Hyppää pääsisältöön

Bloggaaja Elina Hovinen: "Älytön treenaaminen ja syömisten tarkkailu oli huonon itsetunnon pönkittämistä"

Elina Hovinen istuu lattialla ja nojaa mustaa seinaa vasten.
Elina Hovinen istuu lattialla ja nojaa mustaa seinaa vasten. Kuva: Elina Hovinen liikunta

Kuten niin moni meistä, myös bloggaaja Elina Hovinen on seissyt lukemattomia kertoja peilin edessä arvostelemassa vartaloaan. Liikunnalla ja tiukalla ruokavaliolla rääkätty ulkomuoto ei ole riittänyt, aina on löytynyt paranneltavaa. Muutama sentti pois reisistä ja pyllyyn lisää pyöreyttä. Eikä pidä unohtaa sokerilakkoa – sehän on ehdoton ehto hyvinvoinnille. Ja tämä kaikki vain siksi, ettei itsetunto ollut saanut elämän varrella riittävästi hellää kohtelua.

Blogikuvissa hymyilee kaunis ja elinvoimaisen näköinen nainen, joka tuntuu onnistuvan elämän jokaisella osa-alueella. On urheilullinen vartalo, iloinen arki ja mahdoton määrä tekemistä, haasteita ja tavoitteita. Olisinpa minäkin tuollainen.

– Niinpä. Ihminen on pohjimmiltaan heikko ja altis ympäristön paineelle. Joka paikka on täynnä täydellisyyttä. Välillä sitä sortuu miettimään, pitäisikö minunkin tavoitella tuota kaikkea – hairahtuu luulemaan, että ulospäin täydelliseltä näyttävä elämä olisi sitä kautta linjan.

– Minä tiedän varsin hyvin, mitä minun pitäisi tehdä saavuttaakseni timmin vartalon. Hyvin nopeasti kuitenkin muistan, mitä kaikkea se vaatisi. Se vaatisi liikaa uhrauksia nautintojen suhteen sekä ajankäytöllisesti, eikä se vain yksinkertaisesti sovi enää arvomaailmaani. Tiedän, että täydellistä elämää ei ole olemassa, Elina Hovinen miettii.

En ole koskaan ollut ylipainoinen, en edes lähellä, mutta siitä huolimatta olen puristellut vartaloani peilin edessä.

Elina Hovinen on 36-vuotias kolmen hyvää vauhtia teini-ikäistyvän tytön äiti ja markkinoinnin parissa päivätyötä tekevä urheilullinen bloggaaja. Elina on kokenut syömisistään morkkista ja sännännyt lenkkipolulle kuluttamaan kaloreita heti, jos ote herkkujen kanssa on lipsahtanut. Tuttuja ovat myös kaikenlaiset herkkulakot, jotka ovat jossain kohtaa päättyneet täydelliseen ylilyöntiin – homma lähtee lapasesta ja karkkia tulee syötyä kaksin käsin.

– Vielä pari vuotta sitten en olisi myöntänyt, mutta nyt voin sanoa, että se oli ihan sairaalloista hommaa. En ole koskaan ollut ylipainoinen, en edes lähellä, mutta siitä huolimatta olen puristellut vartaloani peilin edessä. Se oli sellasta kehonmuokkausta ja liiallista peiliin tuijottelua.

– Se on ristiriitaista. Liikunta oli ja on edelleen minulle tärkeä väylä hyvään fiilikseen ja virkeään oloon, mutta se oli jossain vaiheessa sellaista väkisin vääntämistä ja liiallista terveysajattelua.

– Nykyään nautin siitä, että voin istahtaa kahvikupposen ääreen ja syödä pullan. Aiemmin saatoin lounaalla kuolata jälkkärin perään, mutta jätin sen syömättä, koska se olisi pilannut ruokavalioni. Sittenhän en olisi enää elänyt terveellisesti. Ihan harhainen käsitys! Elina huokaisee.

Minulla diagnosoitiin vakava masennus.

Elina eli monta vuotta kiireen ja paineen keskellä. Ruoska viuhui elämän jokaisella osa-alueella. Ensimmäinen raskaus herätti pelottavan ajatuksen pullantuoksuisesta ja pyöreästä äitihahmosta. Sitä vastaan oli taisteltava – juoksemalla ja syömällä salaattia. Mitä laihempi, sen parempi. Keskimmäisen lapsen synnyttyä treenit ja ruokavaliot siirtyivät vielä astetta kovemmiksi.

Elina Hovinen istuu urheilukentällä ja hymyilee.
Elina Hovinen vuonna 2015. Elina Hovinen istuu urheilukentällä ja hymyilee. Kuva: Miia Honkanen urheilu

– Ostin kuntosalijäsenyyden ja sain lihaskuntotreeniin vinkkejä personal trairenilta. Kiinnostuin vielä lisää aiheesta ja kuva siitä, mikä on terveellistä ja mikä ei, muotoutui vääristyneeksi.

Itsetunto-ongelma oli varmaan keskeisin syy kaikelle sille liialliselle yrittämiselle.

Pari vuotta sitten tuli seinä vastaan. Elinan elämä oli solmussa ja voimat lopussa. Vasta vähän yli kolmekymppinen perheenäiti huomasi istuvansa työterveyslääkärin vastaanotolla itkemässä omaa epätoivoaan.

– Minulla diagnosoitiin vakava masennus, jonka seurauksena pääsin aloittamaan pari vuotta kestäneen psykoterapian. Se on ollut tie, jonka avulla opin vähitellen hyväksymään itseni sellaisena kuin olen ja lopetin jatkuvan itseni pakenemisen.

– Itsetunto-ongelma oli varmaan keskeisin syy kaikelle sille liialliselle yrittämiselle. Se oli sellaista kontrollointia. Mielestäni ainoa tapa, millä pystyin vaikuttamaan siihen, mitä ihmiset minusta ajattelevat – se miltä näytän, ja miten kova olen missäkin lajissa.

– Olen mennyt nuorena naimisiin ja elänyt liiaksi kiinni toisessa ihmisessä. Ehkä vähän kasvanut varjoonkin. Tulin äidiksi tosi nuorena ja pienten lasten kanssa unohdin oman itseni. Siinä vain kävi niin – oma identiteetti ja omanarvontunto olivat ihan hukassa.

Elina Hovinen juoksee numerolappu rinnassaan ja tuulettaa.
Elina Hovinen vuonna 2013. Elina Hovinen juoksee numerolappu rinnassaan ja tuulettaa. Kuva: Sari Kilpiäinen endorfiinikoukussa

Elina kuvaa kulkemaansa tietä raskaaksi ja kuoppaiseksi, mutta järjettömän opettavaiseksi. On täytynyt uskaltaa kohdata oma itsensä ja kaikki häpeällisetkin ajatukset – kohdata pelot ja heikkoudet.

– Heikkouksien myöntämisen jälkeen uskalsin vähitellen myös myöntää vahvuudet ja iloita niistä. Ennen tätä minulla ei mielestäni ollut mitään vahvuuksia.

Kyllä me vielä aikalailla elämme ulkonäkökeskeisessä maailmassa.

Elina kertoo omasta arjestaan ja liikuntaharrastuksistaan Endorfiinikoukussa-blogissaan ja jakaa kuvia elämästään useasti viikossa sosiaalisessa mediassa. Omille tyttärilleen hän yrittää samalla opettaa, ettei somekuvissa ole koko totuus.

– Sosiaalisessa mediassa koko elämä on niin värittynyttä. Vaikka väitettäisiin muuta, kyllä some- ja blogimaailma on valikoitu ja kiillotettu pala isompaa kokonaisuutta. Omille lapsilleni yritän opettaa näitä asioita oman toimintani kautta. Huomauttelen vähän väliä, että näettähän te nyt, missä tilanteessa tämä kuva otetaan ja tällaisena se sitten päätyy someen tai blogiin. Siinä kuvassa ei ole koko maailma tai totuus.

– Vaikka toisaalta ilmoilla on kokolailla sallivampi ilmapiiri hyvinvointiin liittyen, kyllä me vielä aikalailla elämme ulkonäkökeskeisessä maailmassa. On pyykkilautavatsoja ja viherpirtelöitä.

Elina Hovinen seisoo Lapin tunturimaisemissa rinkka selässään ja katselee edessä aukeavaa luontoa.
Elina Hovinen seisoo Lapin tunturimaisemissa rinkka selässään ja katselee edessä aukeavaa luontoa. Kuva: Rami Hovinen Lappi,lappi

Elina lopetti terapiansa vuosi sitten. Nyt elämä on sallivampaa ja armollisempaa, eikä liikunta ole enää niin suorituskeskeistä kuin ennen.

– Liikunta on iso osa minua ja elämääni edelleen, mutta en ota siitä enää hirveää stressiä. Nykyään treenaamiseni on laadullisesti paljon järkevämpää kuin ennen, eikä se ole pakonomaista puurtamista. Liikun nykyään pysyäkseni virkeänä ja terveenä silloin, kun minua huvittaa. Eikä elämä kaadu, jos joku treeni jääkin tekemättä.

Valehtelisin, jos väittäisin, että olen joka päivä sinut vartaloni kanssa.

Onko elämä pitkän terapian ja itsensä hyväksymisen jälkeen yhtä auvoa ja euforiaa? Ei ole. Mutta raskaan matkan jälkeen on helpompi suhteuttaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja elää oman näköistä elämää.

– Kyllä välillä pitää palauttaa mieleen se polku, miten ja miksi tähän on kuljettu, ja miksi näin on hyvä. Valehtelisin, jos väittäisin, että olen joka päivä sinut vartaloni kanssa. Nykyään vartaloni on vähän isompi ja pehmeämpi kuin aiemmin. Ja kyllä, minulla on myös selluliittia. Se vaatii aina tietynlaisen kamppailun ja ajatuskulun siitä, että olen tyytyväinen ja onnellisempi näin. Minun ei tarvitse rehkiä ja huhkia, enkä ole enää valmis luopumaan tietyistä asioista. En halua palata siihen, että treenaan kolme tuntia päivässä tai kieltäydyn nauttimasta pullakahvihetkestä.

Halusin löytää itselleni rauhan oman olemiseni kanssa, jotta se heijastuisi lapsillekin.

– Lasten kasvaminen on ollut minulle silmiä avaavaa. Olen tajunnut, etten halua jättää heille sitä perintöä, että äiti jatkuvasti puristelee itseään peilin edessä ja on tyytymätön itseensä. Halusin löytää itselleni rauhan oman olemiseni kanssa, jotta se heijastuisi lapsillekin, Elina miettii.

– On hyvä välillä miettiä, miten puhuisi saman kokoisella ja näköiselle ystävälleen, joka puhuisi itsestään niin rumasti kuin itse itsellensä puhuu. Jokainen on ihana ja erityinen omalla tavallaan, kannattaa ehdottomasti keskittyä hyviin puoliin. Peiliin tuijottamisen tai punnitsemisen sijaan tärkeintä olisi keskittyä siihen, miltä tuntuu. Millainen fiilis on liikunnan jälkeen ja minkä ruoan jälkeen tulee hyvä olo. Se kertoo jo aika paljon, Elina sanoo.

Elina Hovinen seisoo talvisessa maisemassa villapaidassa ja hymyilee kameralle.
Elina Hovinen seisoo talvisessa maisemassa villapaidassa ja hymyilee kameralle. Kuva: Janita Autio bloggaaja

Elina Hovinen juoksee, pyöräilee ja nostelee painoja. Hän on innostuja, joka haluaa kokeilla kaikenlaista uutta. Elina pitää kehossaan käsivarsistaan ja urheilullisesta yleisilmeestä. Hän on kunnianhimoinen ja jatkuvasti elämässään eteenpäin pyrkivä, mutta samalla ikuinen pelleilijä ja heittäytyjä, joka ei ota itseään liian vakavasti. Tästä ominaisuudestaan Elina ei halua luopua mistään hinnasta.

Lue lisää Elinasta: Endorfiinikoukussa

Vaakakapina puhuu maaliskuussa liikunnasta ja kannustaa jokaista löytämään oman lajinsa. Kun olet löytänyt oman lajisi, kerro se muillekin: #munlaji

Lopeta laihdutus, aloita elämä! Liity kapinajohtaja Jennyn joukkoihin Facebookissa. Vaakakapina laajentuu vuoden 2017 aikana verkosta niin televisioon kuin radioonkin.

  • Vaakakapina - kansanliike, joka mursi pikadieettien vallan

    Kenenkään ihmisarvo ei ole kiinni kehon koosta

    Vaakakapina veti lääkärit, ministerit, kuntokeskukset ja ikilaihduttajat mukaan rintamaan. Kampanja mursi läskimyyttejä ja haastoi purkamaan kehovihan kulttuuria. Kun ihminen pitää itsestään, hän alkaa haluta itselleen hyviä asioita.

  • Sadun joulukirje: "Ajattelen edelleen, että ihminen on ihana!"

    Olkaamme kanssalaisia, ehdottaa Satu Lähteenkorva

    Millainen kulunut kapinavuosi on ollut Vaakakapinan psykologi Satu Lähteenkorvan näkökulmasta? Tässä Sadun joulukirje! Rakkaat vaakakapinalaiset ja sen rohkeat tukijat, En ole haikealla mielin, en, vaikka kohdallani päättyy yksi vaihe kapinassa, kun tehtäväni asiantuntijan roolissa päättyy. Olen saanut oppia paljon, enemmän kuin arvaatkaan.

Uusimmat sisällöt - Vaakakapina