jättimäinen haaste: sen on oltava riittävästi läsnä sekä verkkoa medianaan käyttävien että perinteisiä televisio- ja radiokanavia seuraavien arjessa.
Jotta Yle voi viedä yhteisyyden punaista lankaa läpi kaikkien eri yleisöjen, sen on pystyttävä kehittämään myös aivan uudentyyppisiä mediapalveluita. Muuten Ylestä uhkaa tulla vain puolikkaan – sen perinteisen – Suomen äänenkannattaja.
Lain mukaan Yle voi tarjota televisio- ja radio-ohjelmapalveluitaan myös muissa kuin ”perinteisissä televisio- ja radioverkoissa”. Yle tekee kuitenkin viisaasti, jos se uusia verkkopalveluita kehittäessään katsoo kansalaisten tasa-arvon perään.Yle ei voi edetä vain nopeimpien omaksujien tahdissa.
Ylen panostukset verkkopalveluihin edesauttavat osaltaan tasa-arvoisen digitaalisen yhteiskunnan toteutumista.
Yhteisö ohjaa ja valvoo Yleään
Julkisen palvelun media on sitä tietoa ja niitä tarinoita, joita yhteisö itse pitää tärkeinä. Juuri tähän perustuu julkisen palvelun uskottavuus ja luotettavuus.
Suomessa Ylen kontrolli on julkisen palvelun idean näkökulmasta järjestetty tyylikkäästi. Kaikkien suomalaisten puolesta puhuvalla eduskunnalla on enemmän valtaa valvoa julkisen palvelun mediaa kuin oikeastaan millään muulla länsieurooppalaisen maan parlamentilla. Meillä parlamentaarista yksimielisyyttä pidetään tärkeänä.
Siksi eurooppalaisessa vertailussa Yle on vähiten ”hallituksen radio”.
Julkisen palvelun yleisradiotoiminta on joka tapauksessa poliittinen valinta. Länsimaisissa yhteiskunnissa sen on katsottu kuuluvan osaksi hyvin järjestettyä poliittista yhteisöä. Siksi julkisen palvelun median merkitys on kirjattu erilaisiin Euroopan neuvoston ja Euroopan unionin peruskirjoihin.
Ohjauksen on oltava avointa, luotettavaa ja säädösten mukaista.
Julkisen median suhde sitä ohjaavaan poliittiseen yhteiskuntaan on kuitenkin herkkä. Ohjauksen on oltava mahdollisimman avointa, luotettavaa ja säädösten mukaista.
Julkisen palvelun uskottavuus perustuu siihen, että jokaisen toimijan rooli on ymmärretty oikein: eduskunta asettaa julkisen palvelun tehtävän ja rahoituksen, hallintoneuvosto valvoo Ylen toimintaa, Ylen hallitus ja operatiivinen johto vastaavat yrityksen ammattimaisesta johtamisesta ja varmistavat ohjelmatoiminnan riippumattomuuden.
Jos Ylen toiminnasta vastaavat elimet astuvat toistensa tonteille, menettävät ne toistensa luottamuksen. Samalla katoaa riippumattomuus kansalaisten silmissä.
Ylen pitkän historian aikana nämä poliittisen ohjauksen roolit ovat toki sotkeentuneet. Nykyinen Yle-laki ja sen mukainen hallintomalli kestää hyvin kriittisenkin tarkastelun sekä riippumattomuuden että demokraattisen oikeusvaltion näkökulmasta.
Tämä tasapaino kannattaa säilyttää. Se on välttämätön niin Yle-median uskottavuudelle kuin kyvylle luoda kansalaisille heidän ansaitsemansa julkinen tila.
Ismo Silvo
julkaisujohtaja
Tämä näkökulma on julkaistu Ajatuksia ajasta, demokratiasta ja Ylestä -artikkelikokelmassa.
