Hyppää pääsisältöön

Sonya Yonchevan sananmukainen läpileikkaus Händelistä

Bulgarialaissyntyinen Sonya Yoncheva on maailman suurten oopperalavojen ja Sony Classicalin uusin sopraanotähti. Hän on raivannut tiensä kykykilpailuista menestykseen lavakarismalla, näyttelijänlahjoilla sekä tietysti myös komealla ja oivallisen tunnistettavalla äänellään. Nyt on Sonyltä käynyt Sonyalle käsky tehdä levyllinen alati muodikkaan Händelin aarioita, mutta valitettavasti Yonchevan ääni ei oikein ota sopeutuakseen 1700-luvun affekti-ilmaisun vaatimuksiin.

Sonya Yoncheva / Handel
Sonya Yoncheva / Handel Uudet levyt

Sonya Yoncheva laulaa Händeliä samalla tavalla kuin Verdiä. Ääni on iso ja siinä on aavistus samaa honottavaa leikkaavuutta kuin kriisivaiheen Maria Callasilla, mutta onneksi terveemmällä pohjalla. Yoncheva liu'uttelee liukkaasti sävelestä toiseen ja rubatot ovat romanttisia eivätkä barokkisia. Itse kaipaisin barokkiaarioihin myös tiheästi vaihtuvaa tunneilmaisua ja tekstillä mehustelua, mutta Yoncheva panostaa lähinnä linjakkaaseen ääneen ja ääntää italiaa erittäin laiskasti.

Myöntää täytyy, että Yonchevan ääni pysyy erinomaisesti kontrollissa. Auktoriteettia riittää vahvojen naisten rooleihin, mikä varmasti olisi viehättänyt itse Händeliä. Toisaalta loistava "Non disperar" Julius Caesarista todistaa että tyttömäistä tarkkuuttakin löytyy, jos sattuu huvittamaan. Mutta iki-ihana "Lascia ch'io pianga" Rinaldosta on sävyltään kova ja hymytön, ja bonusraitana mukaan otettu Didon valitus Purcellin oopperasta Dido ja Aeneas vaihtelee oudosti oopperapaatoksen ja barokkihenkäilyn välillä.

Händelin ooppera-aarioista on ilmestynyt viime vuosina lukemattomia loistavia levytyksiä. Muuten Sonya Yoncheva olisi pysynyt menossa mukana ooppera-avuillaan, mutta Academia Montis Regalis soittelee taustalla ihmeen hengettömästi, ja aariavalikoimakin on lähinnä läpileikkaus eikä taiteellinen kokonaisuus - mikä pätee myös Yonchevan ääneen tässä ohjelmistossa.

Aarioita Georg Friedrich Händelin oopperoista Giulio Cesare in Egitto, Alcina, Theodora, Rodelinda, Agrippina ja Rinaldo. - Sonya Yoncheva, sopraano, ja Academia Montis Regalis/Alessandro De MArchi. (Sony Classical, 88985302932)

Kuuntele Uudet levyt 17.3.2017, toimittajana Kare Eskola.

  • KPKO:n iskevä juhlajulkaisu osoittaa orkesterin vahvuudet

    KPKO:n iskevä juhlajulkaisu osoittaa orkesterin vahvuudet

    Äänitysprojektien toteuttaminen pandemiaolosuhteissa ei useimmiten ole ihan suoraviivainen prosessi. Tämän sai omakohtaisesti todeta myös 50-vuotisjuhlavuottaan viettävä Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri. Lykkäyksistä huolimatta saatiin ensimmäinen julkaisu uuden taiteellisen johtajan viulisti Malin Bromanin kanssa tehtyä.

  • Eero Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Säveltäjä Eero Hämeenniemen (s. 1951) itsenäisen ajattelun tulokset ovat viime vuosikymmenten aikana löytäneet muotonsa niin soivassa ja kuin kirjallisessakin muodossa. Tällä kertaa puhuu muusikko Hämeenniemi, jonka pianoimprovisaatiot heijastelevat muun muassa jazz-, gospel-, barokki- ja karnaattista musiikkia.

  • Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Säveltäjä Erkki Melartinin (1875–1937) musiikkia ei äänitteillä tai konsertiohjelmistoissa liian usein vastaan tule. Tämä on tietysti harmillista, koska Melartinin herkkävireistä äänistöä kuulisi mielellään enemmänkin. Melartin hehkui etenkin orkesterisäveltäjänä, mutta muutakin kiinnostavaa hänen tuotannostaan löytyy.

  • Seitakuoro juhlii ensitaltoinneilla

    Seitakuoro juhlistaa neljällä uudella ensitaltoinnilla

    Rovaniemellä toimiva Seitakuoro on yksi pohjoisen tärkeistä kulttuuritoimijoista ja lappilaisen identiteetin ylläpitäjistä. Kadri Joametsin johtaman kokoonpanon uusin julkaisu huipentaa kymmenen vuotta sitten alkaneen Lappi-trilogian. Edeltävillä levyillä soi pääosin vuosien varrella kuoron konserteissa tutuksi tullut ohjelmisto.