Asiantuntijat ja kuluttajat ovat valinneet maan kiinnostavimmat brändit: Yle on kuluttajien listan kolmas.
Taloustutkimus on selvittänyt, mitkä brändit innostavat ja kiinnostavat suomalaisia. ”Suomen kiinnostavimmat brändit” -tutkimuksessa brändejä arvioivat sekä asiantuntijat että kuluttajat.
Yle sijoittui kuluttajien arvioinnissa kolmanneksi, heti Fazerin ja Googlen jälkeen. Iäkkäimmät kuluttajat nostivat kiinnostavuudessa Ylen ykköseksi.
“Tämä on loistava sijoitus Ylelle. Se, että brändi on kiinnostavuudessaan noin korkealla, avaa meille paljon mahdollisuuksia lunastaa hyvillä ohjelmilla, oikeanlaisilla julkaisemisen tavoilla ja markkinoinnilla odotukset myös jatkossa, sanoo Ylen Markkinointi- ja brändit -osaston päällikkö Päivi Nummi-Aho.
Tutkimukseen valittiin 135 Suomessa markkinoitavaa brändiä ja niiden kiinnostavuutta arvioi yhteensä 1647 kuluttajaa ja 37 asiantuntijaa.
Kuluttajien brändimieltymyksiin vaikuttavat muun muassa laadukkuus, perinteisyys, suomalaisuus ja jokapäiväisessä elämässä mukana oleminen.
Asiantuntijoiden kiinnostavimmiksi arvioimat brändit ovat Apple, Tesla ja Finnair.
Suomen kiinnostavimmat brändit -tutkimus toteutettiin nyt ensimmäistä kertaa.
Lähde: M&M 14.3.2017: Uusi tutkimus selvitti Suomen kiinnostavimmat brändit – millä sijalla omasi on?