Monelle liikunta on pakonomaista suorittamista – millainen suhde sinulla on liikuntaan?

Innokkaan kuntoilijan arki on yhä useammin treeniohjelman noudattamista, ruokien punnitsemista, sykkeiden mittaamista ja itsensä äärirajoille puskemista. Lenkkiä ei jätetä väliin, vaikka olo olisi väsynyt monen huonosti nukutun yön jälkeen. Eikä ystävien kanssa vietettävään mukavaan iltaan ehdi millään, koska treeni on tehtävä. Tähänkö kaikkien liikunnanharrastajien tulisi pyrkiä?

– Ei suinkaan tarvitse. Tuotahan pitäisi jokaisen välttää. Kaikkea ei tarvitse mitata, liikunta ei saisi haitata sosiaalista elämää ja on äärimmäisen tärkeää huolehtia levosta. On myös hyvin vapauttavaa, kun voi välillä tehdä juuri sitä, mitä haluaa ja miltä tuntuu – tänään vaikka jumppaan ja huomenna kävelylenkille. Joskus on myös hyvä olla tekemättä mitään. Mutta on totta, että tällainen ohjelmoitu ja tarkasti mitattu liikkuminen on lisääntynyt nykyään. Ainakin se on enemmän näkyvillä sosiaalisen median kautta, liikuntalääketieteen erikoislääkäri Tiina Nylander vastaa.

Niin kauan, kun liikunnasta nauttii, eikä liikkuminen häiritse muuta elämää, kaikki on vielä hyvin. Mutta kun liikunta muuttuu pakonomaiseksi, eikä siitä enää tule hyvä mieli, on jotain pielessä.

Liikunnan harrastamisesta on tullut kamalan totista ja rajoittavaa.

Tiina Nylanderille ja personal trainer Timo Haikaraiselle liikunnansuorittajat ja liikuntariippuvaiset ovat tuttuja ryhmiä. Liikunnasta on tullut yhä useammalle pakkomielteistä. Lepo ei tule kysymykseenkään, vaikka keho sitä kaipaisi.

– Pakonomaisesti liikuntaa harrastavat ihmiset ovat usein perfektionisteja, jotka vaativat itseltään muutenkin paljon. Liikunnasta tulee heidän kohdallaan helposti pakko – pitää liikkua tietty tuntimäärä päivässä ja viikossa, eikä siitä tingitä. Liikunnan harrastamisesta on tullut kamalan totista ja rajoittavaa. Enää ei mennä sen mukaan, mikä tänään huvittaa, vaan katsotaan ohjelmasta, mitä siihen on merkitty, Nylander summaa.

– Liikunnan suorittajat käyttävät usein liikuntaa stressinhallintakeinona arjessa, jonka he ovat itse laatineet erittäin haastavaksi. Pian he alkavat käyttää tätä keinoa enemmän ja enemmän, kunnes keinosta kehittyy hallitseva riippuvuus, Timo Haikarainen jatkaa.

– Treenin tekeminen on tärkeämpää kuin se, tuleeko siitä hyvä fiilis, kehittääkö se ja tuntuuko keho hyvältä vai kipujen riivaamalta treenin jälkeen. Treenaaja myös usein käyttää treeniä hyvän olon saamisen sijasta pahan olon torjumiseen. Pelätään, että ilman harjoittelua kunto heikentyy tai paino nousee, Haikarainen vielä lisää.

Liikuntasuositusten mukaan kestävyyskuntoa parantaakseen aikuisen tulisi liikkua viikossa vähintään 2h 30 minuuttia reippaalla teholla tai tunti 15 minuuttia rasittavalla tasolla. Tämän lisäksi olisi suotavaa harjoittaa lihaskuntoa ja liikehallintaa vähintään kaksi kertaa viikossa. Kun toisille suositusten liikuntamäärät tuntuvat utopistisen kaukaisilta, toisilla tuntimäärät paukkuvat yli reilusti. Missä menee raja kohtuuden ja övereiden välillä?

Kyllä fiilis saisi olla sellainen, että siitä nauttii.

– Se riippuu ihan tavoitteista ja siitä, mitä liikunnalla hakee. Jos ei ole tottunut liikkumaan ollenkaan, jo 15 minuutin kävelylenkki vaikkapa kolmesti viikossa riittää alkuun ihan hyvin. Jos on harrastaja, jolle liikunta on enemmän huvi ja nautinto raskaan työn ja arjen vastapainoksi, kyllä fiilis saisi olla sellainen, että siitä nauttii. Jos taas treenaa tavoitteellisesti ja haluaa kehittyä, määrät voivat olla jo aika isojakin ja välillä mennään ilman muuta epämukavuusalueelle. Ilman sitä ei kehity, Tiina Nylander kertoo.

– Jos liikunnasta tykkää ihan älyttömästi ja treenitauon aikana tuntuu, että pitäisi jo päästä harjoittelemaan, ei silloin ole vielä kyse riippuvuudesta vaan hyvästä sitoutumisesta. Mutta jos kokee, että on pakko treenata kipeänä, vammautuneena tai vaikkapa unettomuuden vaivatessa, kyse alkaa olla riippuvuudesta, Timo Haikarainen täsmentää.

– Jos liikunta ei ole työ, ei treenitauosta saisi kuitenkaan tuntea morkkista. Yhden viikon loma ilman treeniä ei ole vielä katastrofi,Nylander lisää.

Usein parempi nollaus kiireisen päivän päätteeksi olisi mennä metsään pariksi tunniksi.

Liikunnalla on monia hyviä vaikutuksia psyykeeseemme. Lievistä masennusoireista saattaa selvitä ilman lääkitystä liikunnan avulla, ja aika moni allekirjoittaa liikunnan jälkeisen hyvän olon. Hyvä olo ei ole kuitenkaan kaikille ensisijainen syy liikkumiseen.

– Mikä tahansa pakko alkaa jossain vaiheessa ahdistaa. Liikunnasta saatavat hyödyt tietysti saa vaikka pakonomaisesti treenaisikin, mutta ei se kyllä hyvää tee psyykelle ja mielelle. Kun liikunnasta on tullut elämään yksi stressinaihe lisää, kyllä ne haittavaikutuksetkin pian esiin tulevat ylirasitustilana, rasitusvammoina tai sosiaalisina haittoina, liikuntalääketieteen erikoislääkäri Tiina Nylander tietää.

– Olisi hyvä tiedostaa, että liiallinen treenaaminen ei kehitä kuntoa. Jos siinä tilanteessa lisätään liikkumista levon sijaan, ajatellen, että kehittymisen puute johtuu laiskuudesta tai liian vähäisestä treenimäärästä, ollaan enemmän hakoteillä. Siitä voi seurata jopa ihan totaalinen luhistuminen, Haikarainen muistuttaa.

– Usein parempi nollaus kiireisen päivän päätteeksi olisi mennä metsään pariksi tunniksi. Liikunnan ei tarvitse, eikä se saa olla aina sitä, että sykkeet paukkuu punaisella. Ja joskus kannattaa hyvillä mielin jättää sykemittari kotiin. Sen kaiken suorittamisen vastapainoksi olisi todella tervettä saada myös leppoisaa liikkumista ja ulkoilua, Nylander kannustaa.

Nylenderin ja Haikaraisen mukaan liikunnan suorittajilla on usein taipumusta myös syömishäiriöihin. Elämää kontrolloidaan sen jokaisella osa-alueella.

– Kyllä ne aikalailla käsi kädessä kulkevat. Varsinkin pakonomaisesti liikkuvien keskuudessa on paljon ortoreksiaa eli pakonomaista tarvetta syödä erittäin terveellisesti. Ensin innostutaan liikkumaan. Sitten aletaan kiinnittää huomiota syömiseen, ja sitten aletaankin jo hifistellä. Vielä erikseen ovat esimerkiksi anorektikot. Se on taas jo ihan eri asia ja vielä vakampaa, Nylander kertoo.

Ennen liikunta oli enemmän yksityisasia, nyt siitä on tullut trendi, mistä pitää raportoida koko ajan sosiaalisessa mediassa.

Sosiaalinen media pursuilee toinen toistaan iloisempia kuvia ladulta, rinteestä, juoksulenkiltä ja kuntosaleilta. Sykemittarit huutavat kuvissa monen sadan prosentin aktiivisuutta, kun ihmiset jakavat oman liikuntasuorituksensa kaiken kansan nähtäville. Osa pähkäilee, näinkö minunkin pitäisi tehdä? Tätäkö on se liikunnan tuoma hyvä olo, johon pitäisi pyrkiä?

– Kyllä minä ajattelen, että tämä kaikki voi myös osaltaan luoda paineita suorituskeskeiseen liikuntaan. Ennen liikunta oli enemmän yksityisasia, nyt siitä on tullut trendi, mistä pitää raportoida koko ajan sosiaalisessa mediassa. Osa ehkä kokee, että näin nyt vaan täytyy tehdä hyvin hoidetun kodin ja työn lisäksi, Tiina Nylander pohtii.

– Sitähän ihaillaan paljon. Samankaltaiset ihmiset ihailevat toisiaan, miten paljon he ehtivätkään tehdä kaikenlaista. Mutta kyllä tärkeämpää olisi, että jokainen löytää sen oman juttunsa, oman lajinsa. Jos harrastat jotain vain siksi, että se on tällä hetkellä muotilaji ja se näyttää ulospäin hyvältä, ei se pidemmän päälle motivoi.

– Nykyään tuntuu, että kaikkien pitäisi tähdätä johonkin kilpailuun – maratonille tai jollekin triathlonmatkalle, mutta niinhän se ei missään nimessä ole. Tavoitteeksi riittää, että tykkää siitä, mitä tekee ja siitä tulee hyvä mieli, Nylander lisää.

Voi olla ahdistusta, masennusta, tyhjyyden tunteen täyttämistä, itsetunnon pönkittämistä ja esimerkiksi ympäristön paine.

Miksi sinä liikut? Mitä tarvetta liikunta palvelee? Muistatko levätä tarpeeksi? Ethän aseta liikuntaa joka kerta muiden asioiden edelle? Hyviä kysymyksiä liikkujalle.

– Pakonomaisen liikkumisen taustalla voi olla paljon muita syitä kuin itse liikunta. Puretaan siihen joku sisäinen tuska, mikä voisi ratketa jotenkin muuten tai siihen voisi tarvita jotain muutakin apua. Voi olla ahdistusta, masennusta, tyhjyyden tunteen täyttämistä, itsetunnon pönkittämistä ja esimerkiksi ympäristön paine. Jos liikunta tuntuu olevan omassa elämässä jo liiankin isossa roolissa, kannattaa ehdottomasti miettiä, mitä sillä liikunnalla hakee, Tiina Nylander ohjeistaa.

– Kannattaa myös miettiä, jääkö omaan arkeen yhtään lepoaikaa, ja sitä tärkeää aikaa esimerkiksi perheen kanssa. Viikossa pitäisi olla ainakin se yksi tai kaksi lepopäivää ja samalla pitää muistaa monipuolisuus. Kaikki äärimmäisyys on pahasta, puhutaanpa mistä vaan. Liian paljon ei ole hyvä, eikä liian vähän, pitäisi olla jotain siltä väliltä. Jotain sellaista, että sen jaksaa hyvin ja energiaa jää vielä muuhunkin.

Lisää aiheesta:
Bloggaaja Elina Hovinen: "Älytön treenaaminen ja syömisten tarkkailu oli huonon itsetunnon pönkittämistä"
"Suorittaja ei ole ikinä tyytyväinen mihinkään" – riittääkö sinulle riittävän hyvä?

Vaakakapina puhuu maaliskuussa liikunnasta ja kannustaa jokaista löytämään oman lajinsa. Kun olet löytänyt oman lajisi, kerro se muillekin: #munlaji

Lopeta laihdutus, aloita elämä! Liity kapinajohtaja Jennyn joukkoihin Facebookissa. Vaakakapina laajentuu vuoden 2017 aikana verkosta niin televisioon kuin radioonkin.