Hyppää pääsisältöön

Sandarmohin kauhujen kalmistossa lepää tuhansia Stalinin vainojen uhreja

Stalinin ajan yksi suurimmista joukkohaudoista sijaitsee Sandarmohissa Aunuksen Karjalassa. Neuvostoliitossa metsäinen teloituspaikka oli huolellisesti salattu ja naamioitu, kunnes se paljastui 1990-luvun lopulla. Metsän uumenista löytyi tuhansien ihmisten jäänteet. Teloitettujen joukossa oli myös suomalaisia. Radiodokumentissa Aunuksen kujilla ja kalmismailla (2003) palataan Neuvostoliittoon ja 1930-luvun tapahtumiin Sandarmohissa. Toimittaja Arvo Tuominen käy myös alueella dokumentissaan Äänisen vettä (2011).

Syrjäinen metsä Aunuksen Karjalassa kätkee Sandarmoh-nimisen alueen, josta on löytynyt 236 joukkohautaa. Tämä kauhujen kalmisto sijaitsee parinkymmenen kilometrin päässä Karhumäeltä Poventsaan johtavan maantien varrelta. Petroskoihin alueelta on matkaa noin parisataa kilometriä. Sandarmohissa teloitettiin ja haudattiin vuosina 1937–1938 arviolta 7 500–9 000 ihmistä. Teloituksista vastasi 1930-luvulla kolmijäseninen Neuvostoliiton sisäasiainkansankomissariaatti (NKVD) eli tuomioistuin. Teloitetut edustivat yli viittäkymmentä eri kansallisuutta. Tiukasti varjeltu Sandarmoh paljastui vasta 1997 Neuvostoliiton romahdettua Stalinin vainojen historiaa tutkivan venäläisen ihmisoikeusjärjestön Memorialin ansiosta.

Sandarmoh on kymmenien kansallisuuksien hautausmaa

Dosentti Antti Laine Joensuun yliopistosta toteaa radio-ohjelmassa Aunuksen kujilla ja kalmismailla teloituksista, että Josif Stalin (1878–1953) halusi päästä eroon monista Neuvostoliitossa asuvista vähemmistöistä kuten suomalaisista. Heitä Sandarmohissa on löytynyt noin tuhat. Suomensukuisista kansoista enemmistönä olivat kuitenkin karjalaiset. Muita kansallisuuksia olivat muun muassa venäläiset ja puolalaiset, joita oli tuotu maatalouden kollektivisoinnin aikana Neuvostoliittoon. Kollektivisointia vastustaneita vainottiin, pakkosiirrettiin ja teloitettiin.

Teloitettavien määrä muodostui Moskovan määräyksistä. Ylin johto antoi tarkkoja ohjeita muun muassa siitä, kuinka paljon miltäkin alueelta oli saatava likvidoitavia. Toisaalta kaikkia vankeja ei kuitenkaan teloitettu vaan osa lähetettiin pakkotyöleireille, joissa moni vanki menehtyi. Sandarmohin teloitetut edustivat erilaisia ammattikuntia: talonpoikia, työläisiä, virkailijoita, kulttuurityöntekijöitä, taiteilijoita, pappeja ja sotilaita.

Sandarmohin olemassaolosta ei juurikaan tiedetty, sillä alue naamioitiin huolellisesti. Esimerkiksi joukkohautojen päälle istutettiin täysikasvuisia mäntyjä pian teloitusten jälkeen. Ylipäätään teloituksista oli säädetty tiukat ohjeet. Niiden oli tapahduttava syrjäisessä paikassa kaukana tieltä, ja esimerkiksi Sandarmohissa ei saanut tehdä nuotioita, jotta kukaan ei havaitsisi metsässä liikettä.

Neuvostoliiton romahdettua kadonneiden neuvostokansalaisten etsintä sai uutta vauhtia, kun arkistot avattiin. Teloituksista löytyi tarkat tiedot aina teloituspäivämääriä ja -paikkoja myöten. Laine toteaa, että kadonneiden etsinnässä juuri Memorial-liike otti aktiivisen roolin. Lähtökohtana etsinnöissä oli oletus sopivista teloituspaikoista. Muistitieto osoittautui myös tärkeäksi lähteeksi. Vaikka Sandarmohin teloitukset pyrittiin pitämään salassa, lähistöllä asuvat ihmiset aavistelivat, mitä metsässä tapahtui. Laukausten äänet kun kiirivät lähitienoolle ja öiset vankikuljetukset laitettiin merkille. Mutta kukaan ei tapahtumista puhunut, sillä heidät oli peloteltu hiljaisiksi.

Löytämisensä jälkeen Sandarmohista on tullut suuri hautausmaa. Toimittaja Maija Typpi tutkii radio-ohjelmassa aluetta paikallisen oppaan kanssa. Sinne on pystytettu hautaristejä ja -muistomerkkejä. Yksi niistä on Solovetskin saaren yli tuhannen teloitetun vangin muistokivi. Näitä vankeja oli lähdetty syksyllä 1937 kuljettamaan Vienan Kemiin. Mutta vangit päätyivätkin Sandarmohiin, jossa heidät ammuttiin lokakuun ja marraskuun välisenä aikana. Metsästä löytyy myös suomalaisten muistoksi pystytettyjä muistopylväitä.


Toimittaja Arvo Tuominen käy televisiodokumentissaan Äänisen vettä (kohdassa 20:29–22:15) myös Sandarmohissa. Hän kertoo, miten pikaoikeudenkäynnin jälkeen vangitut tuotiin teloitettavaksi Sandarmohon. Heidät laitettiin polvilleen haudan reunalle ja ammuttiin pistoolilla otsaan. Teloittajalla oli siten katsekontakti teloitettavaansa. Suurimman osan laukauksista ampui kapteeni Mihail Matvejev, joka palkittiin ansioistaan vastavallankumouksellisia vastaan muun muassa arvoesinein. Matvejev kuoli 1970-luvulla Leningradissa.

Sandarmoh, Karjalan tasavalta

  • Sisällissota 1918 – punaiset muistot

    Harvinaiset arkistohaastattelut antavat äänen hävinneille.

    Suomen vuoden 1918 sota ei jakanut vain kansakuntaa vaan myös sen muistin. Hävinneiden tulkinta tapahtuneesta jäi vuosikymmeniksi virallisen julkisuuden ulkopuolelle. He kertovat tässä, miksi olivat mukana ja minkä hinnan saivat siitä maksaa.

  • Eero Leväluomalla oli harvinainen kyky muuttaa kuva ääneksi

    Ohjaaja tunnetaan Suomi-filmeistä ja dekkarikuunnelmista.

    Eero Leväluoma (1896-1969) teki poikkeuksellisen uran elokuvien, näytelmien ja radiokuunnelmien parissa. Yhdeksänvuotiaana teatterilavalle noussut poika esiintyi, lavasti ja ohjasi kotimaisissa elokuvissa, johti parikymmentä vuotta eri teattereita ja siirtyi viisikymppisenä töihin Yleisradion teatteriosastolle. Hän ohjasi satoja kuunnelmia ja koukutti yleisön äänitehosteilla ja tunnussävelillä jännityssarjojen maailmaan.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto

  • “Muistakaa, että minunkin täytyy elää” – ohjaaja Tapio Piiraisen muistot teoksistaan ovat täynnä itseironiaa

    Ohjaaja Tapio Piirainen muistelee teoksiensa tekoa.

    Areenassa on katsottavissa laaja paketti Tapio Piiraisen ohjaamia elokuvia ja sarjoja, kuten Poliisin poika ja Viimeiset siemenperunat. Tragikomedioistaan ja Raid-sarjasta tunnettu ohjaaja itse muistelee katsottavissa olevien elokuvien ja sarjojen tekemistä itseironisella ja hauskalla tavalla.
    Toivotut: Poliisin poika – ja muita Tapio Piiraisen ohjauksia Yle Areenassa

  • Punikkeja ja jääkäreitä – tasavallan syntyvuosien kokijat äänessä

    Itsenäisyyden murrosvuosien todistajat muistelevat netissä.

    Elävä arkisto on jo aiemmin julkaissut runsaasti silminnäkijäaineistoa 100-vuotisen Suomen kuohuvasta alkutaipaleesta. Uusin lisäys on Ylen ja kahden työväenarkiston yhteistyönä syntynyt järkälemäinen haastattelukooste sisällissodan punaisten muistoista.

  • Sisällissota 1918 – punaiset muistot

    Harvinaiset arkistohaastattelut antavat äänen hävinneille.

    Suomen vuoden 1918 sota ei jakanut vain kansakuntaa vaan myös sen muistin. Hävinneiden tulkinta tapahtuneesta jäi vuosikymmeniksi virallisen julkisuuden ulkopuolelle. He kertovat tässä, miksi olivat mukana ja minkä hinnan saivat siitä maksaa.

  • Eero Leväluomalla oli harvinainen kyky muuttaa kuva ääneksi

    Ohjaaja tunnetaan Suomi-filmeistä ja dekkarikuunnelmista.

    Eero Leväluoma (1896-1969) teki poikkeuksellisen uran elokuvien, näytelmien ja radiokuunnelmien parissa. Yhdeksänvuotiaana teatterilavalle noussut poika esiintyi, lavasti ja ohjasi kotimaisissa elokuvissa, johti parikymmentä vuotta eri teattereita ja siirtyi viisikymppisenä töihin Yleisradion teatteriosastolle. Hän ohjasi satoja kuunnelmia ja koukutti yleisön äänitehosteilla ja tunnussävelillä jännityssarjojen maailmaan.

  • Rintamäkeläiset olohuoneessa – joulu tulee, jurotus pysyy

    Vanhoissa suosikkidraamoissa ei joulu olekaan yhtä juhlaa.

    Kun suositussa suomalaisessa draamasarjassa on joulun aika, voisi kuvitella maalaisidylliä ja perheonnea. Mutta mitä tapahtuukaan Rintamäkeläisten joulupäivänä 1972 esitetyssä jaksossa, jonka yleisö äänesti katsottavaksi Areenaan. Ainakin siinä kouritaan, jupistaan, jurotetaan ja petetään.

  • Täällä Pohjantähden alla -elokuva uhmasi uutta aaltoa ja syntyi pystypäin vanhana

    Laineen suurelokuva valmistui vuonna 1968

    Edvin Laine pääsi sovittamaan Väinö Linnan kansallisromaanin elokuvaksi vasta kymmenkunta vuotta kirjasarjan ilmestymisen jälkeen hetkellä, jolloin elokuvateollisuus oli julistettu kuolleeksi. Fennada-Filmin ja Ylen tuottama Laineen ensimmäinen väriohjaus oli vuonna 1968 tyyliltään epämuodikas kolmituntinen suurelokuva, joka kritiikistä huolimatta antoi Pentinkulman kyläyhteisölle ne kasvot, joihin me palaamme.

  • Metsolat – Tie joka vei meidät kotiin

    1990-luvun suosikkisarja kertoo kainuulaisen suvun tarinaa

    Suomi eli huoletonta nousukautta 1980-luvun lopussa, mutta uusi vuosikymmen nosti sinivalkotaivaalle synkkiä pilviä. 90-luku toi laman, joka oli taloudellisesti ja myös henkisesti monelle raskasta aikaa. Näistä nousukauden ja laman ajoista kertoo Suomen yksi suosituimmista tv-sarjoista, Metsolat.
    Katso Metsolat-jaksoja Yle Areenassa

  • Metsolat on palannut! Nämä asiat sinun on tiedettävä ysärin suosikkisarjasta

    Metsolat on katsottavissa Areenassa vuoden ajan.

    Rakastettu, kaivattu ja toivottu Metsolat on nyt katsottavissa Areenassa. Muistatko tuon ysärisarjan, jossa seurattiin paitsi Metsoloiden laajennetun perheen elämää, myös koko suomalaisen maaseudun murrosta 1980-1990-lukujen vaihteessa? Lehmät vaihtuivat hiihtokeskukseen, lapsia muutti ympäri maailmaa, mutta aina se Kari Kaukovaara kiusasi Metsolan Erkkiä.

  • Pekan perillinen -radioseikkailussa Lipponen pelastaa tyttärensä ja rakkaansa

    Lipponen ja Korkki selvittävät Pekan tyttären sieppausta.

    Prinssieversti, ylipiäjohtaja Pekka Lipponen hoitaa kaikessa rauhassa öljyahväärejään San Diegossa, kun hotellihuoneeseen lähetetään uhkaileva papukaija ja puhelimessa lausutaan Hirtettyjen balladia. Yöjuna vie Lipposen ja palvelijansa Pavel Pohjosen Meksikoon, jossa he sotkeutuvat ensitöikseen markiisittaren tyttären sieppaukseen. Mutta kuka onkaan tämä suomalaissukuinen öljykenttien omistajatar?