Musaohjelmien klassikko Iltatähti pyöri ruudussa yhteensä kymmenen vuotta. Sen jaksot koko tältä ajalta ovat viimein nähtävinä Elävässä arkistossa ja Areenassa. Ne tarjoavat yhteensä yli 40 tuntia eilispäivän poppia vuosilta 1973–1983 – ihanaa, kamalaa, rankkaa tai hupaisaa, näkökulmasta riippuen.
Iltatähti oli Ylen pitkäikäisimpiä popmusiikkiohjelmia tv:ssä ja vuosien ajan myös ainoa lajissaan. Sen tunnetuin juontaja oli laulaja Mikko Alatalo.
Olemme jo aiemmin julkaisseet Iltatähtiä 1970-luvulta, ja nyt ovat vuorossa loputkin. Koko sarja on nyt pääosin nähtävissä netissä lukuunottamatta eräitä tekijänoikeuksien rajoittamia erikoisjaksoja.
Vain osa ohjelmista on kuitenkin tallella kokonaisina. Muita olemme mahdollisuuksien mukaan harsineet iloksenne kokoon säilyneiden sisällystietojen ja työnauhojen avulla. Areenassa ovat nähtävissä vain kokonaiset jaksot, Elävässä arkistossa lisäksi kaikki muutkin.
Kokonaiset Iltatähden jaksot Areenassa
Tuoreimmat lisäykset ovat Iltatähden viimeisiltä vuosilta 1980–1983. Ja jos haluat sukeltaa Iltatähden varhaisimpiin kerrostumiin, vähän alempana ovat kaikki julkaisemamme Iltatähti-kokonaisuudet kronologisessa järjestyksessä vanhimmasta alkaen. Hauskaa nostalgiatrippiä!
Iltatähden lopunajat – heviä, syntikoita ja kasariglamouria
Iltatähti tarjosi viimeisinä vuosinaan raskasta rockia, syntikkapoppia, suomidiskoa, ihonmyötäisiä trikoita, säihkyvää tyylikkyyttä ja paljon kaikkea muuta.
1980-luvun Iltatähtien herkkuja ovat mm. mörköilevä Sleepy Sleepers sekä kohta 60-vuotispäiväänsä viettävän J. Karjalaisen varhaisin säilynyt Yle-tallenne.
Varhainen Iltatähti oli koko perheen kriittinen musiikkiohjelma
Iltatähti käsitteli aluksi aivan kaikkea kevyttä musiikkia purkkapopista lehmänkellonkalisteluun. Hyvän ja huonon raja oli tekijöille kuitenkin kirkas, eikä se jäänyt yleisöllekään epäselväksi. Vuoden 1973 ohjelmissa mm. Hector, Danny, Tasavallan Presidentti, Sammy Babitzin, Badding, Hurriganes.
Vuonna 1974 Iltatähti vaihtoi väriin ja Mikko Alataloon
Iltatähti aloitti vuonna 1974 värilähetykset, ja sen juontaja vaihtui muutaman kuukauden välein. Mukana mm. Hullujussi, Juice Leskinen & Coitus Int, Niemen, Procol Harum, Kaseva, Irwin, Albert Järvinen, M. A. Numminen.
Iltatähden kolmas vuosi oli hyvä vuosi suomirockille ja juurimusalle
Vuonna 1975 folk ja country raikasivat runsaasti, ja Suomen eri kolkkien rock-elämää esiteltiin. Jäljelle jääneiden nauhojen herkkuja ovat mm. Hurriganes, Wigwam, Maarit, Vanha Isäntä, Virtanen, Dr. Feelgood, Loudon Wainwright III, Professor Longhair.

Proge ja fuusiomusa tahdittivat Iltatähden ennätysvuotta 1976
Iltatähti nosti esiin kunnianhimoisia kokeiluja vastapainoksi "kauppamiesten tavaralle". Vuoden 1976 arkistoaarteita ovat mm. Sorvali–Hurmerinta Band, Nono Söderberg, Royals, Piirpauke, Steeleye Span, Chicago Overcoat ja Kontravirtanen.
Iltatähti 1977: Punk tuli, Alatalo meni
Mikko Alatalo jätti Iltatähdelle jäähyväiset ja teki tilaa Sinikka Heinille. Katsojat saivat tutustua kummalliseen erikoisuuteen nimeltä punk-rock. Vuoden 1977 harvinaisuuksiin kuuluvat mm. Jukka Tolosen, Hectorin ja H.E.C.-yhtyeen, Wasama-kvartetin, Jimi Sumén & Dreamsin ja Madame Georgen livetaltiot.

Iltatähden lento keskeytyi, kun 1970-luvun loppu läheni
Iltatähti juhli viisivuotista taivaltaan keväällä 1978. Juontajat vaihtuivat Matti Kyllösestä Tapani Ripattiin, ja koko Iltatähtikin himmeni – joskin vain väliaikaisesti. Ennen sitä se ehti tallentaa mm. Eppu Normaalin ja Popedan ensimmäiset tv-keikat.