Hyppää pääsisältöön

Marjo Niemi: Luota ahdistujaan

Kolumnin artikkelikuva
Kolumnin artikkelikuva Kuva: Heini Lehväslaiho/Teos-kustantamo Marjo Niemi

Minä haluaisin jonkun kokonaiskuvan. Kaikesta. Tiedän sen olevan ongelma, koska tiedän ettei se ole mahdollista. Voi epävarmuus. Minuun ei vain mahdu kaikki tämä asia ja huomenna tulee olemaan enemmän asiaa.

Vaikka minulla on dramaturgin koulutus, ei vaan pysty, ei vaikka dramaturgia on materiaalin järjestämistä, en kykene järjestämään tätä materiaalia, se jää vain villin todellisuuden tasolle. En saa sitä etäämmäs! Se on kaikkialla! Haluan kehystää sen seinälle ja elellä rauhassa. Mutta täällä sitä vain lillutaan. Täällä kelluu kaikenlaista. Yritän kokonaiskuvailla tätä kaikenlaista, sitä tulee lisää.

Näen mitä osa porukasta tekee, nappailee kiinni kappaleista jotka rajaavat maailmaa, kuten uskonnot, oma ura, ääriliikkeet, ismit, addiktiot tai kaupallistetut hurlumheit. Jotkut harvat vain nauttivat kellunnasta rajaamatta tai ahdistumatta. Heissä on jotain perin juurin epäilyttävää.

Emmekö olekin saaneet kohtaloksemme pirullisen ahdistavan ajan?

Jokainen aika on ajatellut olevansa historian ahdistunein. George Miller Beard keksi vuonna 1869 sanan neurastenia kuvaamaan potilaissaan ilmennyttä, uudeksi amerikkalaiseksi sairaudeksi uskomaansa hermovaivaa. Amerikkalaiselle kulttuurille tyypillinen kilpailuhenkisyys, rahan ja aseman tavoittelu tuotti hänen mukaansa hermostollista heikkoutta.

Mutta jo kreikkalainen lääkäri Hippokrates selvitti sairaalloisen ahdistuksen syitä ja hoitoa 300-luvulla eaa. Ja hänestä lähtee katkeamaton jono ahdistuksen selvittäjiä, aina näihin päiviin saakka. Beard kantoi viestikapulaa omassa ajassaan. Hän innoittui Charles Darwinin tuoreesta luonnonvalintateoriasta ja ajatteli, että kulttuurin ja teknologian evoluutio oli ohittanut ihmisen biologisen evoluution.

Nimittäin ne piirteet mistä oli hyötyä henkiinjäämisessä ennen, kuten arkuus, pelokkuus, harkinta ja toisten mielipiteistä huolehtiminen, eivät enää modernissa kulttuurissa olleetkaan arvostettuja. Nämä piirteet koettiin kilpailullisemmassa ja teollistuneemmassa yhteiskunnassa ongelmiksi, toisin kuin aikaisemmin pikkukylissä, jotka elivät maataloudesta ja joissa kaikkien piti pysyä väleissä ja puhaltaa yhteen hiileen.

Psykoanalyytikko ja filosofi Erich Frommin mukaan keskiajalla ihmisiä ahdisti vähemmän. Vaikka silloin elämä oli uskomattoman hallitsematonta ja kalmaista, oli kaikilla oma paikkansa. Keskiajalla osaansa ei voinut, eikä tarvinnut kyseenalaistaa. Elämällä oli tarkoitus, kun kiinteää kokonaisuutta hallitsivat uskonto ja perinne: jos isä oli talonpoika, tuli pojasta talonpoika. Ja naiset taas – no niin, eipä siitä sen enempää. Syntymä oli pääsykoe, joka määräsi mikä sinusta tulee isona. Kaipaako joku keski-ajalle? Ihan niin kuin jotkut vähän kaipaisivat.

Ahdistus ja kehitys näyttävät kuuluvan yhteen, ollenkaan arvottamatta mihin suuntaan kehitys kehittyy. ”Kilpailuhenkinen yksilökeskeisyys on haitaksi yhteisöllisyyden kokemukselle, ja yhteisön puute on keskeinen tekijä nykyajan ahdistuneisuudessa,” psykologi Rollo May totesi vuonna 1950. Eipä ihme, että ahdistusdiagnoosit ovat ohittaneet masennuksen länsimaissa.

Ahdistus on suurelle ihmiskunnan osalle arkipäivää. Se ei voi olla turhaa. Koska on muotia nähdä kaikessa jotain hyötyä, esitän muodikkaasti, että mikäli ahdistus ei vie toimintakykyä, voi siitä repiä monenlaista huvia ja hyötyä. Ahdistuneisuuteen taipuvainen ihminen on loputtoman kekseliäs, hän kyllä keksii ne kaikki tavat, joilla asiat voivat mennä päin honkia ja valmistautuu kaikkeen jo ennalta. Varautumisesta huolimatta hän hoitaa hommat viimeisen päälle, koska pelkää sitä häpeää ja syyllisyyttä, minkä epäonnistuminen toisi. Hänen aivonsa käyvät ylikierroksilla, ja näistä kierroksista voi syntyä uutta ajattelua, uusia muotoja, tapoja tehdä toisin. Arkuus saattaakin koitua rohkeudeksi. Ja kyllä, ahdistunut on useimmiten huomaavainen muita kohtaan, koska pelkää tyrivänsä ja kuolevansa siihen. Ahdistuneisuus on myös moraalia lisäävä piirre, sillä ahdistunut ei halua edes ajatella sitä ahdistuksen määrää, jos itsensä ja muut menisi pettämään.

Ahdistus on toki oire, mutta se voi olla myös ”kutsu aidompaan elämään, jota tulee noudattaa mihin hintaan hyvänsä”, kuten Walker Percy, elämänsä ahdistuneena elänyt kirjailija kirjoitti. Siksi nykyaikana ahdistuja saattaa olla ihminen paikallaan. Ahdistuksella voi olla ihan syykin, vaikka nykyajan medikalisaatio sen mielellään laittaisi vain maailmasta ja ihmisestä irti leijuvan aivokemian ja geenien syyksi.

Näistä esittämistäni syistä luotan ahdistuneeseen ihmiseen ja aion äänestää kuntavaaleissa ehdokasta, joka on ilmiselvän ahdistunut asioista.

Sitaatit on suomentanut Natasha Vilokkinen ja ovat peräisin hänen suomentamastaan Scott Stosselin kirjasta Pelosta sekaisin, WSOY 2016

Kirjoittaja on Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman kolumnisti.

  • Rakkaus ja kyynisyys – miksi Martti Kirsitien kirje kuolleelle rakastetulleen teki niin suuren vaikutuksen

    Martti Kirsitien kirjeen herättämiä ajatuksia rakkaudesta

    KulttuuriCocktail julkaisi taannoin poikkeuksellisen artikkelin. Siinä kerrottiin Marita Lindahlin, Suomen ainoan Miss Maailman, kuolemasta. Kuolinuutinen ei tehnyt siitä poikkeuksellista, vaan mukana ollut Lindahlin puolison kirje kuolleelle rakastetulleen. Martti Kirsitien sanat ovat vaikuttaneet moneen lukijaan – artikkelia on tätä kirjoittaessani luettu yli 50000 kertaa ja Kirsitien lauseita on siteerattu taajaan. Miksi kirje on vaikuttanut lukijoihin niin paljon?

  • Riina Katajavuori: Vihervaaran Anna

    Tyttökirjallisuus oli tärkeä, avartava puheenaihe.

    Olen rypenyt Emiliasta kertovissa Runotyttö-kirjoissa 8-vuotiaasta alkaen, kirjoittaa Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman kolumnisti Riina Katajavuori.

  • Suomen ainoa Miss Maailma Marita Lindahl on kuollut – lue puolison koskettava kirje

    Vuoden 1957 Miss Maailma, Marita Lindahl, on kuollut.

    Vuoden 1957 Miss Maailma, Marita Lindahl, on kuollut. Lindahl kuoli 21.3.2017. Hänen kuolemastaan ei ole tätä ennen kerrottu julkisuudessa lähiomaisten toiveesta, myöskään kuolinilmoitusta ei julkaistu. Muutama viikko sitten kävi ilmi, että Lindahlin puoliso Martti Kirsitie oli kirjoittanut kirjeen kuolleelle puolisolleen. KulttuuriCocktail sai kirjeen luettavakseen ja luvan julkaista sen.